Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Ely-keskus korjauttaa tänä kesänä 29 siltaa Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä

Uudenmaan ELY-keskus korjauttaa tänä kesänä 15 miljoonalla eurolla siltoja Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä. Yhteensä korjattavia tai uusittavia siltoja on 29.  Niistä Uudellamaalla on 21, Kanta-Hämeessä 5 ja Päijät-Hämeessä 3. Lisäksi joitakin siltoja korjataan ja levennetään yhteistyössä kuntien kanssa.

Merkittävimpiä korjauskohteita Uudellamaalla ovat Vantaanjoen sillat Helsingissä, Stensvikin risteyssillat Espoossa, Korson risteyssillat Vantaalla ja Jokirannan sillat Sipoossa. Kanta-Hämeessä korjataan muun muassa Alvettulan silta ja Heinun alikulkukäytävä Hämeenlinnassa. Päijät-Hämeessä korjataan muun muassa Porvoonjoen silta ja Miilukadun alikulkukäytävä Lahdessa.

Siltatyöt haittaavat liikennettä ja työmaiden kohdalla liikenne ohjataan yhdelle tai kahdelle kavennetulle kaistalle. Joissakin kohteissa liikenne ohjataan kiertoreitille.

ELY-keskus teettää myös pienempiä vauriokorjauksia tarpeen mukaan sekä uusii teräsputkisiltoja. Näiden korjausten aikana liikenne pääsee kulkemaan sillalla, vaikka muutamien minuuttien viivästystä voi tulla.

Alueella on paljon 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuja vilkasliikenteisiä teitä, joiden sillat ovat tulleet peruskorjausikään. Niiden korjaaminen on vaativaa, koska liikennemäärät ovat suuria. Joissakin tapauksissa silta on uusittava kantavuuspuutteista johtuen. Siltojen korjauksiin ja uusimisiin käytettävissä oleva rahoitus on tänä vuonna suurin piirtein samalla tasolla kuin kahtena edellisenä vuonna.

Peruskorjattavien ja uusittavien siltojen sijainnit ja tiedot kuvineen on julkaistu oheisilla sivuilla:

Esitteet ja siltakohteet kartalla löytyvät kunkin sivun vasemmasta palkista kohdasta "Lisätietoa siltakohteista".

 

Lisätietoja:

Uudenmaan ELY-keskus, siltainsinööri Juha Noeskoski, p. 0295 016 364


Alueellista tietoa