Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Maidontuotanto lisääntynyt ja tehostunut Etelä-Savossa (Etelä-Savo)

Maidontuotanto on vähentynyt 2000-luvun alusta asti Etelä-Savossa, mutta viimevuosina tuotanto on kääntynyt nousuun. Maitotilojen lukumäärä on vähentynyt 60:llä kolmen viime vuoden aikana, mutta maidontuotanto on lisääntynyt lähes kuudella miljoonalla litralla.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastojen mukaan Etelä-Savossa on vajaa 500 lypsykarjatilaa ja noin 14 000 lypsylehmää, jotka tuottavat yli 115 miljoonaa litraa maitoa vuodessa. Lypsylehmien määrä ei ole merkittävästi muuttunut viimevuosina, joten maidontuotannon lisäys selittyy tuotannon tehostumisella ja keskituotosten kasvulla. Eteläsavolainen lypsylehmä tuottaa vuodessa keskimäärin noin 8 150 litraa maitoa. ProAgrian tuotosseurannassa mukana olevien karjojen keskituotos on noin tuhat litraa enemmän.  Keskituotos on noussut viime vuosina noin 1,7 prosenttia vuodessa.

Maidontuotanto on pitkäjänteistä toimintaa, jossa on saatu Luonnonvarakeskuksen kannattavuustutkimuksen mukaiseen tavoitteeseen verrattuna keskimäärin 50-60 prosenttia korvausta omalle työlle ja maatalouden pääomalle tasaisesti koko 2000-luvun ajan. Keskimääräistä suuremmilla maitotiloilla on ylletty 70-80 prosenttiin tavoitteesta.  Viimeisen viiden vuoden aikana ainoastaan puutarhatuotannossa ja siipikarjatiloilla on joinakin vuosina ylletty maidontuotantoa parempaan kannattavuuteen.

Maidontuotanto on tärkeä tuotantosuunta Etelä-Savossa, sillä sitä kautta tulee yli 60 % maatalouden rahavirroista alueella. Ennusteet viittaavat kuitenkin maitomäärän alenemiseen Etelä-Savossa tulevina vuosina. Vuonna 2015 TNS Gallupien Elintarviketiedon kyselyn mukaan maidontuotanto tulisi alenemaan 100 miljoonan litraan vuoteen 2020 mennessä, mikä merkitsisi 13 prosentin pudotusta maitomäärässä. Maidontuotannon vähenemiseen vaikuttaa alan heikentynyt kannattavuus ja pienten tilojen poistuminen tuotannosta.  

Investoinneilla tehoa tuotantoon

Maidontuotannon vähenemistä voidaan torjua tuotannon tehostamisella ja laajennusinvestointien avulla. Maatalouden kannattavuus yleensä paranee tuotantoyksikön koon kasvun myötä. Etelä-Savon maidosta tuotetaan yli 50 lehmän karjoissa nykyisin noin 40 prosenttia. Elintarviketiedon ennusteen mukaan näissä lypsyrobottikoon pihattonavetoissa tuotettaisiin vuonna 2020 jo 60 prosenttia alueen maidosta.

AMK agrologi Jenna Hämäläinen selvitti opinnäytetyössään investointirahoituksen vaikutuksia eteläsavolaisilla maitotiloilla. Tutkimuksen mukaan investointirahoitusta käyttäneillä maitotiloilla peltoala ja lehmämäärä olivat selkeästi lisääntyneet ja lehmien keskituotos noussut. Maidontuottajan työmäärä ei merkittävästi vähentynyt, mutta työn fyysinen kuormittavuus vähentyi yli 80 prosentilla tutkimuksen kyselyyn vastanneista tiloista.

Kyselyyn vastanneista 27 tilasta yli puolet oli tehnyt lypsykarjanavetan laajennuksen, peruskorjauksen tai uuden tuotantorakennuksen. Rehu- ja lantavarastorakennukset olivat yleisimpiä investointeja. Jos investointia ei olisi tehty, kolmannes tiloista olisi lopettanut ja viidennes tiloista olisi jatkanut heikentyneellä kannattavuudella. Muiden osalta tuotanto olisi jatkunut ennallaan.

Tutkimuksen viljelijäkysely toteutettiin syksyllä 2015. Vaikka maidon hinta oli Venäjän kaupan hyytymisen seurauksena alentunut varsin merkittävästi, kaksi kolmannesta vastaajista suunnitteli tekevänsä lisää investointeja seuraavan viiden vuoden aikana. Puolet vastanneista aikoi laajentaa tai peruskorjata lypsykarjanavettaa ja muutama suunnitteli uutta tuotantorakennusta.

Investointeja rahoitetaan EU:n Maaseudun kehittämisohjelman varoin

Maatalouden tuotantorakentamiseen, eläinten hyvinvointiin ja työympäristöön liittyviä investointeja rahoitetaan EU:n Maaseudun kehittämisohjelman mukaisin toimenpitein. Viime ohjelmakaudella vv. 2009-2014 Etelä-Savon ELY-keskus myönsi avustusta nautakarjatilojen rakennusinvestointeihin yli 7 milj. euroa.  

Vuonna 2015 oli maaseutuohjelman mukaisessa rahoituksessa välivuosi, mutta tänä vuonna Etelä-Savon ELY-keskuksessa on rahoitettu jo 40 maatalouden investointitukihakemusta, joissa on mukana myös useita maitotilojen rakentamishankkeita.

Liitteet:

Lisätietoja:

Maija Puurunen, yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4074, maija.puurunen(at)ely-keskus.fi
Jenna Hämäläinen, maatilayrittäjä, agrologi-amk, p. 050 407 1034, jenna.juulia.h(at)gmail.com
 

Kuva: Anu Raatikainen


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa