Lintukosteikon ominaispiirteet

Suonpohjat ovat sopivia alueita lintukosteikkojen perustamiseen. Pohjamaa on usein vettä pidättävää hienojakoista ainesta, joka saattaa säilyttää avovesipinnan myös tulva-aikojen ulkopuolella. Hyvälle lintukosteikolle riittää matala vesi, jonka laatu on kohtuullinen. Lintukosteikko soveltuu erityisesti entisille pumppukuivatuille turvetuotantoalueille.

Lintukosteikko vahvistaa alueella pesivien vesi- ja kahlaajalintujen kantoja ja toimii lintujen levähdys- ja sulkimisalueena. Hyvä lintukosteikko on matalavetinen ja kasvillisuudeltaan monipuolinen alue, jossa linnut kykenevät turvallisesti pesimään. Parhaat lintukosteikot lisäävät alueen monimuotoisuutta ja toimivat kosteikkopuhdistamojen tavoin.

Lintukosteikkoja on rakennettu turvetuotannosta poistuneille suonpohjille 1990-luvulta alkaen. Alkuvuosina lintukosteikkoja rakensivat suonpohjille lähinnä turvetta tuottavat organisaatiot ja Metsähallitus. Nykyisin lintukosteikkoja perustetaan suojeluun sekä myyntiä varten metsästysseuroille ja -seurueille.

Lintukosteikon perustaminen suonpohjalle

Maamassojen siirto ja patojen rakentaminen tehdään yleensä lannoitetulle maapohjalle. Suonpohjan kasvittuminen käynnistyy ympäristöstä leviävien siementen ja osin myös ojien lajipankin avulla. Kasvillisuuden leviämistä voidaan tarvittaessa nopeuttaa siirtoistutuksilla. Kasvillisuus suojaa rantavyöhykettä eroosiolta ja sitoo ravinteita.

Ellei suojaavaa kasvillisuutta ole, etenkin rantavyöhykkeeseen kohdistuvat voimakkaat aallokon ja jään prosessit. Nämä vaikeuttavat kasvillisuuden leviämistä ja vakiintumista, ja sitä kautta kosteikon kehittymistä lintukosteikoksi. Kasvipeitteinen rantavyöhyke toimii lintujen pesimis-, suoja- ja ravinnonhankinta-alueena.

Lintukosteikkojen rannoille leviävät luontaisesti pajukko ja lintujen suosima sarakasvillisuus. Ilmaversoiset kookkaat lajit, kuten järvikorte, järviruoko, järvikaisla ja osmankäämi, ovat vesilintujen viihtyvyyden kannalta tärkeitä lajeja. Vettämisen jälkeen vesirajaan vakiintuvat vihvilät, sarat, palpakko ja säderusokki. Hieman ylemmäksi rannalle leviävät rahkasammalet sekä ylimmäksi puuvartiset kasvit, kuten pajut, lepät, hieskoivu ja mänty.

Lintukosteikkojen reunoille sopivat riistapellot, jos aluetta käytetään metsästyksessä. Lintukosteikkojen kasvittuminen voi olla liian nopeaa, mikä johtaa koko kosteikon umpeenkasvuun. Tällöin kasvillisuutta on raivattava ja vesialueita ruopattava, jotta vältetään rantojen pensastuminen ja avoimen vesipinnan häviäminen.

Mikä on riistapelto?

Riistapellolla tarkoitetaan viljeltyä peltoa, jolla kasvatetaan riistaeläimille ravinnoksi kelpaavia kasveja ja jolla riistaeläimet käyvät vapaasti ruokailemassa. Riistapellon satoa ei yleensä korjata, vaan riistaeläimet syövät kasvit suoraan pellosta kesän, syksyn ja alkutalven aikana. Riistapeltoon kylvetään riistalle sopivia lajeja.

Varsinaisia hoitotoimenpiteitä riistapelloille tarvitaan vähän. Riistapellon niitetään vasta elokuun lopulla, jotta ei aiheuteta turhaa haittaa luonnonvaraisille eläimille. Kasvinsuojeluaineiden käyttöä riistapelloilla vältetään.

