Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä Fingrid Oyj:n Järvilinjan vahvistamishankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Etelä-Savo, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo)

Pohjois-Savon ELY-keskus on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) mukaisen perustellun päätelmän Fingrid Oyj:n Järvilinjan vahvistamishankkeen (400+110 kV voimajohto välillä Vaala–Joroinen) ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA-selostus). Perusteltu päätelmä on hankkeessa yhteysviranomaisena toimineen ELY-keskuksen kokoava lausunto, jossa otetaan kantaa tehtyjen arviointien riittävyyteen ja laatuun sekä hankkeen merkittäviin vaikutuksiin. Päätelmä pitää sisällään myös koosteen kaikista YVA-selostuksesta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä.

Perustellussa päätelmässään ELY-keskus toteaa, että kokonaisuutena arvioiden yhteysviranomaiselle toimitettu YVA-selostus on laadultaan hyvätasoinen. Selostuksessa on kattavasti ja yksityiskohtaisesti kuvattu hankkeen ja sen eri vaihtoehtojen ennakoitavissa olevat, todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset. Arviointiin jääneet puutteet ja epävarmuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että ne voidaan korjata hankkeen jatkosuunnittelun yhteydessä tehtävillä lisätarkasteluilla ja/tai toteuttamalla riittävät haittojen lieventämiskeinot hanketta toteutettaessa.

ELY-keskuksen näkemyksen mukaan valittavasta toteutusvaihtoehdosta riippumatta hankkeella tulee todennäköisesti olemaan merkittäviä paikallisia tai kohdekohtaisia vaikutuksia ihmisiin ja luontoarvoihin. Vaikutusten merkittävyydessä on eroja vaihtoehtojen välillä, mutta yksittäistä, koko johtoreitin kattavaa ja ympäristöllisesti muita vaihtoehtoja oleellisesti parempaa toteutusvaihtoehtoa hankkeelle ei ole osoitettavissa. Hankkeen toteuttamiselle on kuitenkin arviointiselostuksessa esitetty painava peruste, joka on Suomen kantaverkon sähkönsiirtokyvyn ja toimivuuden turvaaminen. Tämän lisäksi hankesuunnitteluun lähtökohtaa – uuden voimajohdon sijoittamista pääosin jo olemassa olevien voimajohtojen yhteyteen – voidaan pitää ympäristöllisesti perusteltuna, koska tällä vältetään kokonaan uuden maastokäytävän avaaminen Vaalan Nuojuankankaan ja Joroisten Huutokosken välille. Edellä sanotusta johtuen ELY-keskus pitää tärkeänä, että hankkeen jatkosuunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota hankkeen vaikutusten vähentämiseen siellä missä tämä on teknistaloudellisesti mahdollista. Lisäksi päätös lopullisesta reittivaihtoehdosta tulee tehdä asianmukaiseen kokonaisarvioon perustuen. Vaihtoehdon valinnassa on huomioitava paikallinen näkökulma, voimajohtoreitin kokonaisvaikutukset sekä mahdollisuudet toteuttaa haittojen lieventämiskeinoja. Päätöksenteossa vaihtoehtojen vaikutuksia on myös tarkasteltava erilaisista näkökulmista hyötyjä ja haittoja keskenään punniten.

ELY-keskuksen perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan sekä muut YVA-menettelyn aikana syntyneet asiakirjat ovat luettavissa verkossa osoitteessa www.ymparisto.fi/fingridjarvilinjaYVA

Tietoja hankkeesta

Vuosien 2020–2021 aikana vireillä olleessa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellun voimajohtoreitin alkupiste on Vaalassa Nuojuankankaan sähköasemalla ja päätepiste Joroisilla Huutokosken sähköasemalla. Vaalan ja Joroisten lisäksi reitti kulkee myös Kajaanin, Sonkajärven, Vieremän, Iisalmen, Lapinlahden, Siilinjärven, Kuopion, Suonenjoen, Leppävirran ja Pieksämäen kuntien alueella. Voimajohtoyhteyden kokonaispituus on noin 291 kilometriä ja siitä uutta maastokäytävää on noin 2,4–19,3 kilometriä valituista reittivaihtoehdosta riippuen. Suunniteltu uusi voimajohto sijoittuu pääosin nykyisten voimajohtojen yhteyteen, joko nykyisen voimajohdon paikalle tai sen rinnalle. Jälkimmäisessä tapauksessa hankkeen toteuttaminen edellyttää sijaintipaikasta riippuen nykyisen johtoalueen leventämistä noin 14–41 metrillä.

Lisätietoja

Juha Perho, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 026 836, juha.perho(at)ely-keskus.fi