Uudenmaan Yrityspalvelut

työmarkkinatori

 

 

work in finland

Ajankohtaista

”Haluaisin rekrytoida maahanmuuttaneen, mutta…” Työelämän haasteita ja ratkaisuja – Tapahtuma järjestetään keskiviikkona 5.6.2024 klo 9–12 osoitteessa Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 22, Helsinki. Tapahtumaan voi osallistua myös striimin kautta. Tilaisuus alkaa aamukahvilla klo 8.30 ja päättyy lounaan jälkeen klo 13. Tilaisuuden järjestäjinä toimivat ESR+ koordinaatiohankkeet Tulevaisuuden työmarkkinat & Kumppanina kotoutumisessa. Lue lisää tapahtumasta ja Ilmoittaudu mukaan osoitteessa: "Haluaisin rekrytoida maahanmuuttaneen, mutta...".
Eurooppalainen yrittäjyyden edistämispalkinto (EEPA) jaetaan menestyksekkäimmille yritystoimintaa ja yrittäjyyttä edistäville toimijoille eri puolilla Eurooppaa. Kilpailu on kaksi vaiheinen, jonka kansallinen osuus käynnistyy 9.4.2024 ja päättyy 31.5.2024. Kansallisen tason hakemuksista valitaan kaksi edustamaan Suomea Euroopan tason kilpailussa, jonka tulokset julkistetaan marraskuussa 2024. Kilpailu on tarkoitettu kansallisille, alueellisille tai paikallisille viranomaisille, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksille tai pk-yrityksille EU:n alueella. Lisätietoa: Kilpailu eurooppalaisen yrittäjyyden edistämisestä käynnistyy (tem.fi).
Kiinnostaako sinua itsesi työllistäminen? Hae mukaan Starttipaketti yrittäjyyteen -koulutukseen! Koulutus on suunnattu 18-29-vuotiaille yrittäjyydestä kiinnostuneille ja sen voi suorittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Lue lisää TE-palvelujen sivuilta. (te-palvelut.fi)
Tutkimus- kehitys ja innovaatiotoimintaa varten on avautunut uusi rahoitushaku! Rahoitusta voivat hakea aloittamisvaiheessa olevat alle viisivuotiaat pienyritykset sekä sellaiset yritykset, jotka ovat nyt tai aikaisemmin olleet mukana ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tki-hankkeissa. Lisätietoja tki-rahoituksesta voit lukea täältä.
Maaseudun yritystukien haku on nyt auki! Lisätietoja hausta voit lukea Ruokaviraston sivuilta (ruokavirasto.fi).
Yrittäjä! Haluatko kehittyä työnantajana ja kiillottaa brändiäsi työnantajana? Työnantajamielikuva on vahva kilpailuetu (kauppalehti.fi). IMAGO-valmennuksesta saat konkreettisia eväitä työnantajabrändin kehittämiseen ja henkilöstön johtamiseen. Lisätietoja saat Työmarkkinatorin sivustolta (tyomarkkinatori.fi)
Aloitteleville yrittäjille maksutonta asiantuntija-apua myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen! StarttiPlussasta lisätietoa saat TE-palvelujen sivuilta (te-palvelut.fi)
Uusi muutosturvapaketti yli 55-vuotiaille! Vuoden 2023 alussa otettiin käyttöön uusi muutosturvakokonaisuus, jonka tarkoituksena on parantaa yli 55-vuotiaana irtisanottujen työmarkkina-asemaa. Pakettiin kuuluvat muutosturvaraha, oikeus koulutukseen sekä tavallista pidempi työllistymisvapaa. Lue lisää aiheesta Työmarkkinatorilta (tyomarkkinatori.fi)
WORK IN FINLAND- verkkosivustot työantajille on nyt julkaistu! Tutustu täältä! (workinfinland.com)
Seuraa avoinna olevia yritystukihakuja Rakennerahaston sivuilta (rakennerahastot.fi)

Ajankohtainen käsittelytilanne

Yrityksen kehittämisavustuksen hakujaksot ovat käynnissä. Lisätietoja kehittämisavustuksesta löytyy tämän teemasivuston rahoitus- osasta ja rakennerahaston sivulta (eura2021.fi)

Yritysten kehittämispalveluiden käsittelyaika on noin kaksi viikkoa.

