Navigointivalikko

Yrityksen kehittämisavustus turvetuotannosta luopuvan yrityksen uuden liiketoiminnan kehittämiseen 

Vuoden 2021 III lisätalousarviossa on myönnetty 2 miljoonan euron kansallinen erillismääräraha tukemaan turvealan yritysten ja yrittäjien uuden liiketoiminnan kehittämistä. Määräraha on valtakunnallinen. Avustusta voidaan myöntää yritystukilain ja -asetuksen perusteella.

Avustus on tarkoitettu 

Yritystuen erillismääräraha soveltuu käytettäväksi turvetoimialan yritysten uuden liiketoiminnan kehittämishankkeisiin, kun esimerkiksi selvitetään yrityksen uusia liiketoimintamahdollisuuksia turvetuotannon korvaamiseksi. Yritys rahoittaa kehittämishankkeesta vähintään puolet itse.

Millainen yritys voi saada avustusta? 

Kehittämisavustusta voidaan myöntää pk-yrityksille, joilla on kannattavan toiminnan edellytykset ja riittävästi omia resursseja kilpailukykyä parantaviin kehittämistoimenpiteisiin.  

Mihin kustannuksiin avustusta voi saada? 

Hankkeen kuluiksi voidaan hyväksyä kohtuulliset ja kehittämishankkeen toteuttamisen kannalta olennaiset tukikelpoiset kustannukset. Avustusten myöntämisen yleisenä edellytyksenä on, ettei myönnettävän avustuksen voida arvioida aiheuttavan muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia.

Rahoitusta voidaan myöntää kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin, jotka tukevat yrityksen uuden liiketoiminnan kehittämistä. Kehittämistoimenpiteisiin liittyviä palkka-, asiantuntija- ja raaka-ainekuluja sekä kansainvälistymistä edistäviä matka- ja messukuluja voidaan tukea enintään 50 %:lla avustuksen perusteena olevista menoista. Hankkeeseen sisältyviä investointeja voidaan tukea yrityksen koosta ja sijainnista riippuen 20–40 %:lla avustuksen perusteena olevista menoista. Tukiprosentit vahvistetaan vuoden 2022 alkupuolella ns. aluetukikartan hyväksymisen jälkeen. ELY-keskus voi käyttää tarkoituksenmukaisuusharkintaa, ja myöntää avustuksen myös em. tukitasoja alempana esimerkiksi määrärahojen riittävyyden turvaamiseksi. Hankkeen kokonaisrahoituksen ja muun operatiivisen toiminnan rahoituksen tulee olla kunnossa. Kehittämistoimenpiteiden osalta avustus on de minimis -ehtoista.
 
Avustusta ei voida myöntää sellaisiin investointeihin, jotka kuuluvat Business Finlandin myöntämän energiatuen piiriin.

Energiatuki (businessfinland.fi) 

Paljonko avustusta voi saada? 

Avustuksen kokonaismäärää rajoittaa ns. de minimis -tukimallin eli EU:n vähämerkityksellisen tuen soveltaminen. Yritys voi saada de minimis -ehtoisia tukia enintään 200 000 euroa kuluvan ja kahden edellisen verovuoden aikana. Jos de minimiskiintiö täyttyy jonkun tukimuodon myötä, tehdään tukien osalta yhteensovitus, jotta enimmäismäärä ei ylity. 

Hakija on voinut saada myös muita de minimis -ehtoisia tukia, jotka otetaan huomioon. Muita de minimis ehtoisia tukia ovat mm. metsitystuki, maaseudun yritysten väliaikainen tuki koronaviruspandemiasta johtuviin talousvaikeuksiin, osa TE-toimiston tuista, koulutustuet, yritysten kehittämispalvelut, osa koronatuista (ei kustannustuki), osa Business Finlandin ja ELY-keskuksen avustuksista sekä kuntien avustuksista.  

Lisätietoa de minimis –tuista (tem.fi, pdf)

Näin haet avustusta

Yrityksen tulee laatia kehittämishanketta koskeva hankesuunnitelma, joka sisältää suunnitellut toimenpiteet aikatauluineen ja kustannuksineen sekä hankkeella tavoiteltavat tulokset. Laadintavaiheessa suunnitelmaa kannattaa käydä läpi yhdessä ELY-keskuksen kanssa. 

Yrityksen kehittämisavustusta haetaan aluehallinnon asiointipalvelussa. Päätöksen avustuksesta tekee Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. 

Aluehallinnon asiointipalvelu (sahkoinenasiointi.ahtp.fi)

Yrityksen puolesta voi asioida henkilö, jolla on kaupparekisteriin tai YTJ:ään merkitty organisaation nimenkirjoitusoikeus. Mikäli hakemuksen täyttää henkilö, jolla ei ole yrityksen nimenkirjoitusoikeutta, tulee yrityksen nimenkirjoitusoikeudellisen vastuuhenkilön tehdä valtuutus Suomi.fi -palvelussa.

Tietoa valtuutuksista (suomi.fi) 

Hakemus tulee täyttää huolellisesti ja mukaan liittää tarvittavat lisätiedot. Huolellisesti täytetty hakemus tarvittavine liitteineen nopeuttaa hakemuksen käsittelyä.  
 
Hakemus voidaan käsitellä vasta, kun ELY-keskuksen käytettävissä on kaikki tarpeellinen tieto. Mikäli hakemuksesta puuttuu tietoja, ELY-keskus tekee asiasta täydennyspyynnön. Täydennyspyynnöt ovat luettavissa aluehallinnon asiointipalvelussa ja niistä lähtee ilmoitus hakijan antamaan sähköpostiosoitteeseen. Mikäli hakija haluaa itse täydentää hakemustaan, voi hän ottaa yhteyttä hakemuksen käsittelijään ja pyytää palauttamaan hakemuksensa täydennettäväksi.
 
Kun hakemus on tullut vireille, lähettää järjestelmä asiasta tiedon hakijan sähköpostiin. Kun hakemus on käsitelty, löytyy tukipäätös aluehallinnon asiointipalvelusta. Päätökseen ja sen liitteisiin tulee tutustua huolellisesti.

Milloin avustus maksetaan? 

Ennakkoa voidaan maksaa enintään 30 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. Ennakko maksetaan myöntöpäätöksen yhteydessä. 

Avustus haetaan maksuun aluehallinnon asiointipalvelussa. Avustus maksetaan takautuvasti myöntämispäätöksessä asetettujen tarkempien ehtojen ja hyväksyttävän selvityksen perusteella kehittämishankkeen toteuttamisen jälkeen. Maksettavasta avustuksesta vähennetään ennakkomaksu. 

Neuvontaa ja apua asiantuntijalta 31.1.2022 alkaen 

  • Hakemiseen ja tukien sisältöön liittyvä neuvonta: 
    Pk-yritysten rahoitus arkisin kello 9–15, puh. 0295 024 800. 
  • Aluehallinnon asiointipalvelun käyttöön liittyvä neuvonta: 
    Yritys-Suomen puhelinpalvelu arkisin kello 9–16.15, puh. 0295 020 500. 

Alueellista tietoa