Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Porokello sai Poliisin valtakunnallisen liikenneturvallisuuspalkinnon (Lappi)

Porokello-hankkeelle on tänään luovutettu liikenneturvallisuuspalkinto Poliisin liikenneturvallisuus-seminaarissa Tampereella. Valtakunnallinen Poliisin liikenneturvallisuuspalkinto myönnetään ansiokkaasta toiminnasta liikenneturvallisuuden hyväksi.
 
Poliisin julkaiseman tiedotteen mukaan, palkintolautakunta perusteli Porokellon palkitsemista sillä, että hankkeen idea on hyvä ja tavoitteet kunnianhimoiset ja riittävän korkealla. Kokeilu on oiva esimerkki teknologian hyödyntämisestä liikenneturvallisuustyössä. Projektin hyvällä yhteistyöllä on saatu media ja kansalaiset kiinnostumaan aiheesta.

Liikenneturvallisuuspalkinto myönnettiin nyt kuudetta kertaa. Palkintolautakunnan jäsenet ovat Poliisihallituksesta, Liikenneturvasta, Pirkanmaan ELY-keskuksesta ja Poliisiammattikorkeakoulusta.

-  Tämä on suuri saavutus Lapin ELY-keskukselle ja projektissa mukana olleille. Valtakunnallisesti ehdokasjoukko palkinnon saajiksi oli erittäin kovatasoinen. Porokolareita on pyritty vähentämään erilaisilla tavoilla jo pitkään, mutta ennen tätä ei ole löytynyt riittävän tehokasta tapaa. Nyt kun teknologian ja ammattikuljettajien avulla onnistuimme toteuttamaan hyvän ja tehokkaan tuotteen, niin totta kai se lämmittää mieltä ja tuntuu erityisen hyvältä, että työ on valtakunnallisesti noteerattu näin korkealle, kertoo Lapin ELY-keskuksen ylijohtaja Jaakko Ylinampa.
 
-  Olen erittäin otettu tästä tunnustuksesta ja iloinen, että työmme porokolareiden ehkäisemiseksi on huomattu. Porokello on jo nyt auttanut vähentämään porokolareita eli hyvällä tiellä ollaan. Kiitos Porokellon hyvästä menestyksestä kuuluu monelle. Yhteistyö Porokellon aikaansaamiseksi on ollut erittäin hyvää mukana olevien tahojen kanssa, toteaa projektipäällikkö Maria Timo-Huhtala.
 
Porokello on Lapin ELY-keskuksen hallinnoima tutkimus- ja kehityshanke, missä mobiiliteknologiaa hyödyntäen luodaan uusi älyliikenteen palvelu porovaroittamiseen. Porokellon varoitukset saa mm. navigaattoreihin ja älypuhelimiin. Järjestelmän kehittämiseen on sitoutunut useita eri tahoja ja yrityksiä kuten Lapin ELY-keskus, Liikennevirasto, Paliskuntain yhdistys, Paikkatieto Online Oy, Milliemallie Oy ja V-Traffic.

 

LISÄTIETOJA:

Ylijohtaja Jaakko Ylinampa, Lapin ELY-keskus, puh. 0295 037 199, [email protected]
Projektipäällikkö Maria Timo-Huhtala, puh. 040 550 8818, [email protected]


Alueellista tietoa