Navigointivalikko
Uutiset 2019

Elynvoimaa: Merkittävien teollisuushankkeiden kestävä edistäminen Pohjois-Savossa  

Yksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen toiminnan yhteisistä painopistealueista on merkittävien teollisuushankkeiden kestävä edistäminen maakunnassa. Tavoitteena on tukea Pohjois-Savossa jo toimivien tai sinne sijoittumista harkitsevien yritysten toimintaedellytyksiä. Vuodesta 2018 lähtien painopistealueen puitteissa on koko ELY-keskuksen eli kaikkien kolmen vastuualueen yhteistyönä tuettu Yaran Siilijärven kaivoksen toiminnan kehittämistä sekä Kuopion Sorsasaloon suunnitteilla olevan Finnpulpin sellutehtaan valmistelua. 


ELY-keskus valmistelee Yaran ja Finnpulpin maantie- ja ratayhteyksien parantamisen suunnitelmia

Liikenteen ja liikkumisen näkökulmasta ELY-keskus ja Väylävirasto ovat selvittäneet Finnpulpin toiminnan mahdollisesta käynnistymisestä aiheutuvia vaikutuksia liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen sekä väylien kuntoon. Työssä on selvitetty tehtaan raaka-aine- ja lopputuotekuljetusten määrät sekä niiden sijoittuminen liikenneverkolle. Tämän jälkeen on tunnistettu liikenneverkon kehittämistarpeita ja määritelty kehittämistoimenpiteitä. Tavoitteena on luoda edellytykset tehtaan kuljetuksille siten, että myös muun yleisen liikenteen sujuvuus ja turvallisuus sekä väylien kunnon säilyminen voidaan varmistaa.  


ELY-keskus selvittää ja rahoittaa työvoima- ja osaamistarpeita

Elinkeinon harjoittamisen ja työllisyyden näkökulmasta ELY-keskus on selvittänyt Finnpulpin työvoimatarpeita sekä tuotannon että rakentamisen aikana. Eri ammattiryhmiä koskeviin osaamistarpeisiin vastataan yhteistyössä koulutuksen järjestäjien ja TE-toimiston kanssa. ELY-keskus osallistuu tarvittavien koulutusten suunnitteluun ja varautuu hankkimaan ja rahoittamaan tarpeiden pohjalta tarvittavaa Rekrykoulutusta sekä muuta alakohtaista työvoimakoulutusta. TE-toimisto osallistuu osaamistarpeiden ja tekee potentiaalisten työnhakijoiden kartoitusta.


ELY-keskus on myös osallistunut Finnpulpin esivalmisteluvaiheen rahoitukseen. Valtion ja Pohjois-Savon välisessä siltasopimuksessa on esitetty rahoitusta suunnitelmavalmiuden nostamiseen Finnpulpin osalta. Hankkeen edetessä tullaan esittämään siltasopimuksen laajentamista koskemaan toteutuksenaikaisia rahoitustarpeita. 


ELY-keskus valvoo, että tehtaiden toiminta täyttää lakien ja ympäristölupien velvoitteet

Ympäristönäkökulmien kannalta Pohjois-Savon ELY-keskus on toiminut sekä Finnpulpin että Yaran hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi (YVA)-prosessien yhteysviranomaisena.  Yaran toiminnassa oleva kaivos-tehdas-kombinaatti on ELY-keskuksen jatkuvassa valvonnassa. Yara on hakenut kevään aikana ympäristölupaa kaivoksen ja kipsiläjitysalueen laajentamiseksi. ELY-keskus tulee antamaan lupahakemuksesta lausunnon kalatalous- ja ympäristöasioista lupaviranomaisena toimivalle Itä-Suomen aluehallintovirastolle.   


Finnpulpin tehdashankkeen ympäristölupa ei ole vielä lainvoimainen eikä investointipäätöstä ole vielä tehty, mutta ELY-keskus pitää tärkeänä, että Finnpulpin ja ELY-keskuksen vuoropuhelua jatketaan myös tehtaan suunnitteluvaiheessa, jotta voidaan varmistua toiminnan ympäristöluvan mukaisuudesta. Viranomaisten ja toiminnanharjoittajien ennakkoneuvotteluilla pyritään varmistamaan ympäristöasioiden riittävä huomioon ottaminen, asianosaisten tiedonsaanti ja sujuvat hallinnolliset prosessit.


Lisätietoja
Painopisteen vastuuhenkilö, johtaja Tommi Huttunen, puh. 0295 026 655, tommi.huttunen(at)ely-keskus.fi
Ympäristö-näkökulma, johtaja Jari Mutanen, puh. 0295 026 830,  jari.mutanen(at)ely-keskus.fi
Osaaminen ja työllisyys näkökulma, yksikön päällikkö Jan Blomberg, puh. 0295 026 552, jan.blomberg(at)ely-keskus.fi

Kuva: Yara Suomi Siilinjärvi



Tämä on Elynvoimaa –juttusarja, jossa kerromme Pohjois-Savon ELY-keskuksen toiminnan painopisteistä.  Seuraavissa osissa käsittelemme alla olevia aiheita: 

  • Osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen
  • Elinkeinojen edistäminen  
  • Vahva maatalous  
  • Merkittävien teollisuus-ym. hankkeiden edistäminen
  • Ilmastonmuutos, vähähiilisyys, kiertotalous ja luonnon monimuotoisuus
  • Liikkumisen mahdollisuudet ja uudet palvelut
  • ELY-keskuksen ja TE-toimiston osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö  

Alueellista tietoa