Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Vaalan Metsälamminkankaan tuulivoimahankkeen vaikutusten arviointia on täydennettävä (Kainuun ELY-keskus)

TuuliSaimaa Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Vaalan Metsälamminkankaalle Oulujärven lounaispuolelle. Yhtiö aikoo rakentaa 15–27 tuulivoimalaa, jotka olisivat yksikköteholtaan 2,5–5 megawattia. Tuulivoimaloiden napakorkeus olisi n. 140 metriä, lavan halkaisija n. 130 metriä ja voimalan kokonaiskorkeus enimmillään noin 230 metriä. Yksittäisten tuulivoimaloiden väli tulisi olemaan vähintään 400 metriä.

Kainuun ELY-keskus on antanut lausuntonsa hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostukseen (YVA-selostus), ja YVA-menettely on nyt päättynyt. Ympäristövaikutukset on pääosin arvioitu YVA-asetuksen mukaisesti. Selostuksessa on kuitenkin huomattavia puutteita.

Metsälamminkankaan tuulivoimahankkeen vaikutuksia alueen lajistoon ei ole selvitetty riittävän hyvin. Metsälamminkangas on erämainen alue, jossa asuu arkoja, suojeltuja lajeja kuten susia, suuria petolintuja ja metsäpeuroja. Susista ja metsäpeuroista on hankittava lisää esiintymistietoa sekä selvitettävä niiden levähdys- ja lisääntymisalueita. Lisäksi on arvioitava hankkeen vaikutuksia myös näiden lajien vuorovaikutussuhteeseen.

Lähistölle Piiparinmäkeen ja Lammaslamminkankaalle ollaan suunnittelemassa myös toista tuulivoimapuistoa, eikä hankkeiden yhteisvaikutuksia alueen erämaisuudelle ole arvioitu riittävän syvällisesti.

Linnuston pesimäaikaisesta liikkumisesta pesimäalueen ja ruokailualueiden välillä ei ole riittävästi tietoa ja sitä tulee hankkia maastoseurannalla. Erityisen keskeistä on selvittää kaakkureiden pesimäaikainen liikkuminen. Kaakkurit pesivät läheisen Natura-alueen soilla ja käyvät päivittäin kalassa Oulujärvellä. Matkalla linnuilla voi olla suuri riski törmätä tuulivoimaloiden pyöriviin lapoihin.

Alueen maasto on loivapiirteistä, ja tuulivoimalat näkyisivät kauas muun muassa Oulujärvelle. Maisemavaikutukset ulottuvat jopa 30 kilometrin etäisyydelle tuulipuistosta. Tuulimyllyjen lentoestevalojen aiheuttama muutos maisemaan voi olla merkittävä sekä lähi- että kaukomaisemassa, ja vaikutusten arviointia pitää täydentää erityisesti lähikylissä kuten Ojanperällä. Vaikutuksia myös seudun virkistyskäyttöön ja erityisesti metsästysmahdollisuuksiin pitää arvioida lisää.

Tuulivoimalat voisivat haitata matkaviestinverkon kuuluvuutta erityisesti Siikalatvan Järvikylällä, ja asiasta on kannettu huolta useissa muistutuksissa muuallakin lähialueella. Vaikutuksia viestiverkkoon onkin arvioitava tarkemmin yleiskaavaa tehtäessä. Hankkeen kaavoituksen yhteydessä tulee myös turvata asukkaiden tiedonsaanti ja osallistumismahdollisuudet.

Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus,
ylitarkastaja Jouko Saastamoinen, puh. 029 502 3889.

Liite: Kainuun ELY-keskuksen lausunto Metsälamminkankaan tuulipuiston YVA-arviointiselostuksesta


Alueellista tietoa