Ympäristö

Tietoa ympäristöön liittyvistä tehtävistä ja palveluista

Uutisia -Ympäristö

null Löydä tietoa Ojitusyhteisöt-karttapalvelusta

Löydä tietoa Ojitusyhteisöt-karttapalvelusta

Loppukesän rankat sateet ovat taas paljastaneet peltojen vesitalouden haasteita eri puolilla Suomea. Ilmastonmuutoksen seurauksena rankkasateiden ennustetaan edelleen lisääntyvän.

Ojitusten kunnostukset lähtevätkin liikkeelle yleensä siitä, kun vesi makaa ojissa ja pelloilla. Usein on kuitenkin epäselvää, onko alueella jo aikaisempina vuosikymmeninä, pääosin 1940–1970-luvuilla, toteutettu kuivatushankkeita. Näissä hankkeissa on muodostunut ojitusyhtiöitä, jotka ovat nykyään enimmäkseen ns. uinuvia. Tällaisten ojitusyhteisöjen tietojen etsintään voi hyödyntää ELY-keskusten tuottamaa Ojitusyhteisöt-karttapalvelua. Aikaisemmin tehtyjen peltojen ojitustöiden yhteydessä perustetut ojitusyhteisöt velvoittavat edelleen monia hyötyalueiden kiinteistöjä ylläpitämään ja kunnostamaan hallinnoimiaan ojia.

Yksittäinen maanomistaja tai kunnostusta suunnitteleva yhteisö pystyy etsimään Ojitusyhteisöt -karttapalvelusta kohdan, johon kunnostusta suunnitellaan ja sitä kautta löytämään tiedon mahdollisesta aikaisemmasta yhteisöstä. Palvelusta löytyvän ojitusyhteisön nimen sekä hankkeen toimitusnumeron perusteella voi pyytää kyseisen hankkeen asiakirjoja alueellisesta ELY-keskuksesta. Karttapalvelu on toistaiseksi käytössä vain suomeksi.

Karttapalvelua täydennetään jatkuvasti, sillä ELY-keskuksissa on käynnissä vanhojen ojitushankkeiden digitointityö, jonka perusteella tietoja päivitetään. Jos tarkasteltavalta alueelta ei löydy yhteisöä, kannattaa olla yhteydessä alueelliseen ELY-keskukseen ja toimittaa tunnistetietoja kohteena olevasta paikasta.

Ojien kunnossapito tulisi tehdä pääosin aiemmin vahvistetun suunnitelman mukaisesti, mutta suositeltavaa on lisätä luonnonmukaisilla peruskuivatusmenetelmillä kunnostettuja osuuksia mahdollisuuksien mukaan. Ojien kunnossapito saattaa vaatia myös ojitusilmoituksen tekemisen alueelliseen ELY-keskukseen. Tarvittaessa muuttunut suunnitelma voidaan vahvistaa uudessa ojitustoimituskäsittelyssä, jota haetaan ELY-keskuksesta.

Lue lisää:

Ympäristöasiakaspalvelu

0295 020 900 (pvm/mpm)

ma-pe 9-15

Lue lisää asiakaspalvelusta

Tuulivoimaneuvonta

Asiantuntija-apua ja neuvontaa kunnille, maakunnan liitoille, toiminnanharjoittajille ja kansalaisille 0295 023 044

Lue lisää neuvonnasta

Uusiutuvan energian lupaneuvonta

Lupaneuvontaa uusiutuvan energian tuotantoa suunnitteleville

0295 020 920

ma–pe klo 9–16

Lue lisää neuvonnasta

Oikopolut
Muualla verkossa