Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Valtionavustushaku kunnille maahanmuuttajien osaamiskeskustoiminnan vakiinnuttamiseen on käynnissä: erityisavustusta on haettavissa kaksi miljoonaa euroa

Hämeen ELY-keskus on avannut haettavaksi kaksi miljoonaa euroa maahanmuuttajien moniammatillisen osaamiskeskustoiminnan vakinaistamiseen. Avustuksen tavoitteena on maahanmuuttajien koulutus- ja työllisyyspolkujen nopeuttaminen ja osaavan työvoiman saatavuusongelmien helpottaminen hallinnonalat ylittävällä yhteistyöllä ja tukitoimilla. Avustusta voivat saada kunnat, joissa asuu vähintään 8 000 vieraskielistä asukasta. Haku on avoinna 16.3.–20.4.2023. 

Osaamiskeskukset vakiinnuttavat toimintaansa maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden palveluntarjoajana kunnissa, joissa asuu vähintään 8 000 vieraskielistä.  Osaamiskeskusten työntekijät tekevät monialaista yhteistyötä kunnan eri hallinnonalojen ja työllisyyden kuntakokeilun työntekijöiden, TE- toimiston asiantuntijoiden ja Kelan kanssa. Myös yritys- ja järjestöyhteistyö ovat tärkeitä asiakkaiden osallisuuden ja työllisyyden edistämisessä. Asiakas voidaan ohjata osaamiskeskuspalveluun esimerkiksi kunnan eri hallinnonaloilta, kuten sosiaali-, sivistys- ja työllisyyspalveluista, TE- toimistosta tai maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalveluista.  

Avustuksella on tarkoitus vakiinnuttaa osaamiskeskustoimintaa, ja se on rahoitettavien hankkeiden käytössä ajalla 1.9.2023–31.8.2024. Avustus voi kattaa enintään 70 prosenttia avustettavan toiminnan tai hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista.
Avustusten myöntämisestä päättää Hämeen ELY-keskus.

Avustusta haetaan sähköisesti aluehallinnon asiointipalvelun kautta. Hakua koskevat tarkemmat ohjeet löytyvät hakuilmoituksesta.


Lataa hakuilmoitus (pdf)

Lisätiedot:

Jaakko Vehkaperä, rahoitusasiantuntija, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 021 199