Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Ajankohtaista yritystukirahoituksesta (Satakunnan ELY-keskus)

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan yritystukia koskeva lainsäädäntö uudistuu.
Uuden lainsäädännön ja samalla uuden EU-rakennerahastokauden (2014-2015)
mukainen rahoituksen haku avataan yritystukien osalta syyskuun aikana. Yritystukia
haetaan sähköisesti käyttäen ELY-keskusten verkkosivuilla olevaa asiointipalvelua.
Lainsäädännön muutoksista johtuen pk-yritysten kehittämisavustusta ja yritysten
toimintaympäristön kehittämisavustusta ei voi tällä hetkellä hakea. Uusien
myöntämisperusteiden arvioidaan tulevan voimaan viimeistään syyskuun puolivälissä,
jolloin haku käynnistyy uudelleen.


Vuosi 2014 on poikkeuksellinen myös maaseudun kehittämisohjelman mukaisten
yritystukien osalta. Vuonna 2013 päättyneen EU-ohjelmakauden loput määrärahat on
sidottu alkuvuoden 2014 aikana. Uuden ohjelmakauden mukaisen maaseudun
kehittämisohjelman mukaisia yritystukia voi hakea vuoden 2015 alusta lukien.
Tarkempi aikataulu ilmoitetaan, kun se on tiedossa. Näin ollen yritysten tukemiseen
ovat kuluvan vuoden loppupuolella käytettävissä vain TEM:n hallinnonalan kansalliset
määrärahat sekä rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020
yritystukiin kohdistettavat määrärahat.


Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta käytetään mm. pk-yritysten kilpailukyvyn
kehittämiseen sekä uusimman tiedon osaamisen tuottamiseen ja hyödyntämiseen. ELYkeskus
rahoittaa aluekehitysrahaston tuella pk-yritysten kehittämishankkeita ja yritysten
toimintaympäristöä parantavia hankkeita. Pk-yrityksille rahoitusta suunnataan erityisesti
uuden liiketoiminnan luomiseen, kasvun ja kansainvälistymisen tukemiseen sekä energia- ja
resurssitehokkuuden edistämiseen. Yritysten toimintaympäristön kehittämisessä erityisiä
painopisteitä ovat yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen ja uusiutuvan energian ja
energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen. EAKR-rahoitusta suunnataan ennen kaikkea
pk-yritysten kehittämishankkeita. Tuotannollisten investointien rahoittaminen on mahdollista
lähinnä kansallisista varoista.


EAKR-yritystukiin on Satakunnassa käytettävissä kuluvana vuonna 1,786 milj.euroa. Tästä
yritysten kehittämisavustuksiin on tarkoitus käyttää 1,506 milj.euroa. Yritysten
toimintaympäristöä parantavia hankkeita on mahdollista rahoittaa tänä vuonna enintään
280 000 eurolla.

Kansallista yritystukirahoitusta on Satakunnassa käytettävissä 750 000 euroa. Tämän lisäksi
käytettävissä on 3 miljoonan euron erillisrahoitus äkillisen rakennemuutoksen kohteeksi
joutuneen Rauman seudulla (Rauma, Eura, Eurajoki, Köyliö, Säkylä) toteutettaviin hankkeisiin.


Yritystukien hakeminen

Uuden yritystukilainsäädännön mukainen yritystukien haku käynnistyy tämänhetkisen tiedon
mukaan viimeistään 15.9. 2014. Yritystukien haku on jatkuvaa. Yritystukia haetaan
sähköisesti. Tuen hakeminen sähköisesti edellyttää ns. vahvaa tunnistautumista
(Verohallinnon ylläpitämät Katso-tunnisteet). Yritystukien sähköinen asiointipalvelu löytyy
ELY-keskuksen verkkosivuilta http://www.ely-keskus.fi kohdasta Asioi verkossa.
Yritystukiasioissa asiakkaita neuvoo Yritys-Suomen puhelinpalvelu puh. 0295 020 500.


Alueellista tietoa