Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Liikenneturvallisuusfoorumissa huoli nuorista (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Kaakkois-Suomen kolmas alueellinen liikenneturvallisuusfoorumi pidettiin Raatihuoneella Haminassa 19.4.2016. Foorumi keräsi yhteen reilut 60 alan asiantuntijaa, kuntapäättäjää ja yhteistyötahoa. Tällä kertaa foorumin teemana olivat nuoret: nuorten liikenneturvallisuusongelmat ja niihin vaikuttaminen.

Nyt on loppu kiire ja hoppu – on aika vaihtaa vapaalle

Tilaisuuden alussa muistettiin pitkäaikaista liikenneturvallisuusvaikuttajaa, Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Jari Strengelliä hänen jäädessään syksyllä eläkkeelle.  Liikenneturvallisuusvastaava Sonja Lehtonen totesi Jarin olleen todella tärkeä yhteistyökumppani ja kiitti häntä laadukkaasta, pitkäjänteisestä ja monipuolisesta liikenneturvallisuustyöstä Kaakkois-Suomen alueella.

Joka kolmas liikenneonnettomuuden uhri on nuori

Projektipäällikkö Juha Heltimo Strafica Oy:stä kertoi nuorten liikenneturvallisuustilanteesta. Tilastojen mukaan 15–24-vuotiaat muodostavat noin kymmenyksen Kaakkois-Suomen liikenteessä kuolleista ja reilun kolmanneksen liikenteessä loukkaantuneista. Nuoren riski joutua liikenneonnettomuuteen on Kaakkois-Suomessa korkeampi kuin Suomessa keskimäärin. Erityisen korkea riski on ikäryhmässä 15–17-vuotiaat, joiden henkilövahingoista liikenteessä peräti 69 % tapahtuu mopoillessa. Mopo-onnettomuuksissa Kaakkois-Suomen alueella korostuvat muutama maata enemmän taajamien ja erityisesti liittymäalueiden onnettomuudet.

Projektipäällikkö Mikko Lautalan (Linea Konsultit Oy) mukaan tyypillinen nuoren liikennekuolema Kaakkois-Suomen alueella tapahtuu erittäin voimakkaassa humalatilassa ja rajussa ylinopeudessa. Onnettomuuden ensisijainen syy on useimmiten ajoneuvon käsittely-, ennakointi- tai arviointivirhe. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien aineistosta käy ilmi, että pelkästään turvavyön käyttäminen olisi palastanut joka kolmannen nuoren.

Voiko nuorten asenteisiin vaikuttaa?

Liikennepsykologian tohtori Mika Hatakan mukaan hyvää ja halpaa keinoa asenteisiin vaikuttamiseen ei ole. Ihmisten käyttäytymiseen liikenteessä vaikuttavat lukuisat asiat: ikä, arvomaailma, perhesuhteet, omat havainnot, sukupuoli, vireystila jne. Asenteisiin vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä ja se vaatii monipuolisia menetelmiä. Tehokkaita keinoja ovat esimerkiksi kokemuksellinen oppiminen, itsereflektion käyttö, aktiiviset ja osallistavat opetusmenetelmät, palautteen kehittäminen sekä tunneprosessien käyttö oppimisen tukena. Hatakan mukaan perinteisen tiedon jakaminen ei ole turhaa, sillä myönteisenkin asenteen taustalla pitää olla oikeaan toimintaan ohjaava tieto ja taito.

Liikenne on jokapäiväistä – missä säännöt opitaan ja mistä mallit saadaan?

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Mikko Kvist esitteli koulujen kanssa tekemäänsä pitkäjänteistä liikenneturvallisuustyötä. Hän on toiminut koulupoliisina ja pitänyt mm. lukuisia mopoluentoja yläasteikäisille Kymenlaaksossa. Kvistin mukaan liikennekasvatuksesta ja -valistuksesta pitäisi saada oppiaine perusopetukseen, sillä liikenne on lähes jokapäiväistä läpi elämän. Myös nuorten vanhempiin on tärkeää pystyä vaikuttamaan, sillä usein nuorelle hankitaan mopo aivan liian aikaisin eikä hankinnan jälkeen muisteta huolehtia sen kunnosta. Tytöillä ja pojilla on omat riskitekijänsä mopoilussa: pojat ottavat tietoisia riskejä ja virittävät mopoja, kun taas tytöt tekevät ns. vahinkovirheitä tietämättään.

