Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Yksilöllisempää palvelua työllisyyden kuntakokeiluilla (Uusimaa)

 

Uusmaalaiset kuntakokeilut käynnistettiin maaliskuun alussa. Mukaan valittiin viisi kokeilualuetta: Helsinki, Espoo, Vantaa yhdessä Keravan kanssa, Porvoo ja Raasepori yhdessä Hangon kanssa. Riittävän suuret kunnat saattoivat hakea kokeiluihin mukaan yksin.
   - Pienille kunnille paras vaihtoehto oli yhteiskokeilun käynnistäminen, työllisyys- ja kotoutuminen yksikön päällikkö Jarkko Tonttila Uudenmaan ELY-keskuksesta kertoo. 
​​​​​​​   ​​​​​TE-toimisto hoitaa kaikkien työnhakija- ja työnantaja-asiakkaiden palvelut niiden kuntien alueilla, jotka eivät ole kokeiluissa mukana.
 


Kuntakokeilujen suurimmat haasteet liittyvät kokonaisuuden hallittavuuteen, niitä on vietävä eteenpäin tasapuolisesti.

- Se edellyttää paljon yhteisiä keskusteluja TE-toimiston, kuntien, ELY-keskuksen ja sidosryhmien välillä.

Tonttila muistuttaa kuntakokeilujen koskettavan eniten TE-toimiston ja kuntien arkea, ne joutuivat tekemään paljon töitä kokeilujen käynnistämisvaiheessa, jotta asiakkuuden siirtyminen kunnille sujui kitkattomasti. Mutta myös ELY-keskuksella on kuntakokeiluissa iso rooli. Se hallinnoi työllisyysmäärärahojen käyttämistä ja hankkii koulutus- ja valmennuspalvelut myös kuntakokeiluissa mukana oleville asiakkaille.  

Ketkä siirtyivät kuntakokeilujen piiriin?  

Kuntakokeilujen asiakkaina ovat kokeilualueilla ne työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat sekä kaikki maahanmuuttajat ja vieraskieliset, jotka ovat joko työttömänä tai työvoimapalveluissa.  

Mihin kuntakokeiluilla pyritään?  

Työllisyyden kuntakokeiluilla etsitään uusia ja entistä vaikuttavampia palvelukokonaisuuksia työnhakijoille. Kuntakokeilujen pariin siirtyvien asiakkaiden palvelutarve ja elämäntilanne edellyttävät monipuolisia palveluja ja yksilöllistä palveluotetta. Niitä on nyt mahdollista kehittää joustavasti yhdistämällä nykyinen TE-palveluvalikoima kuntien resursseihin ja palveluihin. Niillä on tarjolla muun muassa kotoutumis-, sote- ja nuorisopalveluja.  

Aikaa kaksi vuotta  

Kaikki kuntakokeilut käynnistettiin samaan aikaan ja ne päättyvät kaikki kesäkuun lopulla 2023. Kokeilujen sujumista tutkitaan valtakunnallisella työ- ja elinkeinoministeriön hankkimalla tutkimuksella. Sen lisäksi kokeiluja seurataan alueellisesti.

 

- Olemme valtiona (ELY-keskus ja TE-toimisto) kokeilukuntien kanssa yhteisen haasteen edessä, koronan vaikeuttaman taloustilanteen ja työmarkkinoiden. Joten yhteistyö on avain onnistumiseen.
   Jarkko Tonttila (kuvassa) aloitti työllisyys ja kotoutuminen -yksikön päällikkönä 1. helmikuuta. Hän siirtyi Uudenmaan ELY-keskukseen takaisin työ- ja elinkeinoministeriöstä, jossa hän työskenteli vuodesta 2013.