Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Työttömien määrä yhä kasvussa (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli tammikuun lopussa 30 800 työtöntä työnhakijaa. Tammikuun aikana työttömien määrä väheni 850 henkilöllä. Edellisvuoden tammikuusta määrä kasvoi 2 500 henkilöllä eli 8,6 prosentilla, kun koko maassa työttömien määrä kasvoi 9,8 prosentilla.

Tammikuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa 1,1 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin, eli 13,6 % Koko maassa osuus kasvoi 1,2 prosenttiyksiköllä, ollen 13,7 %. Näin Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa ja samalla se on maan ELY-keskusalueista neljänneksi pienin.

Työttömien määrä kasvoi vuodentakaisesta kaikkien ELY-keskusten alueilla. Varsinais-Suomessa työttömien määrä kasvoi hieman hitaampaan tahtiin kuin koko maassa, kun esimerkiksi Uudellamaalla ja Pohjanmaalla työttömyyden kasvu oli sitä selvästi nopeampaa. Pitkäaikaistyöttömien ja nuorten osalta määrän kasvu jatkui lähes kaikkien ELY-keskusten alueilla. Pitkäaikaistyöttömien määrä on poikkeuksellisesti supistunut Pohjois-Karjalassa kesäkuusta alkaen.

Tammikuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja niin tapahtunee Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa.

Lisätietoja:  työllisyyskatsaus  ja analyytikko Juha Pusila (puh. 0295 022 772)


Alueellista tietoa