Paree maaseutu

Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä

HiljaHelena – Matkaajien koti

Yrittäjä Mari Seppänen seisoo HiljaHelena-matkustajakodin terassilla oviaukossa.

Mari Seppänen suunnitteli ja valmisti naisten neulemallistoa omassa yrityksessään. Hän matkusti paljon työnsä puolesta. Myös lomalla Mari suuntasi miehensä Pasin kanssa reissuun, usein Skotlantiin. Loma- ja työmatkailusta inspiroituneena Seppäset alkoivat pohtia oman majoituspalvelun perustamista.

– Alussa ajatuksena oli, että siitä tulisi sellainen pieni sivubisnes, mutta vuosien varrella asiat muuttuivat. Jouduin lopettamaan edellisen työni terveydellisistä syistä, jolloin HiljaHelenan yrittäjyydestä tuli päätyö.

Kodinomainen ja rauhallinen

Kurikan keskustassa sijaitsevan HiljaHelenan asiakkaat ovat ympäri Suomea, mutta yöpyjiä tulee myös ulkomailta.

– Pääsääntöisesti asiakkaat ovat kaukaa tulevia työmatkalaisia. Useimmilla vapaa-ajan matkailijoilla on jokin sidos alueeseen.

HiljaHelena on kodintuntuinen ja rauhallinen paikka matkalaiselle. Marin suunnittelema sisustus luo viihtyisän ja kodikkaan tunnelman.

– Suunnittelutyössä on tärkeää, että kaikessa on ajatus, josta jalostuu idea. Lähden aina käytettävyys edellä. Avukseni tuli rakennuspiirtäjä, joka osasi kuvittaa ideani.

HiljaHelenassa on tilaa 20 yöpyjälle. Huoneet ovat pääasiassa kahden hengen huoneita, mutta tarpeen vaatiessa kahteen isompaan huoneeseen saa lisävuoteen.

– Tarkoitus on, että huoneissa käydään vain nukkumassa. Oleskelutila on kaikille yöpyjille yhteinen ja täällä voi viettää aikaa. Myös aamupala tarjoillaan tässä pöydän ääressä.

Aamupala on aina tuoretta, koska se valmistetaan asiakkaan toivomaan aikaan.

Oma juttu

Mari pitää yrittäjyyttä positiivisena asiana.

– Koen yrittäjyyden omaksi jutukseni. Vielä kun on saanut luotua oman konseptin, jonka asiakkaat ovat löytäneet, HiljaHelenan yrittäjä sanoo ja jatkaa:

– Yrittäjää ymmärtää parhaiten toinen yrittäjä. Yrittäjäyhdistystoiminta on arvokasta, mutta myös läheisten ja ystävien tuki on kallisarvoista.

Yrittäjyys on läsnä myös perheen arjessa, kun Pasi on Marin yhtiökumppanina ja miehellä on myös oma yritys.

– Olemme todella hyvä tiimi. Pasi tulee tähän avuksi, kun on poikkeuksellisen kova kiire.

Mari pitää yrittäjyydessä myös siitä puolesta, että itseään saa kehittää jatkuvasti.

– Maailma muuttuu nyt kovalla vauhdilla. Kun vastaan tulee muutos tai ongelmatilanne, täytyy vain etsiä ratkaisu siihen.

Mari ei näe itseään muussa työssä, vaan nauttii täysillä HiljaHelenan pyörittämisestä. Oman vision toteuttamisessa suuri merkitys on ollut Leader Suupohjan myöntämällä yritystuella.

Myötäelämistä

HiljaHelenassa kohtaa aika ajoin elämän valot ja varjot.

– Monta asiaa saa myötäelää: bisnesasioita, jännittää urheilijoiden tulevia kisoja tai olla tukemassa vieraita, jotka ovat tulleet saattohoitamaan läheistään.

Majoituspalvelun pyörittäminen vaatiikin hyviä vuorovaikutustaitoja ja sopeutumista eri tilanteisiin.

– Toivon, että omalla elämänkokemuksella ja pienillä teoilla osaan auttaa ja helpottaa vieraiden arkea. Teen parhaani, että asiakas viihtyy meillä ja lähtee hyvällä mielellä pois.

Vuosien aikana HiljaHelenalle on tullut myös paljon vakioasiakkaita.

– Joidenkin kanssa voidaan jatkaa juttua siitä, mihin olemme viimeksi jääneet. Kivointa on rupattelu aamupalan yhteydessä.

Päivitetty: 27.09.2021