Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Lähiajan näkymät Hämeen seutukunnissa yhä valoisat, mutta osaavan työvoiman saatavuus heikkenemässä edelleen (Kanta-Häme ja Päijät-Häme)

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tänään elinkeinoministeri Mika Lintilän tiedotustilaisuudessa valtakunnallisen Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2018 -katsauksen. Alueelliset kehitysnäkymät on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä julkaisu, johon on koottu ELY-keskusten ja muiden aluekehittäjien näkemykset maa- ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Katsauksen arviot on tuotettu elo-syyskuun 2018 aikana.

Hämeessä arvioidaan, että elinkeinoelämän ja yritystoiminnan osalta tilanne on kaikissa Hämeen seutukunnissa parempi kuin vuosi sitten. Talouden ja työllisyyden kasvun ennakoidaan jatkuvan myös lähitulevaisuudessa, mutta arviot ovat muuttuneet aiempaa varovaisemmiksi.

Talouskasvu on lisännyt työvoiman kysyntää ja avoimien työpaikkojen määrää useilla ammattialoilla. Tämä näkyy myös Hämeessä TE-toimistoon ilmoitettujen uusien avoimien työpaikkojen määrän kasvuna. Samanaikaisesti ongelmat osaavan työvoiman saatavuudessa ovat edelleen lisääntyneet monilla aloilla. Myös alkaviin koulutuksiin voi olla vaikeuksia löytää sopivia hakijoita. Osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvien ongelmien nähdään pahentuneen kaikissa Hämeen seutukunnissa vuoden takaiseen verrattuna. Tilanteen arvioidaan edelleen heikentyvän lähitulevaisuudessa. Työvoiman saatavuusongelmia on ratkottu Hämeessä mm. yritysten tarpeisiin räätälöidyillä rekrytointikoulutuksilla, joita on toteutettu yritysten kanssa etenevässä määrin. Rekrytointeja laajennetaan myös maan rajojen ulkopuolelle. Lisäksi toteutetaan erilaisia rekrytointi- ja imagokampanjoita ja mm. ESR-rahoitusta on kohdennettu ammatillisten oppilaitosten opetus- ja ohjaustoimintojen kehittämiseen.

Työttömyys on laskenut edelleen koko alueella, ja laskun arvioidaan jatkuvan myös lähitulevaisuudessa. Taustalla on ennen kaikkea työvoiman hyvä kysyntä. Aktiivinen, osaava ja hyvinvoiva työvoima liikkuu hyvin. Myös erilaisia työhallinnon palveluita on hyvin tarjolla, mitä kautta voidaan vaikuttaa työttömyyden purkuun. Erot ihmisten välillä ovat kuitenkin kasvussa ja hankalammin työllistyvät korostuvat työttömien joukossa. Työttömyys pitkittyy eri syistä. Myös alueellinen ja ammatillinen liikkuvuus tulevat entisestään korostumaan.

Linkki raporttiin http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161086

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 10.10. https://tem.fi/artikkeli/-/asset_publisher/alueelliset-kehitysnakymat-talous-ja-tyollisyys-edelleen-kasvussa

 

Lisätiedot:

Strategiajohtaja Jouko Nieminen, KEHA-keskus, puh. 0295 022 769 (valtakunnallinen katsaus)
Erikoissuunnittelija Sanna Paakkunainen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 159


Alueellista tietoa