Alueellista tietoa

Uutiset 2022

ELY-keskusten joukkoliikenteen rahoitus palaa koronapandemiaa edeltävälle tasolle

ELY-keskusten joukkoliikenteen määrärahoissa ollaan palaamassa vuoden 2019 tasolle. Hallitusohjelman mukaan joukkoliikenteeseen ei ole enää luvassa lisärahoitusta, jota myönnettiin valtion koronapandemian aikaisissa lisätalousarvioissa. ELY-keskusten ostoliikenteen tarve on viime vuosina kasvanut ja alan kustannustaso kohonnut merkittävästi, joten säästötoimenpiteet ovat nyt välttämättömiä.

Koronapandemian muutettua matkustuskäyttäytymistä ja Venäjän hyökkäyssodan kasvatettua alan kustannuksia markkinaehtoinen linja-autoliikenne on vähentynyt. Yhteyksiä on turvattu ELY-keskusten ostoliikenteellä, jota on rahoitettu valtion vuosien 2020–2022 lisätalousarvioissa myönnetyillä lisämäärärahoilla. Vuosina 2020–2024 ELY-keskuksille on kiintiöity keskimäärin noin 40 miljoonaa euroa vuodessa.

Valtion talousarviossa on vuodesta 2025 alkaen odotettavissa paluu vuoden 2019 rahoitustasoon, joka on noin 30 miljoonaa euroa. Tämä vaatii ELY-keskusten joukkoliikenteen vuosittaisten kustannusten karsimista keskimäärin 10 miljoonalla eurolla eli 25 %.

Lisäksi linja-autoalan kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina. Linja-autoliikenteen kustannusindeksi on noussut vuodesta 2020 vuoteen 2023 noin 20%. Tämän myötä sopimusliikenteen kustannukset ovat nousseet ja käytettävissä olevan rahoituksen ostovoima heikentynyt.

Traficom kohdentaa käytettävissä olevat määrärahat ELY-keskuksille

Traficom pyytää ELY-keskuksilta tiedot määrärahatarpeista ennen vuosittaisten määrärahojen kiintiöimistä ELY-keskuksittain. Traficom on tähän asti pystynyt huomioimaan ELY-keskusten ilmoittamat rahoitustarpeet kohtuullisen hyvin. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Traficom ohjaa ELY-keskusten määrärahojen käyttöä ensisijaisesti lainsäädännöllisestä näkökulmasta ja ELY-keskukset tekevät lopulliset päätökset ostettavasta liikenteestä ja kunnille myönnettävistä valtionavustuksista. Traficom tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi ja koordinoi joukkoliikenteen yhteistyötä valtakunnallisesti. Myös ELY-kohtaisia keskusteluja joukkoliikenteen tilanteesta ja toimenpiteistä käydään säännöllisesti.

Lue lisää:

ELY-keskusten joukkoliikenteen rahoitus palaa koronapandemiaa edeltävälle tasolle (traficom.fi)