Hyppää sisältöön

Saimaan uhanalaiset lohikalat

Tietoa lajeista, kantojen hoidosta ja kestävästä kalastuksesta

Saimaan uhanalaiset lohikalat, logo

Saimaannieriän viljely ja istutukset

Saimaannieriän istutukset

Valtion sopimuskasvatusvaroin tehdyt palautusistutukset

Uhanalaisten lajien ja kantojen säilyttäminen istutusten ja viljelyn avulla kuuluu Suomessa valtiolle (MMM ohjaa, LUKE toteuttaa). Saimaannieriän palautusistutuksia on tehty vuodesta 1991 alkaen vaihtelevasti poikasten saatavuuden mukaisesti, ei kuitenkaan vuosittain.

Nykyisin palautusistutuksissa käytetään eniten vastakuoriutuneiden poikasten istutuksia, lisäksi vanhempia poikasia tuotetaan pääsääntöisesti valtion sopimusviljelyllä. Palautusistutusten tavoitteena on saimaannieriäkannan säilyttäminen perimältään mahdollisimman monimuotoisena ja alkuperäisenä sekä mahdollistaa kannan elinvoimaisuus, luontainen lisääntyminen ja hyödynnettävyys tulevaisuudessa.

Aikaisemmin saimaannieriöitä on istutettu entisiin nieriävesiin kuten Höytiäiseen, Pieliseen, Puruveteen, Paasiveteen, Koloveteen, Suvasveteen, Luonteriin, Etelä-Saimaalle, Haukiveteen, Pihlajaveteen ja Ruokoveteen. Nykyisin palautusistutukset on keskitetty Kuolimoon ja Etelä-Saimaan tärkeimpiin vesistöihin, kuten Yövedelle, Luonterille ja Ruokovedelle.

Aikavälillä 1991-2009 istutettujen nieriöiden menestymisessä havaittiin eroja eri järvialueiden välillä. Istutetut nieriät selviytyvät parhaiten Puruvedessä, mutta Puruvedessäkään ei sukukypsiksi (eli 5-6 -vuotiaiksi) selviytynyt kuin pieni osa palautusistukkaista. Palautusistutusten tuotto jäi vähäiseksi kovan kalastuspaineen takia, joka kohdistui liian nuoriin nieriöihin.

Ruokovedessä ja Luonterissa palautusistukkaat menestyivät myös melko hyvin, ja näillä järvialueilla onkin saatu saaliiksi kutukaloja sekä havaittu jopa luontaista lisääntymistä. Palautusistukkaat menestyivät kohtalaisesti myös Suvasvedessä ja Etelä-Saimaalla.

Vuonna 2009 valtion sopimuskasvatusvaroin tehtävät saimaannieriän palautusistutukset lopetettiin, koska viljelylaitosten emokalakantaa ei ollut kyetty riittävästi uudistamaan luonnosta saatavilla yksilöillä ja käytössä olevat emokalat olivat jo toisen tai kolmannen polven laitoskaloja, joiden perimä oli pahasti kaventunut.

Saimaannieriän emokalapyynti käynnistettiin uudestaan lähes 15 vuoden tauon jälkeen vuonna 2009 ja uuden emokalaston luominen aloitettiin Luonnonvarakeskuksen Enonkosken kalanviljelylaitoksella, jonne istutettujen, luonnonvalinnan läpikäyneiden emokalojen sukutuotteet toimitetaan uusien jälkeläisten kasvattamiseksi.

Kuolimon Isoselällä sijaitsee saimaannieriän ainut varmuudella luonnossa lisääntyvä kanta, ei nieriäistutuksia ole tehty eikä näillä näkymin aiota tehdäkään, mikäli Isoselänkanta säilyy ja tulee vahvistumaan. Vain Kuolimon Isoselältä voidaan saada täysin uutta ja luonnonmukaista geeniaineistoa emokalastoihin.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusistutukset

Riista- ja kalataloudentutkimuslaitos (nykyisin luonnonvarakeskus) toteutti vuosien 2000 ja 2012 välillä hankkeen, jossa tutkittiin saimaannieriän mädin ja vastakuoriutuneiden selviytymistä istutuksissa. Mätiä ja vastakuoriutuneita istutettiin mm. Yövedelle, Koloveden Metsoselälle ja Suvasvedelle yhteensä noin 1,6 miljoonaa kappaletta.

