Paree maaseutu
Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä
- ELY-keskus
- Paree maaseutu
- Ajankohtaista
Ajankohtaista
Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmät allekirjoittivat sopimukset MMM:n ja Ruokaviraston kanssa
Maa- ja metsätalousministeriö, Ruokavirasto ja Leader-ryhmät allekirjoittivat sopimukset, jotka koskevat maaseudun paikallisten kehittämisstrategioiden toteuttamista. Sopimuksissa sovitaan ryhmien, ministeriön ja Ruokaviraston välisestä yhteistyöstä vuosille 2023-2027. Eteläpohjalaisille Leader-ryhmille Aisapari, Kuudestaan, Liiveri ja Suupohja myönnettiin yhteensä yli 24,1 miljoonan euron julkinen rahoituspotti paikalliseen ja alueelliseen kehittämistyöhön tulevalle viisivuotiskaudelle.
Yritystukia myönnettiin Etelä-Pohjanmaalla monipuolisiin tarpeisiin
Viime vuoden loppuun päättyneellä ohjelmakaudella (2014-2022) eteläpohjalaisten Leader-ryhmien hallituksissa myönteisen päätöksen saaneita hankkeita on käsitelty lähes 1500 kappaletta, joista noin 500 on ollut yrityksille suunnattuja tukia. Hankkeiden avulla sekä vauhditettiin uusien yritysten toiminnan käynnistämistä että tuettiin toimivien yritysten kasvua, kehittymistä, toimintaedellytyksiä ja kannattavuutta.
Paikallislähtöistä kehittämistä Etelä-Pohjanmaalla yli 1100 hankkeen voimin
Päättyneen Leader-rahoituskauden 2014–2022 tuloksia katsellaan Etelä-Pohjanmaan kehittämisyhdistyksissä tyytyväisinä. Alueen aktiiviset asukkaat ovat jälleen osanneet hyödyntää rahoitusmuodon mahdollisuuksia oman seutunsa parhaaksi ja sitä on käytetty parantamaan alueen vetovoimaa monin eri tavoin.
Päivitetty: 27.09.2021