Riistapellon perustaminen suonpohjalle

Suonpohjille perustettavat riistapellot voivat sijaita joko peltojen yhteydessä erillisinä lohkoina tai esimerkiksi metsästyskäytössä olevan lintukosteikon ranta-alueilla. Suonpohjan varaaminen riistapelloksi soveltuu hyvin kosteikon rakentamisen yhteyteen, jolloin toimenpiteissä huomioidaan riistalle luontaisten ravintokasvien kasvupaikkavaatimukset.

Riistapeltoon kylvetään vähintään kahta vaihtoehtoa seuraavista: viljat, herne, rypsi, rapsi, heinäkasvit (esim. timotei), apilat, auringonkukka, rehukaali, rehurapsi, öljyretikka, öljypellava, tattari, sinappi tai rehujuurikkaat (turnipsi, naattinauris tai rehusokerijuurikas). Riistakasviseoksessa olisi hyvä olla heinäkasveja tai apilaa sekä jonkin yksivuotisen kasvin siemeniä. Valitut kasvit voidaan kylvää myös kaistoina kasvilajeittain. Kasvien laji- ja lajikeseoksella on merkittävä vaikutus satotasoon. On syytä käyttää lajikkeita, joilla on hyvä jälkikasvukyky eläinten laidunnuksen jälkeen.

Ympäristönäkökulmasta merkittävin tekijä kasvilajien valintaan on kasvillisuuden kyky sitoa ravinteita. Esimerkiksi timotein satotaso alkaa kuitenkin laskea jo kolmannen kasvukauden jälkeen, joten uusintakylvö voi tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi neljäntenä vuonna, mikäli laidunnurmi on menestynyt suonpohjalla. Muokkaus uudistamistyön yhteydessä voinee tuottaa piikin ravinnehuuhtoumaan ja kasvihuonekaasupäästöihin, mikä on uudistamista vaativien laidunkasvien käytön huono puoli.

Riistametsikön tarkoituksena on tarjota riistaeläimille ravintoa ja suojaa sekä paikka pesintään. Riistametsikössä suositaan eri-ikäisiä ja kokoisia puita niin, että puulajivalikoima olisi monipuolinen ja puuston tiheys vaihteleva. Sekapuustoisessa metsikössä tulisi olla vähintään kolmea eri puulajia. Kuusi on riistatiheikön tärkein puulaji, koska se tarjoaa parhaiten suojaa eläimille. Riistametsiköt sopivat erinomaisesti muiden jatkokäyttövaihtoehtojen yhteyteen.

Turvetuotannosta poistuneelle suonpohjalle riistametsikkö perustetaan luontaisesti, kylväen tai istuttaen. Kylvämällä tai istuttamalla saadaan riistametsikköön tavoitellut puulajit sopivassa tiheydessä. Mänty on tärkeä puulaji metson, koivu teeren ja leppä pyyn talviravinnon saannin osalta.

Taimikon varhaisperkauksessa ja harvennuksessa jätetään vaihtelevan kokoisia alueita käsittelemättä. Riistatiheikköjä säästetään erityisesti kosteisiin painanteisiin. Riistan tarpeet otetaan huomioon metsikön myöhemmissä kehitysvaiheissa hakkuiden yhteydessä koko kiertoajan kattaen.

• Riistametsänhoito (riista.fi)
• Metsänhoidon suositukset (metsanhoidonsuositukset.fi)
• Talousmetsien luonnonhoito (metsakeskus.fi)

Lintupelloksi kutsutaan peltolohkoa, joka houkuttelee lintuja ja tarjoaa niille mahdollisuuden ruokailuun ja lepoon häiriöttä. Häiriötön ruokailu lintupellolla vähentää lintujen ylimääräistä lentelyä ja tätä kautta niiden energian kulutusta ja edelleen satovahinkoja. Lintupelto sopii etenkin hanhien, joutsenten ja kurkien aiheuttamien satovahinkojen vähentämiseen.
 
Viljeltävä kasvilaji valitaan ja lohkon rakenne suunnitellaan satovahinkoja aiheuttavien lintujen näkökulmasta. Lohkolta on mahdollista korjata satoa, mutta päätarkoituksena on houkutella levähtävät linnut kyseiselle lohkolle ja siten vähentää lintujen ympäröiville viljelyksille aiheuttamia vahinkoja.