Tutkimusistutukset Länsi-Saimaalle tuottivat sukukypsiä kaloja. Vastakuoriutuneena istutetut nieriät selviytyivät todennäköisemmin sukukypsiksi ja välttyivät laitoskasvatuksen terveyshaitoilta verrattuna yksi- ja kaksivuotiaina istutettuihin tutkimuskaloihin.

Istutettujen, vastakuoriutuneiden saimaannieriöiden selviytyminen on huojentava tieto, sillä vesistöolosuhteiden ja saalistuspaineen on pelätty muuttuneen niin radikaalisti, etteivät nieriän poikaset enää selviäisi ensimmäisistä elinvuosistaan. Tulevaisuudessa pyrkimyksenä on istuttaa enemmän myös vastakuoriutuneita saimaannieriöitä elinvoimaisen ja luontaisesti lisääntyvän saimaannieriäkannan palauttamiseksi Vuoksen vesistöön.

Saimaannieriän viljely

Saimaannieriän laitosviljely aloitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1972 Laukaalla, jonne emokalat oli pyydetty Yöveden Lehtisenselältä. Laukaassa viljely lopetettiin vuonna 1982. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Enonkosken kalanviljelylaitos jatkoi vuonna 1983 saimaannieriän viljelytoimintaa aloittamalla emokalapyynnin Kuolimossa ja Ruokovedellä.

Mädintuotanto oli määrällisesti riittävää istutuksia varten 1990 lähtien ja valtion sopimusvaroin tehtävät palautusistutukset aloitettiinkin seuraavana vuonna. Vuosittaisesta emokalapyynnistä huolimatta vuoteen 1994 mennessä oli saaliiksi saatu kuitenkin vain n. 30 sukukypsää yksilöä. Emokalapyynti päättyi tuolloin heikon nieriäsaaliin vuoksi ja koska ainoaa luonnonvaraista nieriäkantaa Kuolimossa ei haluttu rasittaa emokalapyynnillä. Emokalaston uusiminen luonnonvaraisilla kaloilla siis lopetettiin ja 2000-luvun alussa saimaannieriän mäti- ja poikastuotanto kalanviljelylaitoksella perustui toisen ja osin kolmannen laitossukupolven emokaloihin. Valtion sopimuskasvatusvaroin tehtävät saimaannieriän palautusistutukset lopetettiin vuonna 2009.

2000-luvun alussa nieriäkanta oli vaarassa kadota kokonaan, sitä esiintyi luonnonvaraisena enää vähäisiä määriä Kuolimossa. Viljelyssä ollut emokalasto oli vähäinen ja geneettisesti kapea, laji sekä lajin elvyttämismahdollisuudet uhkasivat kadota kokonaan. Saimaannieriän emokalapyynti käynnistettiin kuitenkin uudestaan vuonna 2009 ja emokalaston uusiminen aloitettiin Enonkosken kalanviljelylaitoksella istutettujen, luonnonvalinnan läpikäyneiden emokalojen sukutuotteilla. RKTL:n kutukalapyynneissä, aikavälillä 2009-2012, sukutuotteita saatiin istutetuilta, luonnonkierron läpi käyneiltä nieriöiltä Kermalta, Kolovedeltä, Luonterista, Ruokovedeltä ja Yöveden Lehtisenselältä. Vuosina 2013-15 emokalapyyntiä laajennettiin ja se tuotti 27 koiras- ja 43 naarasnieriää muun muassa Kuolimosta, jotka turvasivat uuden emokalaston perustamisen.

Käytännössä viljelylaitokseen otetaan ainoastaan mätiä ja maitia. Pyydetyt emokalat merkitään ja vapautetaan välittömästi takaisin vesistöön sukutuotteiden lypsämisen jälkeen. Saimaannieriän toimenpideohjelman (2006) mukaan 25 koiras- ja 25 naaraskalaa tulisi saada pyydetyksi vuotta kohti sukutuotteiden lypsämistä varten. Tähän tavoitteeseen ei ole kuitenkaan vielä päästy.

Uppdaterad: 04.11.2021