Hyppää sisältöön

Satavesi

Yhteistyötä Satakunnan vesistöjen tilan parantamiseksi

Satavesi-ohjelman tavoitteena vesien hyvä tila ja paremmat käyttömahdollisuudet

Satakuntalainen vesistöohjelma

Satavesi on Satakunnassa toimiva vesistöohjelma, joka perustuu Varsinais-Suomen ja Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä Satakuntaliiton ohjelmasopimukseen. Ohjelman kuudes toimikausi on vuosille 2021-2027.

Sopijaosapuolet edistävät ohjelmasopimuksella vesien hyvän tilan saavuttamista Satakunnassa vesien- ja merenhoidon tavoitteiden mukaisesti ottamalla huomioon omassa toiminnassaan, suunnitelmissaan ja muiden ohjelmien toteutuksessa nämä tavoitteet.

 .Painopisteinä valuma-aluelähtöiset toimet ja meri

Sopimuksen kohteena on etenkin Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman ja siihen liittyvien toimenpideohjelmien sekä merenhoidon toimenpideohjelman toteuttamisen edistäminen. Myös ohjelmatyössä aiemmin laaditut paikalliset kehittämisohjelmat ovat mukana tavoitteineen.

Vesihoitohankkeiden edistämistä jo vuodesta 2002

Satavesi-ohjelma on vuodesta 2002 alkaen edistänyt paikallisten ja alueellisten vesienhoitohankkeiden toteutumista. Ohjelmassa ideoidaan hankkeita ja osallistutaan niiden suunnitteluun sekä etsitään toteutukseen yhteistyökumppaneita ja rahoitusta. Tiedonvaihto eri tahojen ja kansalaisten välillä on keskeinen osa ohjelmatoimintaa. Nykyinen ohjelmakausi painottuu konkreettisia hankkeita ja toimenpiteitä edistävään toimintaan.

 

Ajankohtaista

Alta voit ladata taalinlahdenojan ja Rotikonojan ojitusyhtiöiden asiakirjat. Tiedostot ovat ladattavissa tällä sivulla 8.1.2023 asti.

 

Taalinlahdenojan ojitusyhtiön asiakirjat:

3684TU1 osa 1 kirjeitä

3684TU1 osa 2 kustannusosa, lopputilit

3684TU1 osa 3 pöytäkirjat

3684TU1 osa 4 päätös, lausunto, yhtiösopimus

3684TU1 osa 5 kartat 1

3684TU1 osa 6 kartat 2

3684TU1 osa 7 kartat 3

Taalinlahdenojan valuma-alueen kunnostussuunnitelma 2022 KVVY

Kohteiden sijaintikartta

 

Rotikonojan ojitusyhtiön asiakirjat:

5272TU1 osa 1.pdf

5272TU1 osa 2 yhtiösopimus.pdf

5272TU1 osa 3 kartat.pdf

ely-updated 01.11.2023