Biodiversiteetti

1900-luvulla tapahtunut ruovikoiden laajeneminen ja pensoittuminen aiheutti lukuisten ruovikkolajien esiintymisalueen merkittävän laajenemisen. Esimerkkinä tästä ovat ruovikoiden lintulajeista viiksitimali, ruoko-, rastas- ja rytikerttunen. Myös ruskosuohaukka ja kaulushaikara viihtyvät ruovikoissa. Ruovikoiden hyönteislajistoa on tutkittu heikommin, mutta ruovikoissa elää myös joitakin niille ominaisia perhoslajeja kuten ruokohämy-yökkönen ja ruoko-olkiyökkönen. Ruovikot ja niiden juuret tarjoavat sekä suojaa että ravintoa sudenkorennoille, linnuille, kaloille, sammakoille ja lepakoille.

Ruovikoiden yleistymisen kääntöpuoli on se, että monet avoimia rantaniittyjä kaipaavat lajit ovat harvinaistuneet tai alueellisesti kadonneet: linnuista esimerkkejä ovat kahlaajat ja keltavästäräkki, putkilokasveista puolestaan rantasapet ja katkerot. Monet lajit kaipaavat myös ruovikoiden ja avoveden mosaiikkia ja hyötyisivät erityyppisestä hoitomosaiikista ja riittävän laajoista hoitoalueista.

Kunnostustoimien ajankohdassa huomioitava ranta- ja ruovikkolinnuston pesimäkausi

Ruovikkolinnuston pesimäkausi on otettava huomioon, kun valitaan sopivaa leikkuuajankohtaa ruovikon taannuttamiseen tai avataan laajoja vanhoja ruovikoita. Tavoiteltavin niittoajankohta on heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Parhaat olosuhteet peruskunnostukseen ovat meriveden korkeudenkin kannalta varsin usein loppukesällä. Linnuston kannalta tärkeintä kuitenkin on, että ranta on avoin viimeistään huhtikuussa. Murskaamisen voi siis tehdä myöhemmin syksyllä tai talvellakin. Talvileikkuun jälkeen alue on myös valmis seuraavan laidunkauden aloittamiseen. Talvileikkuussa tulee niittää mahdollisimman matalalta, jotta laidunelämille maistumatonta ylivuotista sänkeä ei jäisi liialti.

Osa ruovikoista on hyvä säästää ruovikkolajistolle, osa voidaan leikata rotaationa

Vesi- tai maaruovikoita myös suositellaan säilytettäväksi esimerkiksi linnustollisten, muiden monimuotoisuusarvojen tai ruovikon suojavaikutusten vuoksi. Rotaationa leikattava ruovikko on vaikeasti saavutettavissa ja/tai sillä on huomattavat linnustolliset tai vesiensuojelulliset arvot eikä ruovikkoa siksi halua taannuttaa. Ruovikon rakennetta halutaan kuitenkin ylläpitää monimuotoisena ja/tai laajeneminen estää. Rotaatioleikkuu voidaan suorittaa samalla alueella yleensä 3–5 vuoden välein, ilman että ruovikko taantuu. Kun vesiruovikko halutaan ylläpitää rakenteeltaan monimuotoisena ja siten vesi- ja ruovikkolinnustolle laadukkaana elinympäristönä kuitenkaan arvokkaan ruovikkolajiston pesimäympäristöä uhkaamatta, voidaan alue leikata pidemmällä, esimerkiksi 5 – 8 vuoden kierrolla.

Tiukasti suojeltavien lajien huomioiminen

Rannat ovat monen ns. tiukasti suojellun lajin suosimaa elinympäristöä. EU:n luontodirektiivin liitteessä IV määritellään eliölajit, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Heikentämistä voi olla esimerkiksi elinalueen olosuhteiden muuttaminen sellaisiksi, että lajin lisääntyminen ja ruokailu vaikeutuvat, tai kulkuyhteyksien katkaiseminen.

Suojeltujen eliölajien elinpaikkavaatimusten huomioiminen on tärkeää niittoja, ruoppauksia ja rantametsien käsittelyä suunniteltaessa. Useat lajit kuitenkin kärsivät elinympäristönsä liiallisesta umpeenkasvusta, joten oikein toteutetuista hoitotoimista hyötyvät myös monet suojeltavat lajit. Kun ranta-alueelle suunnitellaan ojituksia, ruoppausta, vesikasvillisuuden niittoa tai muita toimenpiteitä, alueellisesta ELY-keskuksesta tulee varmistaa, ettei kohteella tai sen läheisyydessä ole tiukasti suojeltavan lajin elinympäristöä, mikä saattaa asettaa rajoituksia hoitotyölle.

