Paree maaseutu
Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä
- ELY-keskus
- Paree maaseutu
- Hanke-esimerkit
Yhteisötaideteos rakentui Wilholan pihaan Jalasjärvellä
Nuorisotalo Wilholan pihaan rakennettiin kesän 2021 aikana osana Liiverin Buustia goes Art -teemahanketta yhteisöllinen taideteos, joka kuvastaa nuoruutta. Teoksen valmistamista varten palkattiin taiteilija Mikki Paajanen, joka suunnitteli ja rakensi lopullisen teoksen yhteistyössä paikallisten nuorten kanssa.
Valokuidulla Digimaaseutua kehittämässä
Etelä-Pohjanmaalla tarvitaan valokuituinfraa, jotta maakunta kirisi kiinni muun Suomen tilannetta. Alueen kunnissa on jo varhain tunnistettu verkon tarve ja tuettu sen rakentamista. Verkon rakentamista edistetään alueella kuntien omistaman seutuverkkoyhtiön kautta. Suupohjan Seutuverkko Oy rakentaa avointa tietoverkkoa Suupohjan lisäksi myös Pohjois-Satakunnassa.
Kuuden tähden reitistöä laitetaan kuntoon usean hankkeen voimin
Alun perin vuosina 2004-2006 perustettua, yli 400 kilometrin mittaista Kuuden tähden reitistöä laitetaan kuntoon kolmen Alavuden Kehitys Oy:n hallinnoiman Leader-hankkeen voimin. Tavoitteena on saada aikaan nykyistä kompaktimpi, hyvin ylläpidetty reitistö, joka tarjoaa liikuntamahdollisuuksia alueen asukkaille ja matkailijoille ympäri vuoden.
Kätkänjoen kylätalo siirtyy maalämpöön
Kätkänjoen kylätalon lämmitysmuotoa ollaan parhaillaan vaihtamassa maalämpöön. Se on osa toimenpiteiden sarjaa, jolla Kätkänjoen kylätaloa on systemaattisesti viety kohti parempaa energiatehokkuutta. Kuudestaan ry on vuosien saatossa myöntänyt rahoitusta useisiin kylätaloa ja sen ympäristöä kehittäneisiin hankkeisiin.
Enemmän vuohenmaitoa - vaikuttavuutta hankkeella
Kannattaa erikoistua, jos haluaa kannattavan vuohitilan, toteavat projektissa työskennelleet Sanni Virtanen ja Milla Alanco-Ollqvist. Kannattavan tilan pyörittäminen vaatii yrittäjämäistä asennetta ja ammattimaisuutta, he jatkavat. Myös mittareiden määrittäminen ja niiden seuraaminen on tärkeää.
Päivitetty: 27.09.2021