Yhteistyössä

LIFE Revives -hanke

Jokihelmisimpukan eli raakun elinympäristöjen kunnostaminen

Oikopolut

LIFE Revives-hanke Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on yksi LIFE Revives hankkeen partnereista ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella sijaitseva Lapväärtin-Isojoki yksi LIFE Revives -hankkeen kohdejoista. Lapväärtin-Isojoelle tehtäviin toimenpiteisiin varattu budjetti on noin 580 000 euroa.

Hankkeessa Etelä-Pohjanmaalla kunnostetaan Lapväärtin-Isojokeen jokihelmisimpukoille ja taimenille soveltuvia sora-alueita sekä kasvatetaan Jyväskylän yliopiston tutkimuslaitoksella Konnevedellä uusia jokihelmisimpukkasukupolvia palautettavaksi jokeen. Hankkeen toimet toteutetaan yhteistyössä maanomistajien kanssa ja heidän suostumuksellaan.

Kaksi henkilöä ulkona toukokuisessa säässä pienen purouoman edustalla luonnon äärellä. Toinen henkilöistä seisoo pöydän ääressä ja seuraa toista henkilöä, joka nostaa vedestä soralaatikkoa. Soralaatikossa on jokihelmisimpukoita.

Lapväärtin-Isojoella pienemmällä virtauksella esittelemässä hankkeen toimia (kuva: Viivi Kuusisto).

LIFE Revives -hankkeen puitteissa on toteutettu erilaisia viestintätoimia, kuten tiedotettu hankkeesta ja sitä koskevista toimenpiteistä sekä kasvatettu tietoisuutta hankkeen kohdelajista, raakusta. Hankkeen puitteissa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus onkin järjestänyt luontokoulupäivän Karijoella, jonka läpi Lapväärtin-Isojoki virtaa. Luontopäivän aikana 3–5 luokkalaiset Karijoen koululaiset oppivat virtavesistä, niiden erityispiirteistä sekä siellä elävistä virtaveden asukeista. Lisäksi oppilaat kiersivät joen varrella erilaisia rasteja tutustuen joessa eläviin otuksiin kuten pohjaeläimiin, pienenpieniin raakkuihin mikroskoopilla katsoen sekä sähkökoekalastukseen turvallisesti kuivalta maalta seuraten. Lisäksi hanke yhdessä Lapväärtin-Isojoen valuma-alueella toimivan vesivision kanssa toteutti koko perheen vesiluontopäivän, joka toi ihmisiä yhteen luonnon äärelle tutustumaan vesiluontoon ja siihen vaikuttaviin eri tekijöihin, kuten raakkuun! Päivän aikana ihmiset pääsivät lisäksi tutustumaan eri suoluontotyyppeihin ja sähkökoekalastukseen. Vastaavia LIFE Revives -hankkeen luontokoulupäiviä ja yleisötapahtumia tullaan järjestämään hankeajan puitteissa myös tulevaisuudessa!

Oppilaat katselevat joen rannassa joessa olevaa henkilöä, joka esittelee kuinka pohjaeläimiä pyydystetään haavilla joenpohjasta.

Karijoen koulun luontokoulupäivänä oppilaille esiteltiin muun muassa pohjaeläinten pyydystämistä joen pohjasta (kuva: Viivi Kuusisto).

 

Päivitetty: 18.03.2024