Tapahtumat ja tilaisuudet

  • Työllistä taidolla -palvelun päätösseminaari 18.4.2024 klo 9–12

    Valtakunnallinen Työllistä taidolla -palvelu on valmentanut yli 12 000:ta suomalaista yksin- ja mikroyrittäjää ensimmäisten työntekijöiden rekrytoinnissa. Palvelu on nyt päättymässä TE-palvelut-uudistuksen myötä. Ensi vuoden alusta uudet työllisyysalueet vastaavat tämänkin tyyppisten palveluiden järjestämisestä.

    Työllistä taidolla -palvelun tarkoituksena on ollut antaa neuvontaa pienille yrityksille, jotka ovat lisätyövoiman tarpeessa, mutta tarvitsevat siihen liittyen perustason tukea kokemattomuudesta, osaamisen vanhentumisesta tai muista vastaavista syistä johtuen. Palvelussa annettava neuvonta koskee rekrytointia, työn ostamista ja vuokraamista sekä työnantajana toimimista. Tarkoitus on myös osaltaan tukea yritysten kasvua ja lisätä myönteistä suhtautumista rekrytointiin, sekä löytää ratkaisuja kohtaanto-ongelmaan. Yrittäjä on saanut työllistämiseen tarvitsemansa täsmätiedon räätälöidysti, tehokkaasti ja luotettavasti. Valmennuksessa yritykselle on laadittu suunnitelma rekrytointiin ja tarjottu pääsy palveluntarjoajan kattavaan materiaalipankkiin.

    Työllistä taidolla -palvelun päätösseminaarissa esitellään juuri valmistunut MDI:n vaikuttavuusselvitys Työllistä taidolla palvelusta. Lisäksi kuullaan puheenvuoroja ja näkökulmia palvelun vaikuttavuuteen, toteutukseen ja hallinnointiin liittyen Työ- ja elinkeinoministeriöstä, Uudenmaan ELY-keskuksesta ja Uudenmaan TE-toimistosta.

    Tilaisuus on suunnattu erityisesti työllisyysalueilla hankintoja hoitaville henkilöille sekä näitä tehtäviä hoitaville henkilöille, jotka ovat siirtymässä ELY-keskuksista ja TE-toimistoista kuntiin vuoden 2025 alusta.

    Päätösseminaari järjestetään 18.4.2024 klo 8.30–12 Helsingissä. Seminaaria on mahdollista seurata myös etänä tämän linkin kautta: Työllistä taidolla -palvelun päätösseminaari 18.4.2024 (youtube.com). Livestriimaus alkaa klo 9.00.

    Seminaarin ohjelma

    8.30 Aamukahvit
    9.00 Avaussanat Minna Helenius, johtaja, Uudenmaan TE-toimisto
    9.20 Ministeriön tervehdys. Tiina Oinonen, neuvotteleva virkamies, Työ- ja elinkeinoministeriö
    9.35 Tuloksia yrityksille tarjottavan valmennuspalvelun arvioinnista, Työllistä taidolla -palvelu. Juho Nyman, johtava asiantuntija, MDI
    10.20 Tauko
    10.35 Työllistä taidolla -palvelun asiakaskokemuksia videohaastatteluina
    10.50 Työnantajuuteen tähtäävän valmennuksen hallinnointi. Reino Koho, kehittämispäällikkö, Uudenmaan ELY-keskus
    11.10 Valmennuspalvelun käytännön toteutus. Ville-Antti Laurila, erikoissuunnittelija, Uudenmaan ELY-keskus
    11.40 Kysymyksiä ja keskustelua. Keskusteluun voi osallistua Menti-sovelluksella.
    11.55 Loppusanat. Kari Koivisto, yksikön päällikkö, Uudenmaan ELY-keskus

    Tervetuloa!

    Katso traileri palvelusta: Työllistä taidolla - avaimet sujuvaan rekrytointiin (youtube.com) 
    Lisätietoa Työllistä taidolla -palvelusta: Työllistä taidolla - TE-palvelut
     

Sosiaalisessa mediassa nyt

ely-updated 22.05.2024