Paree maaseutu
Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä
- ELY-keskus
- Paree maaseutu
- Hanke-esimerkit
- FINEST Median nuoret mediatuottajina
FINEST Median nuoret mediatuottajina
Suupohjalaisten nuorten kansainvälisyys- ja mediakasvatusta on tehty Leader Suupohjan FINEST Media -nuorisohankkeessa vuosina 2020-2022. Sen kansainvälisiin toimenpiteisiin kuuluivat Viron hankekumppanin Valgamaa Partnersluskogun kanssa suunnitellut mediapajat. Pajoissa yli 13-vuotiaat nuoret oppivat mediataitoja yhteisten tehtävien avulla. Ennen mediapajoja osallistujille järjestettiin koulutuksia, joilla pajojen tehtävät saatiin tehtyä sujuvammin. Teemoina olivat mm. podcastit, videokuvaus ja -editointi sekä lehtijuttujen ja lehdistötiedotteen kirjoittaminen.
Kesäleirillä Kurikan Pitkämössä nuoret pääsivät tutustumaan journalistiseen työhön sekä tekemään gallupin Kurikka-lehden päätoimittajan johdolla. Leirin aikana kokeiltiin lisäksi mobiili- ja dronekuvausta.
Viron hankekumppanin tuotokset ovat löydettävissä Nuorisotyökeskus Tanklan nettisivuilta. Leader Suupohjan nuorten tuotokset tulevat löytymään Leader Suupohjan Youtube -kanavalta. Tuotoksien valmistuttua ne kootaan vielä yhdeksi kokonaisuudeksi Tanklan nettisivuille.

Leader Suupohjan nuorille suunnattu kansainvälisyystyö jatkuu uudessa Tulevaisuuden tekijät -hankkeessa, jossa toteutetaan Erasmus+ -nuorisovaihtoja yhdessä Kuudestaan ry:n kanssa.
- Julkaisupäivä
- 3.5.2022
Päivitetty: 03.05.2022