Hyvä työelämä Etelä-Savossa

Tietoa työelämän laadusta, työhyvinvoinnista ja työn tuottavuudesta

Uutiset

Työelämän laatu vaikuttaa myönteiseltä Etelä-Savossa

Työelämän laadusta on ollut tietoa vain joko valtakunnallisella tasolla tai sitten organisaatiot ovat itse seuranneet mitattavaa tietoa. Maakunnallista tietoa on kaivattu tähän välimaastoon, jotta meillä olisi tarkempi käsitys alueiden, palvelujen kehittämisen ja strategisten valintojen tueksi. Tänä keväänä on ollut mahdollista saada eteläsavolaisten käsityksiä selville vuodesta 2018 nykyhetkeen saakka.

Vuonna 2019 julkaistussa Tilastokeskuksen Digiajan työelämä – Työolotutkimuksen tuloksia 1977 – 2018 Hanna Sutelan, Anna Pärnäsen ja Marianne Keyriläisen laajassa Työolotutkimuksessa kerrotaan suomalaisten palkansaajien työoloista. Tutkimus on Suomessa vakiintunut ja käyntihaastatteluin tehtynä sillä on tieteellinen pohja riittävän isoine otoksineen. Tästä tutkimuksesta saimme käyttöömme erikseen meille varta vasten ajetut tiedot Etelä-Savon palkansaajien vastauksista muutamaan haluamaani kysymykseen. Työolotutkimuksessa ei varsinaisesti erotella maakunnittain tietoa raportissa, joten tämä erillinen tiedon saanti on siksi tärkeä ja kiitoksen arvoinen asia työ- ja elinkeinoministeriölle.

Eteläsavolaiset vastaajat (7,92) antoivat työhyvinvoinnilleen hiukan paremman keskiarvon kuin koko Suomen vastaajat yhteensä (7,79), kun asteikko oli 0 – 10 Työolotutkimuksessa. Vastaukset väitteeseen työpaikan kannustavasta ilmapiiristä oli kyselyyn vastanneiden mukaan Etelä-Savossa parempi (31,16 %) kuin koko maassa (27,74 %), kun vastausvaihtoehto oli täysin samaa mieltä väitteen kanssa. Kiitoksen saamisessa on kuitenkin vielä kohennettavaa eteläsavolaisten työpaikoissa, sillä siinä jäimme selvästi koko maata jälkeen. Kuitenkin eteläsavolaiset ovat selvästi innostuneita työstään, sillä innostumisen väitteeseen he vastasivat täysin paikkansa pitäväksi 43,72 %, kun koko maan vastaava luku oli 38,25.

​Työhyvinvointi Työolotutkimuksen mukaan.

​Työpaikan kannustav ilmapiiri Työolotutkimuksen mukaan.

Kiitoksen saaminen Työolotutkimuksen mukaan.

​Työstä innostuminenTyöolotutkimuksen mukaan.

TYÖ2030-ohjelmassa Etelä-Savon ELY-keskuksessa oli kaksi pientä aluepilottia vuosina 2021 ja 2022. Viime vuonna loimme pohjan maakunnalliselle omalle kyselylle työelämän laadun kokemuksista aluepilotissamme. Ensimmäiset tulokset on saatu ei-tieteellisen menetelmän avulla käyttäen vaikuttavuustyökalua Hyviötä, joka on kehitetty Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Tänä vuonna kysely toistetaan huhtikuun jälkeen vielä elokuussa ja joulukuussa, mistä saamme vaikuttavuustietoa. Kysely antaa vastaajalleen henkilökohtaisen palautteen ja lisäksi vinkkejä tilanteen parantamiseen tai entistäkin timanttisempaa suuntaan kehittämiseksi.

Toukokuun alussa Hyviön kyselyymme vastaajia oli 68, joiden samaan kysymykseen Työolotutkimuksen kanssa omasta työhyvinvoinnin kokemuksesta vastasi melkein samoin lukemin eli keskiarvo oli 7,89 asteikolla 0 – 10. Eroa on ainoastaan 0,03 yksikköä Työolotutkimuksen vastaavaan kysymykseen vuonna 2018. Mielenkiintoista tässä Hyviön avulla tehdyssä vaikuttavuuskyselyssä on se, että eteläsavolaiset pitävät omaa osaamistaan hyvinkin sopivana nykyisiin työtehtäviin (ka. 8,53). Luottamuspääoman kokemus jäi kysytyistä väittämistä heikoimmalle (ka. 7,61), mutta se oli lähellä työn tuottavuuden kokemusta (ka. 7,71). Oma kokonaiskokemus työelämän laadusta eli työhyvinvoinnista ja tuottavuudesta yhteensä oli keskiarvoltaan 7,82, mikä on mielestäni melko hyvä tulos.

Eteläsavolaisten työelämän laatu Hyviön kautta selvitettynä.

Tavoitteena on saada edelleenkin tieteellisesti tutkittua tietoa työelämän laadun kokemuksista Etelä-Savossa. Maaliskuussa julkaistu Työolobarometri 2022 voi vielä valottaa lisää asiaa, jos voisimme saada tarkempia tuloksia, mitä ei ole julkaistu raportissa. Tämän rinnalla kehitämme työelämän laadun vaikuttavuudesta sopivaa tietokokonaisuutta, jotta pystymme vastaamaan osaamis- ja koulutustason noston tavoitteisiimme vuoteen 2030. Siinä työelämän laadulle olemme asettaneet toiseksi tavoitteeksi lieventää sukupuolten välistä segregaatiota eli tyypillisiä naisten ja miesten töitä tai valintoja näille aloille. Toisen tavoitteena meillä tulee olemaan joko työhyvinvoinnin kokemus tai kokonaiskokemus työelämän laadusta. Sen päätämme Etelä-Savon ELO-johtoryhmässä syyskaudella.

Teksti ja kuvat: johtava asiantuntija Tuija Toivakainen, Etelä-Savon ELY-keskus, 0295 024 220, [email protected]

Linkit tietoon

Digiajan työelämä – Työolotutkimuksen tuloksia 1977 – 2018

Vaikuttavuustyökalu Hyviö

TYÖ2030-ohjelman hankkeiden (Etelä-Savon aluepilotit 2021 ja 2022) tuloksista

Työolobarometri 2022

Koulutus- ja osaamistaso nousuun 2030 Etelä-Savossa

ely-updated 12.05.2023