Paree maaseutu
Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä
- ELY-keskus
- Paree maaseutu
- Hanke-esimerkit
Metsänomistajat saavat motit liikkeelle
Metsässä liikkuminen vaikuttaa tutkitusta hyvinvointiin, mutta oma metsä voi olla myös liiketoimintaa. Tästä ajatuksesta lähti Motit liikkeelle – hanke vuonna 2015. Nelivuotisen hankkeen aikana haluttiin saada metsänomistajat ymmärtämään oman metsän hyödyntämistä ja kannustaa yrittäjämäiseen toimintaan.
15-vuotias koululainen ja aloittava yrittäjä
15-vuotias ähtäriläinen Eetu Setälä on perustamassa yritystä, joka tekee videotuotantoja ja tarjoaa assistenttipalveluja. Alaikäinen yrittäjä on törmännyt erilaisiin haasteisiin, mutta nyt yritystoiminta on lähtemässä käyntiin 4H-yrittäjänä. Kuudestaan ry:n uusi tukimuoto, nuorille suunnattu Ensiaskel-yritystuki auttaa osaltaan alkuun.
Töysä Inn avautui korona-ajan keskellä
Töysän keskustaan avattiin kesällä 2020 uusi majatalo ja grillikahvio, joka palvelee asiakkaita ympäri vuoden. Yrittäjinä aloittivat Emmi Hautala ja Marika Kaukola. Nyt Kaukolan osuuden on ostamassa Hautalan pikkusisko Anna Heinämäki. Siskosten suunnitelmana on kehittää yritystä ja laajentaa palvelutarjontaa pikkuhiljaa. Kuudestaan ry on ollut mukana yrittäjien matkassa: kiinteistön hankinnassa hyödynnettiin Leader-tukea. Parhaillaan yritys on hakemassa tukea toiminnassa tarvittaviin koneisiin, laitteisiin ja kalusteisiin.
Outdoor Leader – luontoon liikkumaan
Luonto on monipuolinen hyvinvoinnin ja terveyden lähde. Tutkimusten mukaan luonnossa liikkumisella, ja jo pelkällä luonnossa oleskelulla, on monia positiivia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Hyvinvoinnin näkökulma on korostunut erityisesti nyt korona-aikana. Korona avasi silmät katsomaan erityisesti lähellä olevaa luontoa ja luonnossa liikkumisen mahdollisuuksia.
Päivitetty: 27.09.2021