Erityisesti vesistöjen äärellä lintupelloista voi olla yleisempääkin hyötyä luonnon monimuotoisuudelle. Tällöin ne saattavat tarjota elinympäristön esimerkiksi äärimmäisen uhanalaiselle heinäkurpalle tai muille kahlaajalajeille.

• Turvetuotantoalueiden jatkokäyttömuodot - kustannukset ja tuet (pdf)

Lintukosteikot avovesipintoineen ja turvepohjineen vastaavat ekologialtaan matalia humuspitoisia lampia. Niiden vesi on yleensä melko vähäravinteista, mutta humuksen vahvasti värjäämää. Lintukosteikkojen pohjasedimentti koostuu tavallisimmin orgaanisesta aineksesta, jossa tapahtuu aktiivista mikrobitoimintaa.

Pohjasedimentit ovat yleensä hapettomia tai vähähappisia. Anaerobisten mikrobiprosessien tuloksena metaania poistuu joskus merkittäviä määriä ilmakehään. Tätä korostaa rantavyöhykkeen runsas sarakasvillisuus, joka toimii metaania ilmakehään johtavana “putkistona”. Runsaiden metaanipäästöjensä vuoksi lintukosteikot ovat tyypillisesti jonkin verran ilmastoa lämmittäviä.

Lintukosteikot toimivat ranta- ja matalikkovyöhykkeiden kasvillisuuden vakiinnuttua kosteikkopuhdistamojen tavoin. Ne tasaavat ylivalumia sekä sitovat orgaanista ainesta ja liukoista typpeä sekä jonkin verran fosforia. Toisaalta välittömästi vettämistä seuraavina vuosina lintukosteikko toimii fosforia alapuolisiin vesistöihin vapauttavana ekosysteeminä. Vastaavalla tavalla tapahtuu ojitettuja suometsiä ennallistettaessa. Fosforin poistuminen jää yleensä lyhytaikaiseksi ilmiöksi.

Linnustoseurannoissa on havaittu lintujen lajimäärän ja pesivien parien määrän hyvin nopea lisääntyminen välittömästi lintukosteikon perustamisen jälkeen. Linnustossa tapahtuu vettämisen seurauksena merkittäviä lajistomuutoksia. Tavalliset suonpohjien varpuslinnut korvautuvat sorsa- ja kahlaajalinnuilla, joista osa on vaarantuneita ja jopa uhanalaisluokituksen mukaisia lajeja. Uhanalaisia lajeja ovat haapana, jouhisorsa, lapasorsa ja heinätavi. Lintukosteikolla on myönteisiä aluetaloudellisia vaikutuksia metsästysmatkailuun ohjelmapalvelujen, majoitusten sekä elintarvikkeiden ja polttoaineiden myynnin muodossa.

Lintu- ja riistapeltojen ilmasto- ja vesistövaikutukset ovat samanlaisia kuin kasvinviljelyssä. Riistametsiköiden perustamisella voidaan kompensoida jäännösturpeen hajoamisessa syntyviä kasvihuonekaasujen päästöjä ja lieventää haitallisia vesistövaikutuksia.

Parhaimmillaan riistapelto esimerkiksi lintukosteikkojen reuna-alueella lisää vesilintujen poikastuottoa ja kerää lintuja ympäröiviltä alueilta. Tällöin metsästyskäytössä olevalta lintukosteikolta saadaan korkeammat pinta-alakohtaiset poikastuotot verrattuna puhtaisiin luonnonravintokohteisiin. Samalla lisätään mahdollisuuksia sorkkariistan metsästykseen. Kasvipeitteinen riistapelto voi toimia ravinteidensitojana, mikäli lannoitustasot pidetään alhaisina ja riistapelto jatkuvasti kasvipeitteisenä sekä vältetään turhaa maanmuokkausta.

Monimuotokosteikkojen vesistö- ja ilmastovaikutukset turvetuotannosta poistuneilla alueilla (arcgis.com)

Valmiit kosteikot -esimerkkejä toteutuksista (kosteikko.fi)

Kosteikko suonpohjalle -video (youtube.com)