Paree maaseutu

Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä

Ovatko media- tai ympäristötaidot ruosteessa? Leader Suupohjan Tulevaisuuden tekijät -hanke tarjoaa seuraavan puolentoista vuoden ajan alueellaan toimintaa erilaisista ympäristö- ja mediakasvatuksellisista aiheista. Luvassa ei ole suinkaan pelkkää pulpetissa istumista, sillä ulkona liikkuminen on jo yksi ympäristökasvatuksen muoto. Alueella sijaitseva Geopark, kansallispuistot sekä aktiiviset toimijat mahdollistavat hankkeen tapahtumille monipuolisen tarjonnan. Kunnissa kiertävät peli-illat tuovat mukanaan mediakasvatusta vaihtuvalla teemalla.

Hankeaikana nostetaan myös nuorten osallisuutta ja rohkaistaan heitä osallisuuteen ja vaikuttamiseen. Kunnissa pidettävät osallisuusillat tuovat alueen toimijat ja nuoret saman katon alle. Osallisuusteemaan kuuluu myös Leader Suupohjan oman nuorisojaoston kehittäminen.

Tulevaisuuden tekijät antaa nuorille myös mahdollisuuden kansainvälisiin kokemuksiin. Alueiden väliset Erasmus+ -vaihdot ovat olleet suosittuja, sillä nuoria vaihtoihin riittää jonoksi asti.

Tulevaisuudet tekijät -hankkeessa nuoret vauhdittavat myös alueen nuorisoLeader-toimintaan. Kuvassa Leader Suupohjan nuorisojaoston jäsenistä Luukas Kormano, Pauli Pitkämäki, Taru Koivisto ja Janne Taipaleenmäki (hanketyöntekijä) sekä Leader Liiverin nuorisojaostosta Milla Rantamäki, Sofianna Massinen, Karoliina Tuikka ja Noora Riippi (hanketyöntekijä).