Paree maaseutu
Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä
- ELY-keskus
- Paree maaseutu
- Hanke-esimerkit
238 porrasta pistetään kökällä pystyyn!
Useamman vuoden ajan sosiaalisen median kanavista sai lukea, kuinka Kauhajoelle kaivataan kuntoportaita yhdeksi ulkoliikuntapaikaksi. Etenkin, kun Kristiinankaupunkiin Pyhävuorelle nousi kuntoportaat, moni kauhajokinen ihmetteli, milloin tänne saataisiin vastaavat. ”Kuntosotka Ry otti haasteen vastaan”, kiittelee hankkeeseen aktiivisesti osallistunut Riitta Alapiha.
Riemukas lastenkulttuuritapahtuma teki paluun
Mukula-tapahtuma järjestettiin pitkän tauon jälkeen viime elokuussa Jalasjärvellä uusien tekijöiden voimin. Yhteisöllisyydellä ja yhdessä tekemisellä on pitkät perinteet Mukulan historiassa ja järjestäjät halusivat jatkaa samalla hyväksi havaitulla linjalla osallistamalla järjestämiseen mukaan paikallisia tahoja.
Vaatelaastarin maailmanvalloitus
Arkisesta tarpeesta alkunsa saanutta Vaatelaastaria on valmistettu jo puoli miljoonaa kappaletta. Vaateteollisuuden aiheuttamat päästöt puhuttavat ja yhä useampi kiinnittää huomiota vaatteidensa elinkaareen. Käsityötaidot ovat katoavaa kansanperinnettä ja kiireisessä arjessa helppoutta arvostetaan.
SilverHill´s-tallilla huomioidaan hevosten ja ihmisten hyvinvointi
Ylistarossa sijaitseva SilverHill´s-hevostalli on yhteisöllinen talli, jossa keskitytään henkilökohtaiseen opastukseen, tunnetaitovalmennukseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Tallitoiminnassa mukana oleminen tuo lapsille ja nuorille positiivisia kokemuksia ja se vahvistaa itsetuntoa. Liiverin myöntämä investointituki oli tärkeässä roolissa toiminnan alkumetreillä.
Tartu Maisemaan -hankkeen aiheina talous- ja mediakasvatus
Tartu maisemaan – Grab the Landscape on kansainvälinen lasten ja nuorten aktivointihanke, jonka Kuudestaan ry toteuttaa yhteistyössä Alajärven kaupungin, Nelimarkka-museon, Leader Aisaparin sekä espanjalaisen Leader Axarquian kanssa. Yhteistyötä tehdään laajasti myös Kuudestaan alueella nuorten parissa toimivien tahojen, kuten kuntien nuorisotoimien ja 4H-yhdistysten kanssa.
Päivitetty: 27.09.2021