Yritysten kehittämispalvelut kilpailutetaan vuonna 2020

Yritysten kehittämispalvelut kilpailutetaan vuonna 2020

ELY-keskukset ovat vuodesta 2014 alkaen tarjonneet pk-yrityksille yritysten kehittämispalveluja. Palvelujen hankinta perustuu puitesopimuksiin, jotka ovat päättymässä vuoden 2020 lopussa. Syksyllä 2019 julkaistussa selvityksessä palvelut arvioitiin toimiviksi ja tehokkaiksi, ja tästä syystä palveluja tullaan tarjoamaan myös vuonna 2021. Palvelujen hankinta aloitetaan ELY-keskuksissa keväällä 2020.

Yritysten kehittämispalvelut, eli tuttavallisemmin kehpat, ovat pk-yrityksille suunnattuja asiantuntijapalveluita. Palvelukokonaisuuteen kuuluvat Analyysi-, Konsultointi- ja Koulutus- palvelut. ELY-keskus hankkii palvelut yksityisiltä palveluntuottajilta. Palveluja käyttäneet yritykset ovat asiakaspalautteessaan kiittäneet erityisesti palveluntuottajien ammattitaitoa sekä palvelun sujuvuutta. Vuonna 2019 palvelujen hankintaan käytettiin 13 miljoonaa euroa ja palveluita käytti noin 2 700 pk-yritystä.

Palvelut soveltuvat hyvin monenlaisille yrityksille ja erilaisiin tarpeisiin. Palveluilla on tuettu sekä koti- että kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten kasvua. Palvelut on tarkoitettu kehittymishaluisille ja -kykyisille yrityksille. Pääsääntöisesti palveluja myönnetään toimiville yrityksille, mutta innovaatioiden kaupallistamiseen liittyvää konsultointia voidaan myöntää myös vasta perustetuille yrityksille. Vuosi 2020 on myös uudistamisen aikaa, joten palvelujen sisällöt ja kohderyhmät voivat muuttua hankinnan yhteydessä.

Nykyiset puitesopimukset päättyvät 31.12.2020. Tavoitteena on, että palvelut olisivat yritysten saatavilla keskeytymättömästi nykyisten sopimusten päättymisestä eteenpäin. Tästä syystä palveluiden uusi hankinta aloitetaan keväällä 2020. Hankinnasta ja sen sisällöstä tiedotetaan tarkemmin kevään kuluessa hankintailmoitukset.fi -sivustolla. Tietoa on saatavilla myös ELY-keskuksen www-sivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Esimerkiksi seuraamalla Twitterissä tiliä @kehpa_ely saat lisätietoa palveluista ja hankinnan etenemisestä.

www.yritystenkehittamispalvelut.fi

Tutustu vaikuttavuusarviointiin (tem.fi)

Lisätietoja:

Riikka Huhtanen-Pitkänen
Kehittämispäällikkö, Analyysi- ja Konsultointi -palvelujen tuotepäällikkö
Hämeen ELY-keskus
0295 029 123
riikka.huhtanen-pitkanen(at)ely-keskus.fi

Katriina Säisä
Yrityskehitysasiantuntija, Koulutus-palvelun tuotepäällikkö
Etelä-Savon ELY-keskus
0295 024 090
katriina.saisa(at)ely-keskus.fi