Sä teet päätöksii joka päivä… Ootko sä se #rohkee?

Liikenneturvan viestintäpäällikkö Kaisa Hara kertoi #rohkee-kampanjasta ja sen taustoista. #Rohkee on nuorille 15–24-vuotiaille suunnattu rattijuopumuksen vastainen kampanja, joka kannustaa nuoria olemaan rohkeita ja estämään kaverin ajaminen päihtyneenä tai huumeiden vaikutuksen alaisena. Alkoholi on merkittävä riskitekijä liikenteessä, sillä liikennevirrassa joka 770. on rattijuoppo. Erityisessä riskiryhmässä ovat nuoret, sillä joka neljäs nuorista kertoo olleensa juopuneen kuskin kyydissä. Käynnissä olevalla kolmivuotisella kampanjalla halutaan vahvistaa turvallisuusmyönteisiä asenteita, tavoittaa riskialttiin yksilön lähipiiri sekä vastuulliset aikuiset, vanhemmat ja muut kasvattajat.

Liikenneturvallisuusasiat luontevasti mukana nuorisotyöntekijän arjessa

Iitin kunnan nuoriso-ohjaaja Tanja Lehtimäki toi esille nuorisotyön arkea ja sitä, miten liikenneturvallisuusasioita voidaan huomioida joka päiväisessä työssä. Nuoret tarvitsevat ohjausta ja neuvontaa, läsnäoloa ja mukana kulkemista sekä kasvun tukemista. Usein liikenneturvallisuusasiat nousevat esille puututtaessa epäkohtiin, valistuksen ja keskustelujen kautta, asioista tiedottamalla tai erilaisin näkökulmin ja ajatuksin. Iitissä on nuorisotyön ja useiden eri yhteistyökumppaneiden kanssa järjestetty mm. liikenneiltapäiviä yläkoululaisille, pyöränkorjauspajaa, heijastimien jakoa, "mopomiittiä", teemailtoja jne.

Päätä itse!

Palvelumuotoilija Reija Arnberg Nuorten Akatemiasta kertoi Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhankkeesta "Päätä itse!", jonka tavoitteena on ehkäistä nuorten riskikäyttäytymistä ja liikenneonnettomuuksia. Hankkeen lähtökohtana on nuorten oma toiminta, sillä nuorten ryhmille jaetaan projektirahaa liikenneturvallisuusprojektien toteuttamiseen. Viime vuonna projektirahaa on myönnetty mm. koulujen liikenneturvallisuusaiheisiin tempauspäiviin, erilaisiin videoprojekteihin sekä liikenneturvallisuuskampanjoihin ja -kilpailuihin. Vuonna 2016 hanke-esityksiä toivotaan erityisesti teemoista älypuhelimen käytön riskit liikenteessä, turvallinen pyöräily ja jalankulku sekä päihteet ja liikenne.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Foorumin loppukeskusteluissa nousi esille huoli uusista liikenneturvallisuusriskeistä: Juuri kun mopoja on saatu siirrettyä pois kevyen liikenteen väyliltä, tulee tilalle vähintäänkin yhtä arvaamattomia kulkuvälineitä. Vuoden alusta tieliikenteessä sallituksi tulleet leijulaudat, Segwayt, sähköpotkulaudat ja muut kevyet sähköajoneuvot tuovat mukanaan uusia omanlaisia haasteita.  Yhä suurempi haaste liikenteessä on myös tarkkaamattomuus liikenteessä.  Älypuhelimet varastavat helposti huomion pois liikenteestä, mikä valitettavasti näkyy jo nuorten onnettomuustilastoissa.

Foorumin esitykset ja muut aineistot on nähtävissä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen sivustolta: https://www.ely-keskus.fi/web/ely/kaakkois-suomi-liikenneturvallisuusfoorumit

Lisätietoja:
Liikenneturvallisuusvastaava Sonja Lehtonen, puh. 0295 029 385


Alueellista tietoa