Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Sinilevätilanne rauhoittunut sekä järvillä että itäisellä Suomenlahdella (Kaakkois-Suomi)

Viilenevät säät rauhoittivat levätilanteen. Sinilevien muodostamien pintakukintojen määrä on vähentynyt edelleen sekä itäisen Suomenlahden merialueilla että järvillä. Itäisellä Suomenlahdella on havaittu levää vain vähäisiä määriä pintavedessä.

Havainnoitsijoiden mukaan levää näkyy sen verran, että jos säät jatkuvat lämpiminä, voi uusi runsaampi kukintakin olla mahdollinen. Merenrannikoilla saattaa olla lisäksi vaarattomia rihmamaisia viherleviä monin paikoin runsaastikin.

Sisävesissä ei sinileväkukintoja enää ole havaittu. Vain Saimaan Ukonselällä ja Haapajärvellä Lappeenrannassa levää on ollut jonkin verran. Kaakkois-Suomen levähavaintopuhelimeen eikä levähavaintosähköpostiin ole tullut uusia ilmoituksia tällä viikolla.

Saimaan vedenkorkeus on vielä noin 10 cm ajankohdan keskitason yläpuolella. Vedenkorkeus laskee ennusteen mukaan 30-50 cm lokakuun loppuun mennessä, jolloin se on 0-20 cm ajankohdan keskitason alapuolella.

Kaakkois-Suomessa pintavesien lämpötilat vaihtelevat 20 asteen molemmin puolin.

Voit seurata levätilannetta ja tiedotteita aiheesta seuraavien linkkien kautta:

Laita karttaan oma havaintosi

Jokainen voi lähettää sinilevähavaintoja Järvi-meriwiki-palveluun Havaintolähetti-sovelluksen avulla ja tallentaa sinne levähavaintoja. Kansalaishavainnot tukevat valtakunnallista levätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.  Ohjeet havaintolähtein käyttöön löydät Järviwikistä https://www.jarviwiki.fi/havaintolahetti/

Lisätietoja

Tiedottaja Sirpa Skippari
puh. 0295 029 287

Hydrobiologi Jouni Törrönen
puh. 0295 029 296

s-posti:[email protected]

 

 


Alueellista tietoa