Viljely
Järvilohikannan säilytys on ollut jo 1970-luvulta lähtien emokalaviljelyn ja istukkaiden viljelyn varassa. Järvilohen emokalastojen ylläpidosta ja mädin tuotannosta on 1980-luvulta alkaen vastannut Luonnonvarakeskuksen (Luke) Enonkosken viljelylaitos. Lajin perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi laitokselle on ollut tavoitteena perustaa joka syksy uusi laitoskalasto luonnosta pyydettyjen kutukalojen mädistä ja maidista. Emokalastoja perustavat kutulohet on pyydetty pääosin Pielisjoesta mutta 1990-luvulta lähtien myös Lieksanjoesta. Jatkossa molemmista joista pyydettyjä kutulohia pyritään hyödyntämään laitosemokalastojen uusimisessa.
Alhaisen, jokiin kutemaan nousevan, emokalamäärän vuoksi järvilohen viljelytoiminta on vaatinut erityistoimenpiteitä lajin perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Uusien laitosemoparvien perustamishedelmöityksissä on pyritty varmistamaan mahdollisimman monimuotoisen ja edustavan ikäluokan syntyminen. Syksyisin joesta pyydettyjen emokalojen sukutuotteet muodostavat pohjan uudelle laitossukupolvelle. Lisäksi aikaisemmin tuotettujen
ikäluokkien sukutuotteita risteytetään keskenään perinnöllisen monimuotoisuuden ja erilaisten ominaísuusyhdistelmien lisäämiseksi.
Kuva: Poikastuotantohalli
Laitosviljely ei takaa järvilohen säilymistä elinvoimaisena. Kannan sukulaistumisen ja sukusiitoksen riskit lisääntyvät lohikannan pienuuden, vähäisen perinnöllisen muuntelun ja jatkuvan viljelyn takia.
Emoparvien perustamisvaiheessa on jatkossa tärkeää varautua käyttämään sekä Pielisjoesta että Lieksanjoesta saatavien kutulohien sukutuotteita. Alueet ovat erilaisia ja on perusteltua olettaa, että kudulle Pielisjokeen ja Lieksanjokeen palaavien emojen perinnölliset ominaisuudet voivat poiketa toisistaan. Sen vuoksi, koko kannan monimuotoisuutta ajatellen, molempien jokien kutukalojen (ja luonnonpoikasten) käyttö on perusteltua ja tarpeellista. Emoparven perustamiseen tarvittavan pienen mäti- tai maitimäärän lypsäminen ei estä kutulohien siirtoa ja kutemista kunnostetuilla alueilla.
Merkkejä ns. laitosvalinnasta ja sukusiitostaakasta on jo olemassa. Esimerkiksi istutustulokset ovat heikentyneet jatkuvasti, viljellyn mädin ja poikasten laatu on heikompi kuin aiemmin, ja kudulle palaavat emokalat ovat keskimäärin nuorempia ja pienempiä kuin vielä 70–80-luvuilla. Ärhäkkä vesihome on tehnyt totaalista tuhoa sekä sukukypsyysiässä olevissa laitosemokalastoissa että istutuspoikasissa, mikä on näkynyt suoranaisena mäti- ja istukaspulana muutamien viime vuosien aikana. Vesihome muodostaa tällä hetkellä suurimman välittömän uhkan järvilohikannan pelastamiselle. Kun mätiä ei ollut valtion emokalaviljelystä saatavilla, romahtivat sekä järvilohikannan säilyttämisistutukset että kalastettavaksi tarkoitettujen rasvaeväleikattujen istukkaiden tuotanto.
Vuonna 2015 vesihome iski erityisen pahasti sekä istukasviljelylaitoksiin että emokalatuotantoon. Monet poikastuottajat menettivät kaikki istukasikäiset järvilohen poikaset juuri ennen kevätistutuksia. Vesihomeongelmat ovat jatkuneet vaikeina edelleenkin, eikä toimivaa hoitokeinoa tai muuta ratkaisua ole kyetty toistaiseksi löytämään. Käytännössä tämä merkitsee useiden vuosien viivettä mädin tuotannossa, sillä kasvatetut lohet alkavat tuottaa mätiä vasta 5 vuoden ikäisinä. Järvilohen emokalastojen mätiä voidaan saada ehkä vasta 2023 alkaen, mikäli edes osa emokalastoista säästyy vesihomeelta. Tämä ongelma on kriittinen koko järvilohikannan hoito-ohjelmalle ja se on pyrittävä ratkaisemaan nopeasti.
Istutukset
Järvilohistrategiassa (2003) asetettiin tavoitteeksi istuttaa Pielisjokeen järvilohen 2-vuotiaita vaelluspoikasia 100 000 kpl vuodessa. Tavoitetta ei ole saavutettu kuin muutamina vuosina. Tämä kuvaa osaltaan järvilohen viljelyn epävarmuuksia ja herkkyyttä mm. taudeille. Asetettu istukastavoite pystyttiin kuitenkin saavuttamaan muutamana vuotena 2010-luvun puolivälissä. Istukkaista noin 70–80 % on peräisin valtion sopimusviljelystä ja loput ovat lähinnä vesivoimaloiden (Kaltimo, Kuurna) kalatalousmaksuvelvoitteilla kustannettuja poikasia.
