Hieskoivu

Hieskoivikko perustetaan kustannustehokkaasti kylvämällä tai hyödyntämällä suonpohjalle luontaisesti ilmestyvää taimiainesta, jota kasvatetaan harventamatta. Hieskoivikko syntyy itsestään, jos lähistöllä on siementävää puustoa. Taimettuminen ja taimien alkukehitys varmistetaan lannoittamalla puutuhkalla, jota tarvitaan ohutturpeisilla suonpohjilla 2–4 tonnia ja paksuturpeisilla 4–5 tonnia hehtaarille. Esimerkiksi 10-vuotiaassa hieskoivutiheikössä voi olla yli 100 000 puuta hehtaarilla. Puita kuolee kasvutilan loppuessa niin, että 20–25 vuoden iässä runkoluku on enää noin 10 000 kpl/ha.

Rungon koko vaikuttaa voimakkaasti puunkorjuukustannuksiin, joten hieskoivutiheikköä kannattaa kasvattaa vähintään 20 vuotta ennen uudistamishakkuuta. Silloin korjuussa voidaan käyttää normaalia energiapuun korjuukalustoa. Suonpohjille luontaisesti syntyneistä 15–30-vuotiaista hieskoivikoista mitattu keskimääräinen maanpäällinen kuivamassatuotos ilman lehtiä on ollut keskimäärin yli kolme tonnia vuodessa, ja hieskoivua kasvavista suonpohjista voi tulla jopa hiilinieluja noin 20 vuodessa.

Hieskoivikko voidaan uudistaa vesottamalla. Tiedossa ei kuitenkaan ole, kuinka monta kertaa hieskoivikko voidaan uudistaa vesottamalla. Hieskoivulla luontainen harveneminen on nopeaa. Suometsissä tehdyissä harvennuskokeissa hieskoivun tuotos pysyi samana harventamattomaan kohteeseen verrattuna. Siten harvennuksista luopuminen ei aiheuta merkittäviä tuotostappioita. Kiertoaikaa jatkamalla energiapuun tuotantoon ajatelluista hieskoivutiheiköistä saadaan myös ainespuuta.

Hieskoivu ei ole erityisen altis nisäkästuhoille, mutta mieluisamman ravinnon puuttuessa esimerkiksi hirvet saattavat syödä sitä. Sienitaudit ja hyönteistuhot voivat aiheuttaa kasvutappioita.

Pajut

Pajun kasvatuksessa on tärkeää valita hallanaroille suonpohjille sopiva lajike. Kasvupaikka valmistellaan pajunviljelyyn kalkituksella ja puutuhkalannoituksella. Kalkki ja tuhka sekoitetaan 10 cm paksuiseen pintakerrokseen muokkauksen yhteydessä. Hehtaarille istutetaan koneellisesti 15 000–20 000 kpl 20–40 cm pitkiä pistokkaita, ja istutuksen jälkeen viljelmä lannoitetaan typellä. Myöhemmin pajuviljelmää on lannoitettava säännöllisesti typellä, fosforilla ja kaliumilla jokaisen korjuukierron jälkeen.

Kerran istutettu pajupelto tuottaa kasvuvauhtiin päästyään korjattavaa satoa 3–6 vuoden välein 20–25 vuoden ajan, jonka jälkeen kantojen elinvoima alkaa ehtyä. Lopuksi pajujen kannot poistetaan jyrsimellä. Viljelmän päättämiseen saatetaan tarvita myös kasvuston hävitys kemiallisella torjunta-aineella.

Pajun kasvatuskokeita on toteutettu  Suomessa maatalousmaalla ja niissä on mitattu varsin korkeita biomassatuotoksia. Suonpohjilla tuotos jäänee tätä pienemmäksi.

Energiapajun tuotanto on kannattamatonta korkeiden tuotantokustannusten vuoksi tällä tuotostasolla, ellei energian hinta nouse voimakkaasti.

Hallan ja pakkasen ohella pajujen lehtiruosteet voivat aiheuttaa merkittäviä tuhoja ja tuotostappioita. Paju on mieluista talviravintoa hirville ja jäniksille, myös myyrät voivat tuhota viljelmiä. Lisäksi erilaiset lehtiä ja versoja syövät hyönteiset voivat aiheuttaa tuotostappioita.

