Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Kainuun ELY-keskuksen rahoituskatsaus, toukokuu–elokuu 2018 (Kainuu)

Kajaanilainen teknologiayritys matkaa kohti kansainvälisiä markkinoita: "Moni hanke jäisi toteuttamatta ilman yritystukia"

Sokeria kahvin joukkoon, kakkutaikinaan tai marjojen päälle ripotellessaan harva meistä tulee ajatelleeksi, mitä kaikkea sokerin valmistus pitääkään sisällään. Valkoisen herkun matka kainuulaiseen kahvipöytään on pitkä, ja sen varrelta löytyy yllättävääkin osaamista, esimerkiksi kajaanilaista huipputeknologiaa.

Kajaanin Teknologiapuistossa toimiva, vuonna 2016 perustettu, Inmec Instruments Oy valmistaa teollisuuden mittalaitteita kosteuden ja kuiva-ainepitoisuuksien mittaamiseen. Neljä henkilöä työllistävä yritys on nyt laajentamassa liiketoimintaansa elintarvikealalle uudella kuiva-ainepitoisuusmittarilla. Mittari on käytössä suomalaisen sokeriteollisuuden lisäksi myös meijereissä, mutta koska kotimaan kysynnän rajat alkavat tulla vastaan, hakee yritys kasvua kansainvälisiltä markkinoilta muun muassa Aasiasta.

ELY-keskus on myöntänyt Inmec Instruments Oy:lle Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamaa yrityksen kehittämisavustusta 85 370 euroa kansainvälistymisen toimenpiteisiin.

Koko juttu on luettavissa Kainuun ELY-keskuksen blogissa:

http://kainuunely.com/2018/09/20/kajaanilainen-teknologiayritys-matkaa-kohti-kansainvalisia-markkinoita-moni-hanke-jaisi-toteuttamatta-ilman-yritystukia/

 

ELY-keskus hyväksyi Kainuuseen rahoitusta touko−elokuussa 4,9 miljoonaa euroa

Kainuun ELY-keskus hyväksyi touko–elokuussa 2018 rahoitusta 74 eri hankkeelle. Myönnetyn rahoituksen kokonaissumma on yhteensä 4 933 935 euroa.

Suurin Euroopan aluekehitysrahaston yritystuki (303 490 euroa) myönnettiin yrityksen kehittämisavustuksena Prometec Tools Oy:lle. Euroopan sosiaalirahaston suurin tuki (345 000 euroa) puolestaan myönnettiin Suomussalmen kunnan Suomussalmen Talentti -hankkeelle.

Suurin maaseuturahaston rahoitus (448 000 euroa) myönnettiin Arctic Freeze Oy:lle marjojen kausisäilytykseen liittyvään investointiin. Ympäristötuista suurin (5 000 euroa) myönnettiin yksityishenkilölle rakennusperinnön hoitoon.


Alueellista tietoa