Paree maaseutu

Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä

Lähellä kasvatettua, lähellä leikattua, läheltä ostettua

Kantatie 67 varrella Teuvan Äystön kylässä noin 30 silmäparia seuraa liikennettä rauhallisesti märehtien. Perälän kylältä löytyvällä Tannerin tilalla laiduntavat 40 emoa vasikoineen. Nämä punavalkoiset itikat ovat Laidun Hereford Oy:n kahden omistajamaatilan, Harjun tilan ja Tannerin tilan, herefordrotuiset lihakarjalehmät.

Laidun Hereford on kahden emolehmäkasvattajan yritys, jonka perusarvoihin kuuluu eläinten hyvinvointi. Naudasta huolehditaan vasikasta aikuiseksi tarjoten parasta mahdollista hoivaa ja ravintoa, sekä mahdollistamalla lajinmukainen käyttäytyminen ja turvalliset olosuhteet. Yritys on perustettu vuonna 2011.

Ihmiset jonottavat myyntipisteelle. Jussi Harju esittelemässä myyntivaunua Suupohjassa vieraileville virolaisille.

Laidun Hereford on alusta asti paneutunut tuotteiden suoramyyntiin ja kehittänyt erilaisia suoramyyntimahdollisuuksia. Aluksi tuotteita myytiin maatilatorin kautta, josta laajennettiin kuluttajiin sekä ravintoloihin. Tällä hetkellä tuotteita voi ostaa mm. yrityksen verkkokaupasta, myyntiautomaateista Seinäjoelta, kiertävästä myyntivaunusta tai paikallisista REKO-renkaista. Yritys on panostanut myyntiautomaatteihin, niin pakastin- kuin jääkaappiversioihin, joissa asiakas voi asioida itse haluamanansa ajankohtana. Tällä hetkellä niitä on käytössä jo neljä, viides saapui juuri varastoon ja kuudes on tilauksessa. Ruoka-automaattien käyttö ei Suomessa ole vielä kovin yleistä, mutta käyttöaste on nousussa koko ajan.

Investoinnin toteutettavuustutkimuksesta investointihankkeeseen

Isojen lihaleikkaamojen lihankäsittely ei tyydyttänyt yrityksen tarpeita, joten ajatus omasta leikkaamosta sai tuulta siipiinsä vuonna 2018, jolloin Laidun Hereford haki Leader Suupohjasta tukea lihaleikkaamon investoinnin toteutettavuustutkimukseen.  Toteuttavuustutkimuksen seurauksena Laidun Hereford pystytti oman lihaleikkaamoon Kauhajoen Kainastolle. Mittaava hanketta lähdettiin toteuttamaan Leaderin investointituen turvin.

Naudanruho ja leikkaajana toimiva nainen.

Laidun Herefordin lihaleikkaamolla työskentelevän Suvi Vantaan ei tarvitse käydä kuntosalilla. Isojen ruhojen käsittely vaatii lihaksia ja käy voimaharjoituksista.

-Halusimme nostaa kasvattamamme lihan jalostusarvoa, nyt pystymme tekemään kaikki tuotteemme itse. Oma leikkaamo mahdollistaa juuri asiakkaalle räätälöityjä tuotteita. Me voimme valita eläimen navetasta juuri sen mukaan, mitä asiakas haluaa. Kun toivotaan marmoroitua ulkofileettä, niin sitä ei löydy nuoresta eläimestä, jolloin teuraaksi valikoituu vanhempi yksilö. Käytettäessä isojen leikkaamojen palveluja tämä ei ollut mahdollista, kertoo yrittäjä Jussi Harju oman leikkaamoon tarpeellisuudesta.

Hankkeen suunnittelu ja rakennusvaihe on sujunut Harjun mielestä hyvin.

-Keväinen koronavirus-pandemia on hidastanut investointihankkeelle asettamien tavoitteiden täyttymistä, mutta juhannuksen alla alkoi asiat olemaan taas mallillaan, lisää Harju.

Heiltä saa parempaa lihaa kuin Tinderissä, ainakin näin heidän mainoksensa lupaa. Yrityksen rohkea mainostapa on herättänyt runsaasti huomiota mm. sosiaalisessa mediassa. Harjun mielestä onnistuneella ja näkyvällä mainonnalla on suuri merkitys yrityksen menestykseen.

Harjun tilalla tuotetaan kesäisin myös turvetta. Kuiviketurvetta tuotetaan myös toisen osakkaan Jyri Tannerin tilan herefordien sekä lypsykarjan tarpeiseen. Kun keidas poistuu turvetuotannosta, alueelle perustetaan lehmille laitumet. Hereford on alun perin Englannissa jalostettu lihakarjarotu, joka soveltuu erittäin hyvin myös Suomen oloihin. Harjun ja Tannerin tilalla lehmät laiduntavatkin suurimman osan vuodesta, ja talvellakin pääsevät halutessaan ulkoilemaan jaloitteluaitauksiin.

Rahoittaja: Leader Suupohja

Hanketyyppi: Yritysinvestointi

Päivitetty: 27.09.2021