Harmaaleppä

Harmaaleppä kestää hyvin Suomen ilmastoa. Se kasvaa parhaiten ohutturpeisilla suonpohjilla, joiden pohjamaa on hienolajitteinen. Viljelykokeissa harmaalepikon perustaminen on onnistunut paremmin istuttamalla kuin kylvämällä, mutta suuri viljelytiheys nostaa tuotantokustannuksia. Viljelykokeissa on istutettu jopa 40 000 harmaalepän taimea hehtaarille. Riittävä viljelytiheys lienee alle 10 000 kpl/ha, sillä tiheät lepikot harvenevat nopeasti puiden kuollessa. Lepän kasvatuksessa suositellaan lannoitusta puutuhkalla.

Luontaisesti syntyneistä yli 10-vuotiaista harmaalepikoista mitattu lehdetön vuotuinen kuivamassatuotos on ollut samalla tasolla kuin hieskoivulla (3–4 tn/ha). Viljeltyjen harmaaleppätiheiköiden tuotos voi suonpohjalla olla 4–5 tn/ha. Harmaalepän optimaalista kiertoaikaa biomassakasvatuksessa ei tunneta, mutta se lienee 15–20 vuotta. Harmaaleppä tekee runsaasti juuri- ja kantovesoja, joten leppäkasvuston uudistaminen vesottamalla on helppoa. Hieskoivuun verrattuna harmaalepän vesojen riski joutua jänisten, hirvien tai porojen ruoaksi on pieni, mutta typpipitoiset lehdet maistuvat hyönteisille.

Tervaleppä

Suomessa tervalepän kasvatuksesta suonpohjilla on niukasti kokemuksia. Baltian maissa tehtyjen tutkimuksien mukaan tervaleppä menestyy ravinteikkailla suonpohjilla. Kivennäisravinteiden saatavuus varmistetaan lannoittamalla. Tervaleppä kestää hetkellisiä tulvia. Taimet ovat hallanarkoja, joten tervaleppä ei menesty alavissa notkopaikoissa. Siemenkylvö on edullisin tapa aloittaa kasvatus. Siemeniä on helppoa kerätä itse.

Lyhytkiertoisena tervalepikko kasvatetaan tiheänä kasvustona, jossa on 8 000–10 000 tainta hehtaarilla. Tervalepän optimaalista kiertoaikaa biomassakasvatuksessa ei tunneta, mutta se lienee 15–20 vuotta. Korjuun jälkeen tervalepikko uudistuu kantavesoista itsestään. Kantovesat ovat myös varsin hallanarkoja.

Haapa

Haapaviljelmän perustaminen saattaa onnistua kylvämällä, jos suonpohja on lannoitettu puutuhkalla. Hyvä vaihtoehto voisi olla sekakylvö hies- tai rauduskoivun kanssa. Haavan kylvökokeista on kuitenkin saatu hyvin vaihtelevia tuloksia, joten kylvöä on toistaiseksi pidettävä epävarmana haavikon perustamismenetelmänä. Istutetut haavan taimet kasvavat alussa hitaasti.

Taimikko täydentyy kuitenkin nopeasti, koska haapa tekee juurivesoja jo varsin nuorena. Jänikset, hirvet ja myyrät syövät mielellään haavan vesoja ja kuorta, ja majavatkin voivat tuhota haavikoita. Haapa on männynversoruosteen isäntäkasvi, joten haavikkoa ei saisi perustaa männyntaimikoiden läheisyyteen.

​​​​

• Turvetuotantoalueiden jatkokäyttömuodot - kustannukset ja tuet (pdf)

Viherä-Aarnio, A., Jyske, T. & Beuker, E. (toim.). Pajut biokiertotaloudessa: Materiaaleja, arvoaineita, ympäristöhyötyjä? Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 11/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. s. 19–20.

Pajun kasvatusohjeet (carbons.fi)

Energiapuuta suonpohjilla (youtube.com)

Onnistuneen pajunkasvatuksen edellytykset entisellä turveuotantoalueella (UusiSUO-hanke, SeAMK)