Tutkija Liia-Maria Raippalinna:

​​​​​​Poimintoja hankehaaveiden pelilaudalta

Pääsin osallistumaan Helsingissä 2.10. järjestettyyn Hiilestä-kiinni verkoston osaamisryhmän työpajaan, jossa joukko verkoston jäseniä kokoontui synnyttämään uusia hankeideoita ”hankehaaveiden pelilaudalla”. Inspiroivien avauspuheenvuorojen jälkeen kiersimme kirjaamassa ylös ideoitamme ja kommentoimassa toistemme ajatuksia kuuden teeman/kysymyksen äärellä: tavoitetila (mikä iso muutos tapahtuisi maanomistajien tiedoissa?); jatkumo (mitä aikaisempien hankkeiden tuloksia hanke hyödyntäisi?); tekeminen (mitä ihan uudenlaista tehtäisiin?); yhteistyö (millaisia toteuttajia ja minkälaista osaamista hankkeissa tarvitaan?); esimerkkikohteet (miten metsissä/pelloilla jo tehdyt ratkaisut palvelisivat muiden oppimista); ja jokeri (heitä mitä vaan!).   

Yhteinen haaveilu tuotti yli 150 idealappusta kommentteineen. Sain aineiston tutkimuskäyttöön ja samalla kokosin ja digitalisoin sen jatkokehittelyä varten. Ideoita päästään työstämään ja kehittämään yhdessä metsäryhmän ja osaamisryhmän tulevissa tapaamisissa, mutta tarjoilen tässä alkupaloiksi muutamia mietteitä ideapajan annista. Sen sijaan että sukeltaisin aineiston moninaisuuteen, keskityn kahteen aineistoa läpileikkaavaan jännitteeseen, jotka mielestäni kiteyttävät jotakin olennaista hanketoimijoiden huolista ja haaveista.  

Hanketoiminnan kaksi jännitettä 

Ensimmäinen jännite kulkee vanhan hyödyntämisen ja uuden luomisen välillä. Keskeisenä hanketoiminnan ongelmana nähdään pysyvien tulosten ja tuotetun tiedon jalkauttamisen puute; liian usein tulokset – niin onnistumiset kuin epäonnistumisetkin – katoavat hankkeen päättyessä maailman pauhinaan. Ratkaisuna korostuvat aikaisempien hankkeiden tulosten tietoinen hyödyntäminen, vaikuttavuuteen panostaminen, strateginen tiedon kokoaminen ja viestintä, sekä tulosten esittäminen konkreettisessa ja helposti lähestyttävässä muodossa, esimerkiksi demonstraatiokohteina.  

Toisaalta toimintatavat urautuvat helposti. Uusia ratkaisuja vaikuttavuusongelmiin etsitään ennakkoluulottomasta poikkitieteellisyydestä ja yhteistyön laajapohjaisuudesta, mukaan lukien viranomaiset, hankkeiden kohderyhmät ja viestinnän ammattilaiset. Kuten eräässä idealapussa hyvin kiteytetään, pitäisi tunnistaa, milloin uutta (tietoa) tarvitaan ja milloin kannattaa hyödyntää jo olemassa olevaa. 

Toinen jännite liittyy viestintään ja asettuu informaatio-ohjauksen ja kohderyhmien (useimmin mainitaan maanomistajat) oman toimijuuden korostamisen välillä. Yhtäältä korostetaan tutkimuksen ja neuvonnan osaajien yhteistyötä hankkeissa tuotetun tiedon välittämisessä; jotta tiedolla voidaan saada aikaan vaikutuksia, sen tulee olla keskitetysti saatavilla, saavutettavaa ja kohderyhmän tarpeisiin räätälöityä. Tätä varten jo hankesuunnittelun tulisi lähteä liikkeelle kohderyhmän motivaatioiden ja käyttäytymisen tunnistamisesta. Toisaalta monissa ideoissa painottuvat kohderyhmien omat tiedontarpeet ja tavoitteet, vertaisoppimisen mahdollistaminen ja erityisesti kohderyhmään kuuluvien henkilöiden oman (ilmasto)toimijuuden tukeminen. Tämän nähdään myös lisäävän kestävyystoimenpiteiden hyväksyttävyyttä ja edistävän niiden juurtumista arkielämään. Näkökulmien yhtäaikainen hyödyntäminen on varmasti mahdollista ja hedelmällistäkin, mutta niiden lähtökohtaiset erot on hyvä tiedostaa kommunikaatio-ongelmien välttämiseksi. 

JTF, hyvinvointi ja kestävyysmurros 

Miten pelilaudalla tapahtunut liittyy tutkimukseeni? Tutkimushankkeessa ”Hyvinvoinnin paradigmat ja kestävyysmurroksen mahdollisuus” (2024–2028) selvitämme yhteiskunnassamme vallitsevien hyvinvointikäsityksien vaikutuksia kestävyyssiirtymien toteutumiseen. Sillä aikaa, kun kollegani analysoivat viime vuosikymmenten hallitusohjelmista välittyviä hyvinvointikäsityksiä ja energiaturpeen ”alasajoon” johtanutta poliittista prosessia, keskityn itse EU:n oikeudenmukaiseen siirtymään ja siihen, miten hyvinvointikäsitykset välittyvät ja kohtaavat Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) hankkeissa. 

Olen aloittanut tutkimuksen tarkastelemalla muutamia JTF-hankkeita. Tutkin niiden valmistelua, toteuttamista ja vastaanottoa etnografisesti osallistuvan havainnoinnin ja haastattelun keinoin ja seuraamalla hanketoimijoiden työtä heidän omissa verkostoissaan. Veturitalleilla 2.10. järjestetty tilaisuus oli yksi näistä seurannan kohteista. 

JTF pyrkii lieventämään EU:n uuden ilmastopolitiikan aiheuttamia sosiaalisia ja taloudellisia haittoja siitä eniten kärsivillä alueilla. Ottamatta kantaa siihen, kuinka keskeinen rooli luonnon tai ympäristön hyvinvoinnille kestävyyssiirtymässä kaiken kaikkeaan on annettu, JTF heijastelee jonkinlaista muutosta hyvinvointikäsityksissä sekä yritystä sovittaa yhteen erilaisia hyvinvointitavoitteita. Valtakunnallisen JTF-ohjelman tai yksittäisten hankkeiden yhteydessä hyvinvointinäkökulma ei välttämättä ole ilmeinen, mutta aluekehitystasolla maakunnalliset JTF-strategiat ovat tiiviissä yhteydessä maakunnallisiin hyvinvointistrategioihin.  

Lisäksi hankkeen kohderyhmän sen paremmin kuin hanketoimijankaan näkökulmasta sillä, mistä lähteestä raha tulee, ei näyttäisi olevan kovin suurta merkitystä; toimintamahdollisuudet otetaan sieltä, mistä ne ovat otettavissa. Hiilestä kiinni -verkostossa erilaiset toimijat ja hankkeet kiinnittyvät toisiinsa, ja yhteinen ideointi tarjoaa oivallisen näkökulman siihen, miten hankkeita käytännön tasolla muodostetaan. Siellä missä, rahoitusinstrumentit ja toimijoiden visiot kohtaavat, kohtaavat myös käsitykset hyvinvoinnista – monenlaisten käytännön reunaehtojen asettamissa puitteissa.