Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Savonjoen kunnostus Vimpelissä on viimeistelyä vaille valmis (Pohjalaismaakunnat)

Savonjoella (eli Vimpelinjoella) kunnostustyöt on saatu viimeistelyä vaille valmiiksi. Joella on useamman vuoden ajan yritetty tehdä kunnostusta talvityönä, mutta keliolot ovat aiheuttaneet työlle haasteita. Kaivutyöt ovat nyt kuitenkin valmistuneet. Vimpelinjoen suualueelle on kaivettu 30 metrin levyinen väylä noin 550 metrin matkalle ja lisäksi Vimpelin keskustassa kaivettiin kirkon kohdalta Lappajärven suuntaan noin kahden kilometrin matkalta. Kesäkaudella tehdään vielä viimeistelytöitä ja alueiden siistimistä ja Vimpelin kunta rakentaa kevyen liikenteen sillan ja venelaiturin.

Viime talvena (2015–2016) saatiin kaivettua noin 4000 m3. Kaivettavat massat olivat kovia ja sen perusteella talvelle 2016–2017 oli tavoitteena kaivaa noin kaksinkertainen määrä. Tänä talvena kaivutöiden jatkuessa todettiin pohjan olevan odotettua pehmeämpää ja työt etenivät odotettua rivakammin. Tällä kaudella kaivettiin noin 10 000 m3 massoja.

Savonjoen kunnostuksella pyritään joen jääpatotulvariskin pienentämiseen ja alueen virkistyskäyttömahdollisuuksien kehittämiseen. Kunnostusta tehdään Vimpelin kunnan ja Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen yhteistyönä.

Savonjoen tulvasuojelu- ja kunnostushankkeen kustannusarvio on 850 000 euroa. Hankkeen kustannukset jakaantuvat puoliksi Vimpelin kunnan ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kesken.

Lisätietoja:

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus:                       

  • Vesistöjen kunnostusryhmän ryhmäpäällikkö Kim Klemola, puh. 0295 027 829
  • Vesitalousasiantuntija Usko Lintinen, puh. 0295 027 872

Vimpelin kunta:                         

  • Ympäristösihteeri Kirsi Syynimaa, puh. 044 297 0364

Alueellista tietoa