Vuoden 2018 istutuspoikasmäärän romahdus aiheutui jo 2015–2016 viljelylaitoksissa erittäin tuhoisana ilmenneen vesihomeen vaikutuksesta. Vesihometta on esiintynyt kautta aikain viljelylaitoksissa, mutta kuolevuudet ovat olleet aiemmin kuitenkin kohtuullisen vähäisiä.
Carlin-merkintöjen perusteella aiemmin vain 0,04 % syönnökselle lähteneistä järvilohen vaelluspoikasistukkaista selvisi sukukypsään ikään. Nyt määrä on hieman noussut.
Järvilohi-istukkaat
Järvilohen poikaset istutetaan vaellusikäisinä patojen alapuoleiseen vesistöön, jolloin ne leimautuvat jokeen ja palaavat sukukypsinä takaisin jokialueelle lisääntymistä yrittämään.
Sekä Lieksanjoella että Pielisjoella istutukset tehdään keväisin, 2- ja 3-vuotiailla vaelluspoikasilla. Lisäksi koskialueille tehdään mäti-istutuksia sekä vastakuoriutuneiden ja 1-vuotiaiden poikasten istutuksia.
Järvilohia istutetaan jonkin verran myös suoraan järvialueille. Järveen suoraan istutetut lohet eivät pääsääntöisesti osaa vaeltaa jokialueille lisääntymään, joten kannan säilyvyyttä ajatellen ne ovat merkityksettömiä. Nämä järvialueelle istutetut rasvaeväleikatut lohet ovatkin tarkoitettu yksinomaan kalastukseen.
Smolttien merkintätutkimusten perusteella alle 20 cm mittaisten viljeltyjen vaelluspoikasten sel-viytymismahdollisuudet ovat erittäin heikot. Sen takia säilytysistutuksissa käytettävien 2-vuotiaiden istukkaiden kokoa tulisi nostaa vähintään 22 cm:iin. Osa molemmissa joissa alimpien voimaloiden alapuolelle vapautettavista istukkaista voi olla myös 3-vuotiaita.
Emokalapyynti
Järvilohet nousevat syksyisin Pielisestä Lieksanjokeen ja Saimaalta Pielisjokeen lisääntymään. Emokalojen nousu katkeaa kummassakin joessa voimalaitoksiin. Näin ollen kutuasuiset emokalat voidaan pyytää voimalaitosten alapuolelta sukutuotteiden lypsyä varten tai siirtää voimalaitosten yläpuoliselle kutu- ja lisääntymisalueille, kutulohien siirrot nousuesteiden yläpuolisille kunnostetuille kutualueille muodostavat perustan luontaisen elinkierron elvyttämisessä. Järvilohistrategian mukainen emokalojen tavoitemäärä kalanviljelyn tarpeista nähden on 50 koirasta ja 50 naarasta joka vuosi. Itsensä ylläpitävän järvilohikannan syntymiseksi tarvitaan kuitenkin vähintään satoja kutukaloja ja siinä tilanteessa tulisi olla myös kalojen vapaan liikkumisen mahdollistavia ratkaisuja ja toimintamalleja.
Emokalapyyntiä harjoitetaan vuosittain molempien jokie alimpien voimalaistosten alapuolella, muutamien viikkojen ajan syys-lokakuun taitteessa. Pyynnissä käytetään pääasiassa verkkoja, joiden solmuväli on 80 mm. Verkot koetaan vähintään 15-20 min välein, jotta kalat selviävät pyydystyksestä mahdollisimman hyväkuntoisina. Toisinaan pyynnissä käytetään apuna myös ajoverkkoa.
Pielisjoelle, Kuurnan voimalaitoksen alapuolelle on rakennettu myös pyyntilaite ”Kössikkä”. Pyyntilaitteen läpi virtaava vesi houkuttelee järvilohia ja -taimenia nousemaan laitteen sisälle, josta kalat on helppo pyydystää vahingoittumattomina. Pyyntilaitetta ei voida käyttää vuosittain, sillä matalan veden aikaan laitteen luoma houkutusvirta on liian pieni.
Merkittävin muutos Pielisjoelta saatujen emokalojen määrissä on nähtävissä 2017–2019, jolloin emokalamäärät yli viisinkertaistuvat aiempien vuosien keskimääräiseen lukumäärään (50 kutulohta/v) nähden. Vastaavanlainen emokalamäärän selkeä lisääntyminen nähtiin myös Lieksanjoen emokalasaaliissa 2018–2021. Selkein yksittäinen syy tähän on kalastuslain uudistuksessa määrätty rasvaevällisen järvilohen rauhoitus. Runsaiden emokalamäärien taustalla on myös luonnollisesti 2–4 vuotta kutunousua aiemmin toteutuneet, hyvin syönnösalueillaan selviytyneet, suuret istukasmäärät.
ely-updated 02.11.2021