Hyvä työelämä Etelä-Savossa

Tietoa työelämän laadusta, työhyvinvoinnista ja työn tuottavuudesta

Uutiset

Puheenvuoro: Työhyvinvointi kasvaa hyväntahtoisuudella

Mölnlycken Mikkelin tehtaalla uskotaan hyväntahtoisuuteen työhyvinvoinnin edistämisessä. Rahalla ei saa rakkautta eikä kestävää työhyvinvointia. Hokkus pokkus -temppuja tärkeämpää on työkulttuuri, jonka keskiöstä löytyy ihminen, josta pidetään hyvää huolta. Hanna-Leena Hone kertoo Puheenvuorossaan, miten Mölnlycken tehdas ottaa vastuuta henkilöstönsä työhyvinvoinnista.

Työhyvinvoinnista puhutaan paljon julkisuudessa, työpaikoilla, kahvipöydissä ja lenkkipoluilla. Hyvä niin. Hyvä vointi ja terveys ovat asioista kaikista tärkeimpiä, joten niistä on täysi syy puhua kaikkialla ja joka päivä. Aiheena työhyvinvointi on kuitenkin hankala. Sitä ei oikein saa puristettua pulloon, naulattua mikroskoopin silmän alle tai dokumentoitua kattavasti väitöskirjaan. Aina kun luulee onnistuvansa, aihe valuu kuin aamupuuro kattilan reunojen yli. Miksi näin? No työhyvinvointi on vähän kuin ilma, jota hengitämme, tai epämääräiset sinne tänne poukkoilevat atomit ja molekyylit, joista todellisuutemme muodostuu. Antakaapas, kun selitän.

Mölnlycken Mikkelin tehtaan henkilöstöä.

​​​​​​Mölnlycken tehtaalla työhyvinvointi alkaa parkkipaikalta tai oikeastaan jo parkkipaikan portilta. Se näkyy vaivana, jonka työnantaja on nähnyt työntekijöiden eteen. Syksyisin pimeä liitostie tehtaan parkkipaikan ja Pursialankadun välillä on valaistu, jotta työntekijät eivät törmäilisi autoillaan toisiinsa tai pyörätietä pitkin liitäviin kevyen liikenteen kulkijoihin. Parkkipaikat on varustettu lämmitystolpilla, jotta henkilöstön olisi mukavampi hypätä lämpimiin autoihin työpäivän päätteeksi. Työhyvinvointi jatkuu pyöräkatoksen muodossa ennen etuovelle saapumista, jotta henkilöstön olisi kätevää parkkeerata työsuhdepyöränsä sateensuojaan töihin saapuessaan. Parkkipaikalta tehtaan etuovelle kulkevaa kulkuväylää koristaa miljoonat hiekoitushiekan jyvät. Kaikki rakkaudella ja suurella sydämellä henkilöstön jalkain juureen kylvetyt, jotta tossut pitäisivät talviliukkailla. Ja jaloissa työntekijöillä näkyy vilahtelevan työnantajan kustantamat pitopohjakengät. Työntekijöidemme vakaata ja pystysuoraa asentoa ei haluta jättää sattuman varaan talven liukkailla.

Luetteloa työnantajan työhyvinvointi-investoinneista voisi jatkaa maratonmatkan pituiseksi. Oleellisinta työhyvinvointityössä ei kuitenkaan ole viimeisempien trendien mukaiset työkalut, prosessit ja kalliilla konsulttirahalla ostetut ratkaisut. Tiivistäisin työhyvinvoinnin taikareseptien yhteen sanaan: hyväntahtoisuus. Kaikki lähtee siitä, että haluamme toisillemme, työntekijöillemme, esihenkilöillemme, työpaikan naapureille ja kenties koko luomakunnalle hyvää. Hyväntahtoisuus kantaa sellaista hedelmää, jota pelkällä riihikuivalla ei koskaan saa.  Se on liima, joka lujittaa työyhteisöä, synnyttää välittämistä ja, sanotaan se nyt tähän kohtaan, nostaa tuottavuutta. Hyväntahdon ilmapiirissä viihdytään. Sitä vaalivan työpaikan eteen halutaan nähdä vaivaa ja vuodattaa hikeä. Hyväntahtoisuus suorastaan vaatii heittäytymään innovatiiviseksi. Syntyy positiivinen kehä.

Yhteenvetona sanoisinkin, että työhyvinvointi on ennen kaikkea asenne. Se näkyy tavassa, jolla tervehdimme toisiamme, kysymme kuulumisia ja kehotamme kulkemaan varovasti liukkaalla. Ja asennetta ei osteta rahalla, vaan se osoitetaan jokapäiväisissä arkisissa askareissa. Mölnlycken auliisti levitetty yrityssalaisuus onkin pyrkimys pärjätä itsepintaisella hyväntahtoisuudella työntekijöistä käytävässä kilpailussa ja tavoitteessamme valmistaa jatkossakin maailman parhaat haavanhoitotuotteet Mikkelissä Suomen sydämessä, suomalaisella sisulla ja ylpeydellä.

Hanna-Leena Hone

Hanna-Leena Hone

People Experience Partner

Finland, Denmark, Norway

Mölnlycke Health Care

ely-updated 17.04.2023