Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Siltojen erikoistarkastuksia Porissa ensi viikolla (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Porissa tehdään siltojen erikoistarkastuksia ensi viikolla Hanhiluodon ja Revaskerin silloilla.

Hanhiluodon silta sijaitsee Porissa valtatiellä 8. Erikoistarkastus tehdään ilta- ja yötyönä, sillä liikennemäärä sillan kohdalla on yli 11 000 ajoneuvoa vuorokaudella. Tarkastuksen ajaksi toinen kaista suljetaan liikenteeltä. Hanhiluodon sillalla tarkastus tehdään maanantai illasta 18.6. klo 18 alkaen. Liikenne palautetaan kahdelle kaistalle tiistai aamuun klo 06 mennessä. Töitä jatketaan tiistai-illasta keskiviikko aamuun. Työn aikana hetkelliset liikennekatkot ovat mahdollisia, ne kestävät kuitenkin vain muutamia minuutteja kerrallaan. Erikoistarkastuksen aikana päällystetään uudelleen myös sillan päädyt.   

Revaskerin silta sijaitsee Porin pohjoisella satamatiellä (mt 272). Sen erikoistarkastus tehdään tiistaina ja keskiviikkona. Revaskerin sillalla liikennemäärä on sen verran pieni, n. 1 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, että työ voidaan tehdä päivä- ja ilta-aikaan klo 07-23. Erikoistarkastuksen aikana toinen kaista suljetaan liikenteeltä ja lyhyet muutaman minuutin liikennekatkot ovat mahdollisia.

Erikoistarkastusten aikana tien nopeusrajoitusta lasketaan silloilla 30 km:iin/h.

Mikäli ensi viikolla sataa paljon, se voi viivästyttää erikoistarkastusten aloitusta tai kestoa, sillä näytteiden otto ei onnistu kovalla sateella.    

Lisätietoja:

- Varsinais-Suomen ELY-keskus, siltainsinööri Jari Nikki, p. 0400 821 596

- SiltaExpert, toimitusjohtaja Mikko Rauhanen, p. 045 131 6003


Alueellista tietoa