Paree maaseutu

Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä

Ajankohtaista

Nuorilla on intoa yrittää

Ravintola-alan yrittäjä Aliina Vinkka on iältään ja yrittäjäkokemukseltaan nuorin. Hän perusti yrityksen viime vuonna, kaksikymppisenä. Tony Holappa, Joni Perämäki, Henry Haapoja ja Toni Siirilä ovat jo lähempänä kolmeakymmentä, yrittäjinä he kaikki ovat toimineet jo 4-6-vuotta. Juosvil Oy on neljän yrittäjän osakeyhtiö, jossa 27-vuotias Mikko Huhdanpää on yksi osakkaista.

– Kannustan yrittäjäksi, jos on intoa, eikä pelkää työtä. Varsinaisen työn lisäksi on myös monenlaista paperihommaa, toteaa lapualainen Henry Haapoja.

Hän perusti Raskaskalustohuolto  ja -maalaus H. Haapoja -yrityksen 22-vuotiaana, kuusi vuotta sitten. Aluksi toiminimellä, nyt yritysmuodoksi on vaihtunut osakeyhtiö.

– Armeijan jälkeen olin pari vuotta vieraalla töissä ennen yrittäjyyttä. Verokortilla työskenteleviä työntekijöitä minulla ei ole, mutta toisen yrittäjän kanssa teen tiivistä yhteistyötä, kertoo Haapoja.

Yritys toimii vuokratiloissa, joista on löytynyt tilaa myös laajentamiseen. Toiminnan pääpaino on lähinnä kaikenlaisten autojen kolarikorjauksissa. Ralliharrastus innosti autoalalle, vaikka ammatillinen koulutus hänellä on LVI-puolelta.

Samankaltainen on ollut myös Joni Perämäen, Tony Holapan, Toni Siirilän ja Mikko Huhdanpään yrittäjäpolku.

Joni Perämäki oli muutaman vuoden palkkatöissä, kunnes perusti Pewe Service Oy:n Lapualle. Erilaisia säiliöitä kuljetuksen ja teollisuuden tarpeisiin valmistava yritys työllistää yrittäjän, ulkopuolisia työntekijöitä ei ole.

– Valmistan tuotteet tilaajan toimittamista materiaaleista. Töitä on hyvin, mutta tilat jäisivät pieneksi, jos tässä olisi muita työntekijöitä. Töitä on niin paljon kuin jaksaa tehdä. Veneily ja vesijetillä ajelu kavereiden kanssa ovat vastapainoa työlle, toteaa poikamies Perämäki.

Alahärmäläisen Tony Holappa perusti Plan-factor Oy:n rakennusten suunnitteluun ja valvontaan, nyt toiminta on laajentunut rakennusliikepuolelle. Tällä hetkellä yritys työllistää yrittäjän itsensä lisäksi 1-2 ulkopuolista työntekijää.

– Asioita ei pidä lähteä ajattelemaan liian monimutkaisesti, vaan avoimin mielin. Toki yrittäjyys vaatii omalta mukavuusalueeltaan poistumista. Keskustelut muiden yrittäjien kanssa ja verkostoituminen on erittäin tärkeää, Holappa muistuttaa.

Yrittäminen on elämäntapa

Yrittäjät korostavat tilitoimistojen merkitystä yhteistyökumppanina. Alajärveläinen Toni Siirilä antaa tunnustusta myös Järvipohjanmaan Yrityspalvelujen kanssa tekemälleen yhteistyölle.

– Työllistyy, kun tekee mistä tykkää. Yrittäminen on elämäntapa, toteaa massiivipuisia kalusteita ja huonekaluja valmistava tyylihuonekaluartesaani Toni Siirilä.

TSiirilän Puutuote Ky toimii omissa tiloissa kodin pihapiirissä. Nyt yrittäjä on siirtämässä toimintaa kauemmaksi, mutta kuitenkin omiin tiloihin. Siirilä toteaa, että yrittäminen on sellainen sairaus, ettei ole kotona koskaan, kun toimitilat ovat kodin yhteydessä.

Aliina Vinkka perusti ravintola-alan yrityksensä viime vuonna. Koronan vaikutus on näkynyt merkittävästi hänen Kauhavalla sijaitsevassa Hotel & Nightclub Susihukka Oy:n toiminnassa erilaisten rajoitusten vuoksi.

Kortesjärveläinen 27-vuotias Mikko Huhdanpää on osakkaana neljän yrittäjän Juosvil Oy:ssä. Juosvil Oy tuottaa lasten ja nuorten sijaiskotiasumisen palveluja, toimii festivaalituottajana ja harjoittaa pub-toimintaa. Yritykset toimivat kahdessa omassa kiinteistössä. Ulkopuolisia työntekijöitä on 8-10.

Mikko Huhdanpää toteaa, että aina kannattaa yrittää.

– Jos ei koita, ei voita.

Mies koneen ääressä

Henry Haapoja on saanut hanketukea maalauskammioinvestointiin.