Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma on valmistunut (Etelä-Pohjanmaa)

Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu yhteistyössä kuntien, ELY-keskuksen, Liikenneturvan ja poliisin kanssa. Suunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin pääseminen edellyttää laaja-alaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja satsausta määritettyihin painopistealueisiin.

Kunnille koituu onnettomuuksista miljoonakustannukset vuosittain

Vuosina 2012–2016 Suupohjan seudulla liikenneonnettomuuksissa keskimäärin vuosittain kuoli kolme ja loukkaantui 71 henkilöä. Liikenneturvallisuuden parantamiseksi suunnitelmassa asetettiin seudun liikenneturvallisuustyölle visio, onnettomuuksien vähenemätavoite ja painopistealueet. Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä liikennekuolemia ei enää tapahdu ja loukkaantuneiden määrä puolitetaan nykyisestä, enintään 45 loukkaantumiseen. Seudulla tapahtuvista liikenneonnettomuuksista aiheutuu nykyisin vuosittain noin 23 miljoonan euron kustannukset, joista kuntien osuus on noin 4–5 miljoonaa euroa.

Pääpaino on liikennekäyttäytymiseen vaikuttamisessa sekä pienissä ja vaikutuksiltaan tehokkaissa liikenneympäristöä parantavissa toimenpiteissä

Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet on yhdessä kuntien, ELY-keskuksen ja sidosryhmien kanssa kohdistettu valittuihin painopistealueisiin. Suurin osa toimenpiteistä on pieniä liikennemerkkien ja tiemerkintöjen täsmennyksiä, suojateiden havaittavuuden parantamisia sekä näkemäraivauksia ja nopeusrajoitusmuutoksia.

·         Kauhajoella toimenpiteitä esitettiin usean koulun saattoliikennejärjestelyiden sekä kävelyn- ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseksi. Myös Eteläisen Yhdystien, Päntäneentien, Topeekan ja Teknologiapuiston liittymän liikenneturvallisuuden parantaminen on Kauhajoen kärkitoimenpiteitä.

·         Kurikassa nousi esille erityisesti koulureittien turvallisuuden parantaminen. Toimenpiteitä esitettiin mm. jalankulku- ja pyöräilyväylää Hakunintielle välille Mietaantie-Hakuninmäki sekä nopeusrajoituksen laskemista Lauhamäentiellä välillä Rantatie-Haveritie.

·         Teuvan kunnan alueelle sijoittuu useita tasoristeyksiä, jotka aiheuttavat liikenneturvallisuusriskejä. Tasoristeyksiin liikenneturvallisuuden parantamiseksi esitettiin mm. nopeusrajoituksen alentamista enintään 50km/h, STOP-merkkiä sekä puomien asentamista.

·         Isojoen koulukolmion ympäristön liikenneturvallisuuden parantamiseksi esitettiin hidasteita ja nopeusnäyttöä. Merkittävä toimenpide oli myös Honkajoentien ja Luukkaantien liittymän uudelleen jäsentely.

·         Karijoella esitettiin Keskitielle läpiajoliikenteen kieltämistä erityisesti vanhainkodin asukkaiden liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Myös jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen Kristiinantielle välille Kaartotie – Hiihtomäentien liittymä sisältyi suunnitelman toimenpide-ehdotuksiin.

Kaikkien kuntien toimenpiteet koottiin toteuttamisohjelmaksi sisältäen toimenpideluettelot ja -kartat, kustannusarviot sekä kiireellisyysluokat. Teknisten toimenpiteiden lisäksi liikenneturvallisuuden parantamisessa keskeisessä roolissa on liikenneturvallisuustyön aktivoiminen ja kuntalaisten asenteisiin ja liikennekäyttäytymiseen vaikuttaminen. Suupohjan seudulla merkittävimpiä liikenneturvallisuustyön kohteita ovat vanhempien esimerkin korostaminen ja iäkkäiden liikenneturvallisuus, kuten ikäautoilun koulutukset ja infotilaisuudet.

Liikenneturvallisuustoimija avustamaan liikenneturvallisuustyössä

Liikenneturvallisuussuunnitelmien toteuttamista seurataan kuntakohtaisissa liikenneturvallisuustyöryhmissä, jotka perustettiin työn aikana. Ryhmiin kuuluvat kuntien eri hallintokuntien edustajien lisäksi Liikenneturvan, poliisin ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen edustajat. Liikenneturvallisuustyön tukemiseksi alueella on otettu käyttöön myös liikenneturvallisuustoimijamalli. Toimija on ulkopuolinen liikenneturvallisuusasiantuntija, joka avustaa kuntia erityisesti liikennekasvatuspuolessa, mutta myös liikenneympäristön toimenpidekohteiden sekä onnettomuustilanteen seurannassa.

Suunnitelma-aineistot ovat ladattavissa osoitteesta: https://www.ely-keskus.fi/web/ely/liikenneturvallisuussuunnitelmat#.Ws8lf0xuKUk

Lisätietoja suunnitelmista antavat:

  • Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Anne Peltoniemi, p. 0295 027 744
  • Kauhajoen kaupunki, Eetu Myllyniemi, 040 705 6297
  • Kurikan kaupunki, Jarmo Ojajärvi, p. 050 595 0565
  • Teuvan kunta, Jukka Palomäki, p. 0500 164 404
  • Isojoen kunta, Jouni Niemi, p. 040-527 3655
  • Karijoen kunta, Heikki Rinta-Hoiska, p. 040 510 6680
  • Sitowise Oy, Laura Mansikkamäki, p. 020 747 7488

Alueellista tietoa