Uutiset 2020

Maahanmuuttajille Uudellamaalla entistä parempaa kotoutumiskoulutusta (Uusimaa)

Kotoutumiskoulutuksen laadun kehittämiseen panostettiin Uudellamaalla viime vuonna monin eri keinoin. Koulutuksen tasoa, yhteisiä toimintatapoja ja osaamista on syvennetty yhdessä palvelutuottajien kanssa.

Uudenmaan ELY-keskus seurasi vuonna 2019 koulutuksesta saamaansa opiskelijapalautetta aktiivisesti. Raportoinnissa otettiin käyttöön liikennevalomalli, joka kertoo, miten yksittäisissä ryhmissä on onnistuttu suhteessa keskiarvoon. Palautteen perusteella opiskelijat olivat erittäin tyytyväisiä koulutukseen (palaute 4,12/5). Opiskelijaryhmiä myös haastatellaan säännöllisesti, jotta saadaan suoraa tietoa kokemuksista.

TE-toimiston asiantuntijoiden palautetta ja mielipiteitä koulutuksista kerätään systemaattisesti uuden KOTOPALA –kyselylomakkeen kautta.

Kotoutumiskoulutuksen hankintahinnassa huomioidaan hyvät tulokset, kuten opiskelijoiden työllistyminen tai jatkosuunnitelmien toteutuminen. Hyviä tuloksia saaneille kouluttajille maksetaan erillisiä vaikuttavuus- ja työllisyyspalkkioita.


ELY-keskuksen hankkimaa koulutusta

Uudenmaan ELY-keskus hankkii Uudenmaan alueen maahanmuuttajille alkuvaiheen työvoimakoulutuksena toteutettavaa kotoutumiskoulutusta. Koulutuksessa opiskellaan suomen kieltä ja viestintätaitoja sekä työelämä- ja yhteiskuntataitoja ja saadaan henkilökohtaista ohjausta. Koulutus kestää yleensä noin vuoden. Tavoitteena on, että maahanmuuttaja oppii riittävät taidot pärjätäkseen Suomessa ja että hän löytää koulutuksen jälkeen joko töitä tai sopivaa jatkokoulutusta. 

Kotoutumiskoulutukseen voi osallistua alkuvaiheen maahanmuuttaja, joka on ilmoittautunut TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Vuonna 2018 Uudellamaalla kotoutumiskoulutuksen aloitti yli 5500 asiakasta, joka on noin 40 % koko Suomen aloituksista. Koulutuksia toteuttavat 11 palveluntuottajaa. Koulutusta voidaan järjestää 14 eri paikkakunnalla eri puolilla Uuttamaata.


Koulutukseen pääsee nopeasti

Kotoutumiskoulutuksia on tarjolla erilaisille kohderyhmille, kuten nopeasti kieltä oppiville, erityistä tukea vaativille sekä korkeakoulutetuille. Koulutusvalikoima kasvoi huimasti vuonna 2019 kun uusi pääkaupunkiseudun kotoutumiskoulutuksen malli otettiin käyttöön.

Koulutuksia alkaa kuukausittain. Maahanmuuttajan tarvitsee odottaa keskimäärin enintään 3 kuukautta kielitestistä koulutuksensa alkuun. Koulutusvaihtoehtoihin voi tutustua esitteiden avulla, joita on laadittu yhteensä 9 eri kielellä.


Tarjolla myös korkeamman tason kielikoulutusta

Kotoutumiskoulutuksen lisäksi Uudenmaan työttömille maahanmuuttajille kehitetään uudenlaisia kielitaitoa, työnhakutaitoja ja ammatillista osaamista kartuttavia koulutuksia. Esimerkiksi osana valtakunnallista pyrkimystä kansainvälisten osaajien osaamisen hyödyntämiseen tarjotaan Uudellamaalla nyt korkeakoulutetuille maahanmuuttajille kielikoulutusta, jonka tavoitteena on saavuttaa taitavan kielenkäytön taso (C1) ja työllistyminen korkeaa osaamista vaativiin tehtäviin.

 

Lisätietoja:

  • Erikoissuunnittelija Ruslan Haarala (0295 021 072, ruslan.haarala@ely-keskus.fi)
  • Erikoissuunnittelija Taneli Kuusiholma (0295 021 049, taneli.kuusiholma@ely-keskus.fi)
  • Erikoissuunnittelija Lea Savolainen (0295 021 102, lea.savolainen@ely-keskus.fi)

Päivitetty