Esimerkiksi viitasammakko ja muutamat sudenkorennot ovat liitteen IV lajeja. Viitasammakko talvehtii ja kutee rantavesissä ja lähteissä kutupaikan tuntumassa, mutta muutoin niiden oletetaan viettävän kesän maalla. Kutualueella kesällä, ennen poikasten maalle nousua, tehty niitto ja raskaiden koneiden käyttö voi tappaa nuijapäitä tai altistaa ne kalojen saalistukselle. Maalla tehtävät kesäniitot tai äestykset muodostavat riskin aikuisille. Viitasammakon elinympäristöissä kasvillisuuden niitot ja rantaniittyjen kunnostukset tulee tehdä talvella, marras-maaliskuussa.

Kelluslehtisten vesikasvien runsaus on sudenkorentojen kannalta tärkeää, samoin kuin suurten ilmaversoiskasvien  kohtalainen määrä. Myös sukeltajakuoriaisista isolampi- ja jättisukeltaja viihtyvät usein runsaamman kasvillisuuden seassa avoveden reunamilla. Vesikasvillisuuden sisään tehtävät pienialaiset niitot avovesilampareiden ylläpitämiseksi ja muodostamiseksi ovat suojeltujen lajien kannalta mahdollisia. Ruoppaukset eivät yleensä ole mahdollisia sudenkorentojen ja sukeltajakuoriaisten elinympäristöissä, sillä ne uhkaavat pohjasedimentissä eläviä toukkia.

Ruovikkolintulajien suojelu

Suomessa on vähän  uhanalaisia ruovikkoympäristössä pesiviä lintulajeja. Rehevillä lintuvesillä pesivät liejukana, mustatiira, rastaskerttunen ja naurulokki. Näistä uudistulokkaista vain naurulokin on todettu vähentyneen viime aikoina. EU:n lintudirektiivin liitteessä I (lajit, joille jäsenmaiden tulee osoittaa erityisiä suojelualueita) on ruovikkolajeja huomattavasti enemmän. Tämä johtuu eteläisemmän Euroopan ruovikoiden huonosta tilanteesta. Direktiivin liitteen ruovikkoalueilla viihtyviä lajeja ovat kaulushaikara, mustatiira, rusko- ja niittysuohaukka, laulu- ja pikkujoutsen, kurki, pikkulokki, sinirinta, uivelo, kalasääski, mustakurkku-uikku, luhtahuitti, räyskä, kalatiira, lapintiira ja liro.

Laajojen ruovikkoalueiden lisääntyminen on lisännyt elinympäristöjä ruovikoista riippuvaiselle lajistolle. Moni ruovikkolaji onkin laajentanut levinneisyysaluettaan viimeisen vuosisadan aikana, ja jo ennestään alueella pesineet lajit vahvistaneet kantojaan. Rehevät lahdet ylläpitävät monipuolista ja runsasta hyönteislajistoa ja ne ovat monien kalalajien tärkeitä kutupaikkoja. Parhaimmillaan ruovikko on erirakenteista, vesialueiden rikkomaa ja vesi vaihtelevan syvyistä. Tällöin linnusto on monipuolisimmillaan ja lintutiheydet suurimmillaan. Jos ruovikoihin yhdistyy laajoja matalakasvuisia rantaniittyjä, kosteikon arvo paranee merkittävästi. Ruovikoiden puolisukeltajasorsat käyvät mielellään ruokailemassa rantaniityillä, lisäksi niillä pesii kahlaajia. Ruovikoiden mosaiikkimaisuus on erityisen tärkeää, sillä pääosa lintulajeista viihtyy kasvillisuuskuvioiden reunoissa.

Laajoissa yhtenäisissä ruovikoissa lajisto yksipuolistuu ja arvokkaat lajit häviävät

Ruskosuohaukka ja kaulushaikara viihtyvät kosteissa ja vaikeapääsyisissä ruovikon osissa. Kun maatuvaa ruokoa kertyy liiaksi ruovikon pohjalle ja se tulee nisäkäspedoille helpoksi kulkea, ne siirtyvät muualle pesimään. Samoin suhtautuvat rantakanat, kuten luhtakana ja luhtahuitti. Vesilinnuista häviävät ensin sukeltajasorsat. Punasotkat ja tukkasotkat selviävät matalillakin rehevillä kosteikoilla, mutta vesialueen pienentyessä nekin siirtyvät muualle. Viime vuosisadan tulokaslajit rastas- ja rytikerttunen puolestaan vaativat hieman laajempia ja järeämpiä ruovikoita. Pari vuosikymmentä sitten Suomeen rantautunut viiksitimali näyttää asettuneen laajoihin merenlahtien ruovikoihin.

