Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Kehitysnäkymät myötätuulessa Etelä-Savossa - huoli osaavan työvoiman saatavuudesta kasvanut (Etelä-Savo)

Yritysten kehitysnäkymät näyttävät valoisilta kaikilla keskeisillä toimialoilla, vaikka talouden kasvussa ei ole aivan pysyttykään maan keskimääräisessä kasvuvauhdissa. Alueen työllisyystilanne on selkeästi pa­rantunut ja joillakin aloilla alkaa olla vaikeuksia osaavan työvoiman saamisessa. Työvoiman kysynnän vilkastuminen on tuonut esiin sen, että tarjolla olevan työvoiman ammattitaito, henkilökohtaiset ominai­suudet ja työtoi­veet eivät aina kohtaa työnantajien odotuksia. Varsinaisia tilastoituja rekrytointiongel­mia Etelä-Savossa on kuitenkin vähiten koko maassa.

Teollisuus ja vienti ovat toimineet Etelä-Savossa kasvun vetureina. Yritysten liikevaihto ja vienti ovat kasva­neet ja teollisuusalat ovat työllistäneet eteläsavolaisia hyvin. Etenkin metsäsektorin tilanne ja kehitysnäky­mät ovat positiivisia. Puun kysyntä on kasvanut ja puukaupan hyvän vireen ennakoidaan jatkuvan ja teolli­suuspuun hakkuiden lisääntyvän. Myös vanerin tuotannon ja viennin ennakoidaan kasvavan. Rakennusala on myös päässyt kasvuun mukaan - rakennusalan yritysten liikevaihdon kasvu oli nopeinta viime vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana. Maatalouden viime vuotisista ongelmista huolimatta maatalou­den investoin­nit näyttävät jatkuvan vilkkaina. Myös puutarhapuolella on investoitu tavanomaista enem­män.

Palvelualoilla ja kaupassa kasvu on ollut hitaampaa kuin maassa keskimäärin. Myös henkilöstömäärän kehitys on ollut varsin tasaista. Palvelualoista matkailulla ja vapaa-ajan asutuksella on Etelä-Savossa suuri merkitys. Kansainvälis­ten matkailijoiden määrä kasvoi viime vuoden aikana selvästi. Myös venäläisten mat­kailijoiden kiinnostus on palautumassa. Matkailualalla on kasvuodotuksia, hyvä tekemisen vire ja uskoa matkailijoiden kiin­nostukseen puhdasta järviluontoa kohtaan. Matkailun alalla kehittämispotentiaali on suuri, mutta haas­teen tuo alan yritysten pieni koko. Kaupan alan kehitysnäkymiä Etelä-Savossa rajoitta­vat verkkokaupan kasvu, automatisaatio sekä hidas osto­voiman kehitys. Alan työllisyyden arvioidaan edelleen pienenevän.

Noususuhdanteesta johtuen muuttoliike Etelä-Savosta poispäin kasvoi taas viime vuoden aikana selvästi aiemmista vuosista. Se vie mukanaan työikäistä väestöä suuremman kasvun alueille. Vaikka yritysten liike­vaihto täällä kasvoi viime vuonna, se ei kuitenkaan näkynyt henkilöstömäärän kasvuna, joka pysyi alueella Tilastokeskuksen suhdannekuvaajien mukaan lähes ennallaan. Osaavan työvoiman tarve on kuitenkin tun­tuva, sillä suurten ikäluokkien jääminen pois työelämästä tarvitsee korvaajia alasta riippuen. So­siaali- ja ter­veysalalla työvoiman saatavuus alkaa olla laajempi ongelma. Sitä vastoin työpaikkoja ei alueella ole juuri­kaan tarjolla mm. myyjille ja toimisto­työntekijöille. Myönteistä on jo pitkään jatkunut työttömien määrän lasku.  

Etelä-Savon kehitysnäkymiä arvioitiin jälleen ELY-keskuksen johdolla maaliskuussa laajan asiantuntijajoukon voimin osana työ- ja elinkeinoministeriön Alueelliset kehitysnäkymät -katsausta.

Tarkemmat tiedot alueen tilasta ja kehitysnäkymistä käyvät ilmi Etelä-Savon alueelliset kehitysnäkymät -raporttiosiosta.

Lisätietoja:      

Johtaja Juha Pulliainen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 162, juha.pulliainen(at)ely-keskus.fi                                   

Johtaja Sirkka Rytkönen, Etelä-Savon TE-toimisto, puh. 0295 044 123, sirkka.rytkonen(at)te-toimisto.fi (työvoima-asiat)


Alueellista tietoa