Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Sinilevätilanne on pysynyt vakaana Hämeessä (Hämeen ELY-keskus)

Kuluvalla viikolla sinilevää on havaittu runsaasti valtakunnallisen leväseurannan Hauhonselän seurantapaikalla Pappilanaron uimarannassa Hämeenlinnassa. Hieman levää on ollut Mallusjärven  ja Villikkalanjärven havaintopaikoilla Orimattilassa, Vanajaveden Retulansaaressa Hattulassa sekä Päijänteen Asikkalanselällä Kuotaan uimarannassa.

Helteistä huolimatta sinilevähavaintojen lukumäärä ja kukintojen voimakkuus eivät nousseet erityisen suuriksi heinäkuun jälkipuoliskolla ja elokuun aikana Hämeen alueella. Ainoastaan Mallusjärvellä oli runsaasti sinilevää heinäkuun loppupuolella sekä elokuun ensimmäisellä viikolla, josta lähtien siellä on ollut hieman sinilevää viikoittain. Myös Vanajavedellä on hieman sinilevää kolmatta viikkoa  peräkkäin.

Leväesiintymät vieläkin mahdollisia

Sinilevien pintaesiintymiä voi vielä syksyn aikana ilmaantua järviin, kun vesimassan syystäyskierto nostaa ravinteita pintaan levien käytettäväksi. Kylmä vesi ei ole este sinilevien runsaillekaan esiintymille. Hämeen ELY-keskus ottaa edelleen vastaan näytteitä ja ilmoituksia alueensa haitallisista leväesiintymistä.

Levätiedotus

Valtakunnallisen leväseurannan tiedot kootaan viikoittain torstaiaamuun mennessä Järviwikiin www.jarviwiki.fi. Suomen ympäristökeskuksen valtakunnalliset leväkatsaukset tulevat ymparisto.fi-verkkopalveluun kesä−elokuussa joka torstai. Katsaukset löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/levatilanne.

Lisätietoja

Harjoittelija Maija Hannula, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 211

Hydrobiologi Petri Horppila, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 173

Valtakunnallinen levätilanne järviwikissä


Alueellista tietoa