Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Työttömyyden kasvu pysähtyi Lapissa - joulukuussa työttömiä saman verran kuin vuotta aiemmin (Lapin ELY-keskus)

Lapissa oli joulukuun lopussa 14 350 työtöntä työnhakijaa ja työttömien osuus työvoimasta 17,2 %. Elokuusta alkaen työttömyyden kasvu on hidastunut Lapissa. Joulukuussa työttömiä oli saman verran kuin vuotta aiemmin, vaikka aktivointiasteeseen laskettaviin työ- ja elinkeinohallinnon palveluihin osallistui 690 lappilaista vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.

Pohjois-Suomessa kehitys on ollut koko maata myönteisempi. Kainuussa työttömiä on ollut jo useiden kuukausien ajan vähemmän kuin vuotta aiemmin ja myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa työttömyyden kasvu pysähtyi joulukuussa. Lapissa työttömyyden kehitys on ollut vuodentakaiseen verrattuna myönteisin Kemi-Tornion ja Itä-Lapin seutukunnissa ja heikoin Rovaniemen seudulla.

TE-toimistossa oli avoimia työpaikkoja enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Lapissa oli joulukuussa avoinna lähes 1 920 TE-toimistoon ilmoitettua työpaikkaa. Avoimia työpaikkoja oli eniten palvelutyöntekijöille (tarjoilijat, ravintola- ja suurtaloustyöntekijät, oppaat), siivoojille, myyntiedustajille, myyjille sekä hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöille (lähi- ja kodinhoitajat, lastenhoitotyöntekijät).

Joulukuun työllisyyskatsaus kokonaisuudessaan
 

Lisätietoja:

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Strategiapäällikkö Tuija Ohtonen, 0295 037 103

Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
TE-toimiston johtaja Marja Perälä, 0295 039 636

 

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto

Seuraava työllisyyskatsaus (tammikuu 2016) julkaistaan 23.02.2016


Alueellista tietoa