Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Maantietä 661 parannetaan Kauhajoella (Etelä-Pohjanmaa)

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Maarakennus Hautala Oy Isojoelta ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen maantien 661 parantamiseksi Kauhajoen Päntäneellä. Työt on aloitettu puuston poistolla ja maansiirtotöillä.

Urakassa parannetaan maantien kuivatusta, rakennetta ja kantavuutta sekä tien geometriaa oikaisemalla pahimpia mutkia. Pisin oikaisu tiehankkeella on Paukonkylän kohdalla, jonka pituus on noin 1 km. Lisäksi tietä levennetään metrillä ja ojaluiskia loivennetaan tien reunakantavuuden ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Tie on nykyisellään kapeahko, sen reunakantavuus on paikoitellen pettänyt, tiessä on routavaurioita ja tien mutkaisuus heikentää liikenteen sujuvuutta sekä turvallisuutta erityisesti talviaikaan. Parantamistyöt sijoittuvat osittain pohjaveden muodostumisalueelle, johon urakassa toteutetaan pohjavesisuojaukset tien sivu- ja laskuojiin.

Tienrakennustyöt valmistuvat viimeistelytöineen kuluvan vuoden aikana. Liikenne kulkee työmaan läpi koko rakentamisen ajan. Tarvittaessa työmaalla voidaan ohjata liikenne lyhyellä matkalla yhdelle ajokaistalle. Paikoissa, joissa työskennellään tai muuten on liikenne- tai työturvallisuuden kannalta tarpeen, nykyisiä nopeusrajoituksia alennetaan 50 km/h:ssa tai pistekohtaisesti 30 km/h:ssa. Pyydämme tienkäyttäjiä noudattamaan tienkäyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuden vuoksi asetettuja nopeusrahoituksia.

Tien parantamiselle on myönnetty nykyisen hallituksen korjausvelkaohjelmassa 3 miljoonan euron rahoitus, joka sisältää hankkeen suunnittelukustannukset. Kauhajoen kaupunki ja Isojoen kunta ovat osallistuneet tien suunnittelukustannuksiin.

Maantielle on laadittu suunnitelma noin 27 km matkalle välillä Päntäne - Isojoki. Myönnetyllä rahoituksella tietä parannetaan tässä urakassa noin 6 km Päntäneeltä Isojokea kohti, Tuohiluoman tiehen saakka. Hankkeella on suunnitelmien osalta valmius jatkoon, mikäli lisärahoitusta myönnetään.

Lisätietoja:

Janne Ponsimaa
Projektipäällikkö
ELY-keskus
Puh. 0295 027 746

Toni Hautala
Työpäällikkö
Maarakennus Hautala Oy
Puh. 0400 959 967


Alueellista tietoa