Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Nurmijärvellä aloitetaan Klaukkalantien päällystystyöt (Uudenmaan ELY-keskus)

Nurmijärvellä kulkevaa Klaukkalantietä (mt132) parannetaan kahdessa tienpäällystysurakassa maanantaista 12.8. alkaen. Päällystystyöt toteutetaan liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi yötöinä, mutta ne aiheuttavat työnaikaisia poikkeuksia kaistajärjestelyihin.

 

Klaukkalantien kunnostustöissä tieosuuden urautunut ja vaurioitunut päällyste uusitaan. Työ tehdään kahdessa eri urakassa, joista ensimmäinen alkaa maanantaina 12.8. Tällöin päällystettä aletaan uusia valtatieltä 3 Klaukkalan keskustaan päin kaikkiaan noin 3,3 km matkalla.

Myöhemmin työ jatkuu Klaukkalan keskustan ohi toisessa tienpäällystysurakassa, jossa alusta ensin tasataan jyrsimällä, ja sen jälkeen sille levitetään uusi asfalttipäällyste.

Molempien päällystystöiden kesto on 2-3 päivää. Urakat ovat kokonaisuudessaan ohi viimeistään kahden viikon kuluessa päällystystöiden valmistumisesta, kun uudet tiemerkinnät on saatu valmiiksi.

Liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi molemmat urakat toteutetaan yötyönä. Päällystystöiden aikana joudutaan kuitenkin tekemään kaistarajoituksia.

Päällystystöistä vastaa ensimmäisessä urakassa SL Asfaltti Oy ja toisessa Asfalttikallio Oy. Tiemerkintätöistä vastaa Oy Cleanosol Ab.

 

Katso päällystettävä tieosuus tästä linkistä: http://goo.gl/maps/vAJpM

 

Lisätietoja:

  • projektipäällikkö Tuomas Vasama, Uudenmaan ELY-keskus, 040 504 8713, tuomas.vasama(at)ely-keskus.fi
  • työpäällikkö Petri Sikanen, 0500 895 100, SL Asfaltti Oy
  • työpäällikkö Mikko Rekola, 0400 714 750, Asfalttikallio Oy
  • työpäällikkö Vesa Aartolahti, 0400 701 249, Oy Cleanosol Ab

 

 

 


Alueellista tietoa