Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Lämmin sää nostaa jokien virtaamia, jäätilannetta seurataan (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pääsiäisen ajan aurinkoinen ja lämmin sää on nostanut virtaamia Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan joissa. Jopa 10 asteen päivälämpötilat ja plussan puolella olleet yölämpötilat ovat saaneet alueen jokien pinnat voimakkaaseen nousuun. Kyrönjoella Nikkolassa ja Kauhavan Liinamaassa vedenpinta nousi sunnuntaina noin metrillä. Liinamaan alueella vedet nousivat sunnuntain aikana alaville pelloille.

Vesistöennusteiden mukaan rannikon pienet joet saavuttavat huippunsa tiistain ja keskiviikon aikana. Lapuanjoki saavuttanee huippunsa keskiviikkona ja Kyrönjoki torstaina. Perhonjoella tulvahuippu saavutettaneen perjantaina. Ennusteiden mukaan tulvahuippu jää keskimääräistä kevättulvaa pienemmäksi.

Alueen tekojärvillä ja säännöstellyillä luonnonjärvillä on tehty pääosin normaalin suuruinen kevätalennus. Lumimäärät ovat olleet tänä keväänä keskimääräistä pienempiä ja jäät ovat keskimääräistä ohuempia. Jäät saattavat virtaaman suurentuessa lähteä liikkeelle ja muodostaa jääpatoja. ELY-keskus seuraa jäätilanteen kehittymistä. Lähipäiville ei ole luvassa runsaampia sateita, jotka nostaisivat kovasti virtaamia. Loppuviikosta lämpötilojen ennustetaan hieman laskevan ja yöpakkaset hillinnevät sulamista.

Lisätietoja:

  • Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
  • Johtava vesitalousasiantuntija Tommi Mäki, puh. 0295 027 882

Alueellista tietoa