Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Joukkoliikennepalvelujen säilyttäminen Lapissa vaikeutuu (Lapin ELY-keskus)

Lapin ELY-keskukselle osoitettu joukkoliikenteen valtionrahoitus ei riitä nykyisen liikenteen määrän säilyttämiseen. Lapin ELY-keskus on käyttänyt vuonna 2014 ostoliikenteeseen noin 2,55 miljoonaa euroa, joka riittää noin 200 linja-autovuoron ostoon. Kuluvana vuonna Lapin ELY-keskuksen joukkoliikenteelle varattu määrärahakiintiö pieneni 220 000 eurolla. Viimeisen kolmen vuoden aikana joukkoliikenteen tuotantokustannukset sekä arvonlisäverokannan nosto ovat nostaneet joukkoliikennepalvelujen kokonaiskustannuksia noin 12 prosenttia. Kustannusten nousu yhdessä matkustajatulojen pienenemisen kanssa on lisännyt rahoitustarvetta yli 300 000 euroa.

Tarjouskilpailu Lapin ELY-keskuksen ostamista reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista käynnistyi 8.10.2014. Nyt käynnistyneeseen tarjouskilpailuun sisältyy 15 kohdetta, joissa on lähes 70 vuoroa. Tarjouskilpailusta jätettiin pois vuorot, joissa mm. tuotantokustannukset ovat korkeat, matkustajamäärä on vähäinen tai liikenne on osin korvattavissa jäljelle jäävillä vuoroilla.

Seuraavat vuorot päättyvät 1.1.2015 alkaen:

  • Kolari (8.55) - Kaukonen - Kittilä (10:05), MP
  • Kittilä (11:50) - Kaukonen - Kolari (13.00), MP
  • Kuusamo (6.15) - Kemijärvi (8:50), koulp                            
  • Kuusamo (7.40) - Kemijärvi (10:00), MKP++
  • Kemijärvi (15:05) - Kuusamo (17.25), koulp, M-To
  • Kemijärvi (14:15) - Kuusamo (16.35), koulp, P, MKP++     
  • Posio (7.10) - Ranua - Rovaniemi (9:30), M-P++
  • Rovaniemi (13:25) - Ranua - Posio (16.15), M-P++
    reitille Ranua - Rovaniemi jää koulujen kesäloman ajaksi useita vuoroja korvaamaan lakkautettavaa vuoroparia
  • Jaatila (5.45) - Rovaniemi (6:30), M-P
    kokonaan toisen toimivaltaisen viranomaisen (Rovaniemen kaupunki) alueella olevaa liikennettä ei joukkoliikennelain perusteella Lapin ELY-keskus voi enää ostaa
  • Pello (15.30) - Sinettä - Rovaniemi (17:00), M-P
  • Rovaniemi lentoasema (17:40) - Rovaniemi - Sinettä - Pello (19.30), M-P
  • Pello (7.00) - Sinettä - Rovaniemi (8:35), M-P++
    vuoro ajetaan edelleen kouluvuoden aikana ja koulujen kesäloman ajaksi tilalle tulee asioinnin Pellossa mahdollistava paluuvuoro Pello (14:00) - Rovaniemi (15.410), M-P++
  • Simo (8.15) - Simoniemi - Kemi (8:50), M-P+ reitille Kemi - Simo lisätään iltapäivälle 2 vuoroa

Selitteet
+ = kouluvuoden aikana
++ = koulujen kesäloman aikana

Lapin alueen joukkoliikenteestä suurin osa on itsekannattavaa, matkustajatuloilla toimeen tulevaa liikennettä. Lapin ELY-keskus täydentää joukkoliikennepalvelua hankkimalla kuntakeskusten välistä liikennettä, jolla pyritään säilyttämään liikennöintiverkon alueellinen kattavuus sekä turvaamaan sujuvat matkaketjut juna- ja lentoliikenteeseen.

Lisätietoja

Ylitarkastaja Raimo Rajamäki, puh. 0295 037 252
Joukkoliikenneasiantuntija Nina Alaiso, puh. 0295 037 214

 


Alueellista tietoa