Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Työttömyys kasvoi Kainuussa lokakuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin (Kainuun ELY-keskus)

Kainuun työttömyyden kehitys on muuttunut: työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuoden takaisesta aiempaa vähemmän, mutta työttömyyden kesto on selvästi pitkittynyt. Viime aikoina työttömien määrän kasvu verrattuna vuoden takaiseen on ollut Kainuussa suhteellisesti pienempi kuin maassa keskimäärin. Lokakuussa työttömien määrä kasvoi Kainuussa vuoden takaisesta 6,5 %, kun kasvu koko maassa oli keskimäärin 10,5 %. Kainuussa työttömyys kasvoi Kajaanin seudulla, mutta väheni Kehys-Kainuussa.

Kainuun työttömyyden kasvun pääasiallinen syy on sen pitkittyminen. Työttömyysjaksoja alkaa aiempaa vähemmän, mutta niiden kesto on selvästi pitkittynyt. Lokakuussa työttömyysjaksoja alkoi 11 % vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyyden keskimääräinen kesto oli vuosi sitten 36 viikkoa, mutta nyt se on jo 41 viikkoa. Nyt jo neljännes työttömistä on ollut yhtäjaksoisesti yli vuoden työttömänä.

Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoon (TE-toimistoon) oli kirjoittautunut lokakuun lopussa 5 783 työtöntä työnhakijaa. Se on 351 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä työnhakijoista 511 oli kokoaikaisesti lomautettuja. Se on 50 enemmän kuin vuosi sitten. Uuden työvoiman tarve on edelleen vähäistä. Lokakuussa uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoon 317, joka on 67 vähemmän kuin vuosi sitten.

Kainuun työttömyys kasvaa kausivaihtelusta johtuen aina vuoden lopulla runsaasti, joskus jopa yli tuhannella henkilöllä. Työttömyys pitkittyy ja sen uskotaan pysyttelevän korkealla myös ensi vuoden alussa. On odotettavissa, että Kainuun työllisyystilanne paranee vasta ensi vuoden lopulla.

Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus, strategiapäällikkö Juha Puranen, p. 029 502 3650


Alueellista tietoa