Muuttoaikoina ruovikkolahdille voi kerääntyä tuhansittain vesilintuja

Ne odottelevat lahdilla sään parantumista tai tankkaavat lisäravintoa valmistautuen seuraavaan etappiinsa. Useimmat vesilintulajit vaativat laajoja matalahkoja avovesialueita sekä epäyhtenäistä kasvillisuutta. Erityisesti puolisukeltajasorsat vetäytyvät nukkumaan ruovikon kätköihin sukeltajasorsien nukkuessa tiheinä parvina avovedessä. Varpuslintuja levähtää ruovikoissa muutollaan runsain mitoin. Kahlaajia tavataan vain ruovikoiden avoimissa reunavyöhykkeissä, matalilla harvakasvuisilla rannoilla tai rantaniityillä. Ainoastaan taivaanvuohi pysähtelee runsaampana ruovikoihin.

Vedessä ja pohjassa elävät hyönteiset ja muut selkärangattomat ovat merkittävä ravintolähde vesilinnuille ja kahlaajille. Varsinkin sääskien, korentojen ja vesiperhosten toukkia voi olla hyvin runsaasti. Myös vesikirput ja vesikovakuoriaiset kelpaavat linnuille. Selkärangattomat ovat samoin tärkeitä kaloille. Ilman selkärangattomien runsautta ei ruovikkoalueille muodostuisi runsasta linnustoa. Yhtä merkittävä on vedestä nousseiden aikuisten korentojen ja sääskien merkitys etenkin varpuslintujen ravintona. Parveilevat hyönteiset kelpaavat myös lokeille. Sudenkorennot ja muut isot hyönteiset ovat nuolihaukalle haluttua ravintoa. Rehevät ruovikkoiset vesialueet ovat tärkeitä vesilintujen sulkimispaikkoja, koska ravintoa on pienellä alueella runsaasti ja ruovikko tarjoaa suojaa pedoilta.

Ruovikoiden hoidon pääsääntö on, että monipuolinen rakenne takaa monipuolisen linnuston

Tutkimukset ovat osoittaneet kosteikkolintujen määrien pysyvän huomattavasti korkeampina säännöllisesti leikatuissa ruovikoissa kuin leikkaamattomissa. Myös ruovikon poltolla voidaan vaikuttaa ruovikon rakenteeseen. Ruovikkoisilla merenlahdilla tulisi säilyttää ruovikon lisäksi avoimia rantaniittyjä ja vesialueita. Ruovikon taloudellinen hyödyntäminen onkin mahdollista tehdä linnustoa hyödyttäen. Ruovikon leikkuu porrastetusti vuorovuosittain vähentää merkittävästi kasvimassan määrää ja hidastaa umpeenkasvua. Ruovikoiden niitylle leviämisen estäminen on ehdottoman tärkeää linnuston monipuolisuudelle. Ruovikoiden leikkaaminen kokonaan voi vähentää ruovikoista riippuvaisten määrää haittaamalla näiden asettumista reviirilleen keväällä. Vaikka ruovikot myöhemmin kesällä kasvavatkin takaisin, ovat monet linnut jo ehtineet siirtyä muualle pystyssä oleviin vanhoihin ruovikoihin.

Ruovikoiden rakenne-erojen huomioiminen hoidossa tuo monipuolisuutta linnustoon. Esimerkiksi rytikerttunen ja ruokokerttunen viihtyvät korkeissa ruovikoissa, viiksitimalit korkeissa ja tiheissä. Pajusirkku suosii aukkoisuutta. Kaulushaikara tarvitsee vetisiä ja matalia reunoja, ruovikossa avovettä on oltava yli viidennes ja reunaa 600 metriä hehtaaria kohden. Tärkeintä onkin saada yhtenäiset ruovikot rakenteeltaan monipuolisemmiksi. Hoidossa on huomioitava uhanalaisten ja vaativien lajien esiintymisalueet, jottei toimilla vahingoiteta niiden elinympäristöjä. On myös huomioitava rantaniityt ja pensaikkoalueet ruovikkolajien pesimä- tai ruokailuympäristönä. Yhtenäisten ruovikoiden mosaiikkimaisuutta voidaan lisätä niiton avulla. Juurakoiden poisto yhdistettynä niittoon parantaa tuntuvasti hoitotyön vaikutuksia ja on käyttökelpoinen keino siellä, missä ei voida laiduntaa. Näin muodostuu myös kahlaajien suosimia mutalampareita.